"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 20. helmikuuta 2012

155. tarina (Vatikaanivaltio ja Rooman yö)

Saavuimme ikuiseen kaupunkiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Ajelimme katuja ristiin rastiin tietämättä mistä tulisi aloittaa. Meillä ei ollut kaupungin karttaa eikä mielessä "pakollisia kohteita." Lukuunottamatta Pietarin kirkkoa ja Vatikaanivaltiota. Sattumalta ajauduttuamme parkkihalliin Pietarin kirkon kupeeseen, oli kierroksemme aloituskohde sitä myöten selvä. Lapset autosta ulos Roomassa ja siitä kipaisu Vatikaaniin.

"Sinä olet Pietari ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni". Jae tuli mieleeni jonottaessamme monen muun turistin kanssa Pietarin kirkkoon. Keisari Konstantinus rakennutti ensimäisen basilikan vuonna 326 tälle paikalle, johon perimätieto kertoi apostoli Pietarin olevan haudattu. Konstantinuksen kirkko kuitenkin tuhoutui aikojen saatossa ja vasta vuonna 1506 alkoi kirkon uudelleen rakennus. 150 vuotta kestänyt suururakka oli nyt edessämme ihailtavana.


Kuljimme silmät ymmyrkäisenä katsomassa kaikkea sitä ympärillämme avautuvaa loistoa ja suuruutta. Kamera naksui, silmät siirtyivät katon kaaresta ikkunaan ja maalauksiin. Lapsia kiinnosti sivualttarin alla makaavat kuolleet piispat, joita palattiin katsomaan yhä uudelleen. Kunnes kirkkokiintiö täyttyi ja elämän perustarpeet alkoivat vaatia kaiken huomion. "Äiti, on nälkä". "Janottaa". "Pissahätä".








Kirkon ulkopuolella katsoimme kaihoisasti pitkän pitkää jonoa joka kiemurteli kohti Sikstuksen kappelia. Muistelimme kirjoistamme mitä kaikkia taideaarteita se pitkiään sisällään. Vieläkin harmittaa, että jouduimme jättämään Michelangelon maalaukset, mutta siinä tilanteessa se oli ainoa järkevä vaihtoehto. Vanhemman täytyy opetella arjessa ja matkoilla priorisoimaan ja joskus se tarkoittaa Sikstuksen kappelin vaihtamista pizzeriaan, jossa on vessa.






Meidän syötyämme pitkään ja hartaasti oli Roomaan hiipinyt illan hämärä. Seuraavat tunnit tekivätkin meidät tutuiksi Rooman öisten katujen kanssa. Aloitimme näet ravintolan jälkeen hotellin etsinnän jota kestikin sitten klo.1.30 asti. Jokaikinen kaupungin hotelli oli täynnä. Ei ollut tilaa majatalossa, hotellissa eikä hostellissa. Takapenkki nukkui, joten sen puoleen ei ollut hätää.




Lopulta luovutimme. Jätimme jo mielessämme jäähyväiset Roomalle ja päätimme jatkaa eteenpäin. Hieman kaupungin ulkopuolella kuitenkin tärppäsi. Epämääräisen kadun epämääräinen motelli otti meidät väsyneet suojiinsa. Kannoimme nukkuvien puolueen jatkamaan uniansa peittojen alle. Oman pään tavoittaessa lopulta tyynyn oli mieli jo siirtynyt untenmaille. Eipä jäänyt tällä kertaa muruja siivoojille siivottavaksi.

11 kommenttia :

Aili-mummo kirjoitti...

Mykistyttävän ihana ja suurenmoinen tuo Pietarinkirkko.<3

Kuvatkin saavat jo sanattomaksi;DD
Ehkä joskus toiste se Sikstuksen kappeli maalauksineen;))

Hyvää viikon jatkoa, Mine.<3

Marja-Leena kirjoitti...

Mieleen tuli oma Rooman reissumme. Asuimme ikivanhassa hotellissa jossain korkealle (5. kerros? En muista varmasti) ja vesi laissa heilui pöydällä alapuolella olevan kadun liikenteen takia, joka hitaasti vyöryi hotellin ohi yötä päivää. Kävimme Pietarin kirkossa, Sikstiiniläiskappelissa ihailimme mahtavia freskoja, Colosseumkin nähtiin ja paljon muuta. Mieli tekisi toistekin käydä Roomassa vielä joskus...

Leena Lumi kirjoitti...

Hienot kirkon kuvat ja kiva lasten ryhmäkuva.

Automatkailun sääntö numero yksi on meillä ollut karvaiden kokemusten jälkeen: Ala etsiä hotellia jo klo 17. Näin päästään majoittumaan, suihkuun ja sitten illalliselle rauhassa, eikä tarvitse majoittua minne sattuu, kuten meillä kävi kerran entisen Itä-Saksan puoella. Siinäpä yö, jota minä ja tytär emme ikinä unohda! Kuski kyllä nukkui;-)

Leena Lumi kirjoitti...

Ja älä välitä, jos jäi maalaukset näkemättä, ei ne sieltä minnekään karkaa. Mekin ajoimme Füsseniin sen prinsessa Ruususen linnan takia ja kuinkas sitte sattuikaan: Viivyttelimme aamiaisella ja reipas, mutta valtaisa japanilaisryhmä ehti vuorelle ennen meitä. Sinne ei päästetä kuin tietty määrä kerrallaan. Meiltä loppui siten aika. Joskus toiste sitten.

Mine kirjoitti...

Aili: Niin se olikin kaunis. Luulen silti, että Sikstuksen kappeli olisi ollut vielä kauniimpi? Jäipähän syy lähteä uudestaan Roomaan...

Marja-Leena: Mekin ehdimme yllättävän paljon. Kävelimme koko päivän paikasta toiseen (siitä seuraavaksi). Luulen, että joskus vielä haluaisin lähteä Roomaan miehen kanssa kaksin. Silloin saisin istua pitkällä kaavalla kuppiloissa ja ihmetellä ohikulkijoita. Ihailla Rooman värejä ja tutkia yksityiskohtia. Se ei pienten kassa onnistunut:).

Leena: Me TIEDÄMME tuon, mutta silti harva se ilta meillä hotellin etsintä venyy ja vanuu. Pääosin löydämme yöpaikat aika helposti. Emme ole kovin kranttuja. Mutta sitten kun ei onnistu, niin ei onnistu. Matkapäiväkirjaan kirjoitin Rooman ekasta illasta: Muutamaa asiaa emme ole oppineet: 1. Kantamaan mukana riittävästi vaihtovaatteita pienille. E on käsittämättömän likainen ruokailujen jälkeen ja A likaantuu ihan vain elämästä. 2. Varaamaan hotellia etukäteen ruuhkaisiksi tietämistämme paikoista. Illalla väsyneenä etsiminen ei ole mieltäylentävää puuhaa. Toisaalta, näin elämämme on vähemmän aikataulutettua.

Ja totta, Sikstuksen kappeli odottaa. Jos joskus taas Roomaan pääsemme. Yleensä meillä on kyllä tapana etsiä uusia paikkoja. Maailmassa kun on niin monta ihmeellistä asiaa, jotka odottavat meitä kastomaan. Tästä säännöstä kyllä tehdään poikkeuksiakin:).

Yaelian kirjoitti...

Miten upea tuo kirkko onkaan! Ihan mykistävän upea! Ja ryhmäkuva lapsistanne on ihastuttava:) Olipa hankalaa löytää nukkumapaikka,mutta onneksi löytyi lopulta.Kerran USAssa oli vähän samantapainen tilanne,ja nukuimme yhden yön todellisessa räkälässä;D

Sennie kirjoitti...

Upeita kuvia! Innoissani jään seuraamaan matkaamistanne täältä Usan Mainestä.

Mert Ali KOÇPINAR kirjoitti...

Pictures are great, and the church in Rome that we feel there is to us as beautiful as you think you're talking about..

Mine kirjoitti...

Yaelian: Minullakin on kokemus muutamasta NII-iN kamalasta hotellista, että itkua melkein väännettiin, kun niihin piti asettua. Tämä Rooman läheltä löytynyt oli kyllä ihan siisti, mutta sitä taidettiin käyttää lähinnä "iloisissa merkeissä" ja sen puoleen se ei ollut oikein sopiva paikka lapsiperheelle. No, siinä väsymyksen tilassa emme nähneet emmekä kuulleet yhtään mitään:).

Sennie: Voi miten hauskaa, kun liityit matkaseurueeseemme:). Käyn kohta kurkkaamassa onko sinulla blogia? Jos vaikka saisin sinusta aamukahviseurani tälle aamulle.

Mert:Thank you, Mert! Church was really beautiful. Unfortunately we didin´t have time to visit Sisitine Chapel. Maybe some day? Thank you for your comment:).

Vihreatniityt kirjoitti...

Mieheni oli Vatikaanissa käymässä ja ennen Paavin puhetta nälkä alkoi kurnia vatsassa. Siis syömään. Tarjoilu tapahtui italialasesti eli hitaasti. Ruoka oli hyvää, mutta niin vain kävi, että Paavi piti puheensa miehen syödessä.
Tästä jaksan häntä muistuttaa. On siinä meillä katolilainen, kun ruoka menee Paavin edelle.
Ehkä Paavi kuitenkin ymmärsi...

Mine kirjoitti...

Vihreatniityt: Kyllä varmaan ymmärsi. Tai ainakin miehesi voi olla varma siitä, että Paavi ei huomannut hänen puuttuvan joukosta:). Palvelu ei tosiaan ole Italiassa maailman nopeinta. Mutta onpa hyvä syy sitten myös jumahtaa pidemmäksi aikaa ruokapöytään. Ruoka on HYVÄÄ!