151.tarina (Haastettu on)

Jo muutama päivä sitten Mila Islannista haastoi minut esittelemään viisi seuraamaani blogia, joissa on alle 200 lukijaa. Huomaan nyt suosivani muita ulkosuomalaisia, mutta menköön. Tapani on käydä kurkkimassa, mitä kuuluu Riitalle Amsterdamiin, Irlannin vihreille niityille, Elisabethille Espanjan auringon alle, Helille Turkin etelään, Elisalle Istanbuliin ja Karoliinalle, joka asettuu perheineen Turkin vuosien jälkeen Suomeen, ainakin toistaiseksi.

Seuraavaksi sain Karoliinalta haasteen esitellä laukkuni sisällön. Onneksi tämä haaste tuli nyt, eikä muutama vuosi sitten. Lasten ollessa pieniä oli nimittäin minulla aina valtavan suuri kassi, jossa oli tietenkin vaippoja, vaihtovaatteita pienimmille ja itselleni, puklurättejä ja kasapäin muuta äidille tuikitarpeellista tavaraa.

Mieleeni tuli ainakin yksi tapahtuma, jonka haluan kertoa ennen laukkuni esittelyä: Olimme muutama vuosi sitten ravintolassa. Lapsille oli tullut ruoka pöytään ja he halusivat sen kanssa ketsuppia. Tarjoilijalta pyydettyämme tuli kuitenkin ilmi, että ravintolasta oli tällä hetkellä ketsuppi loppu. Siitähän seurasi maansuru, sillä kuka nyt voi syödä ranskalaisia ilman ketsuppia? Silloin nostin laukkuni syliini ja rupesin penkomaan. Ja kappas, kyllähän sieltä nyt ketsuppia tietenkin löytyi. Vieressäni istunut mies henkilö katsoi minua ja sanoi kunnioittavasti: "Niin äidit, mihinkä ne eivät olisi varautuneet?"

Liekö johtuen tästä historiastani kuorma-kamelina, kuljen nykyään hyvin vähäisin varustein, kuten tästä erittäin huonosta kuvasta ilmenee. Jouduin ottamaan sen mieheni kameralla, jota en osaa käyttää:(.

Arkipäivinä käytän hyvin harvoin käsilaukkua. Korvaan sen kameralaukulla. Kuljetanhan lähes joka paikkaan mukanani kameraani. Se on Nikonin D7000, jonka sain mieheltäni äitenpäivälahjaksi viime vuonna. Hieno lahja muuten ja tarpeeksi simppeli, mutta hyvin käyttökelpoinen kamera tällaiselle harrastelijalle. Kameran lisäksi kannan mukanani  aina rahapussia. Kännykkää, jota en halua käyttää. (Perin kännykkäni aina muiden vanhoina, tämä on mieheni kummitädin perintöä. Siinä on suomalainen liittymä, joten siihen soitetaan tai sillä soitetaan vain äärimmäisessä hädässä.)  Lisäksi minulla on mukana lääkitys kahteen perusvaivaani, jotka iskiessään vaativat välittömästi lääkitystä.  Sivutaskussa kulkee avaimeni, joihin on kiinnitetty Istanbulin julkisessa liikenteessä käytettävä akbil. Maailman viisaimpia keksintöjä muuten. Huulipuna. Sekä näin nuha-aikana nessuja. Sekä muistivihko ja kynä, suuria ajatuksia ja loistavia ideoita varten.

Kiitos haastajille. Nyt en ehdi haastamaan itse ketään, sillä koululaiset pimpottavat ovea ihan justiinsa. Eikä ruoka ole vielä valmista. Apua!