"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 16. helmikuuta 2012

153. tarina (Pompei- tuhon jälkeen)

On suorastaan hämmästyttävää, kuinka vähän sitä on kouluvuosista jäänyt mieleen. Asiaa on lapattu pienen koululaisen mieleen, mutta harvasta oppitunnista tai asiasta on jäänyt eläviä mielikuvia. Poikkeuksen tähän unohtuneeseen ainekseen teki Pompei ja Vesuviuksen tulivuori. Näen mielessäni edelleenkin niin elävästi ne kuvat oppikirjasta. Muistan miettineeni, että miltä ihmisistä mahtoi tuntua heidän hautautuessaan tuhkaan.

Ajoimme siis Barista kohti Pompeita. Takapenkki oli naulinnut silmänsä televisioon. Minä ahmin silmilläni ikkunan takana avautunutta näytelmää. Vuoria, unikkopeltoja, viinitarhoja ja sitä viimeistellyn tuntoa, jolla ne jokainen oli laitettu paikoilleen. Italia oli niin kaunis, että itketti.

Pompei oli valtavan suuri. Teimme sen virheen, että emme tajunneet ottaa lipunmyyntipisteestä karttaa tai esittelylehtistä. Näin ollen päädyimme vain päämäärättömästi haahuilemaan katuja ristiin rastiin. Opasteiden puuttuessa meiltä jäi varmaankin monta oleellista paikkaa näkemättä. Itselle kyllä riitti tieto siitä, että kävelin Pompein katuja. Teatterin muurilta katselimme kunnioituksen vallassa uinuvaa petoa, Vesuviusta. Kuinka harmittomalta se näyttikään siinä auringossa levätessään, kätkien sisäänsä hallitsemattoman raivon?











Muurin vieressä söimme Italian ensimmäiset pizzat. Kuopus sai uskollisen ystävän katukoirasta, jolle pieni käsi ojensi monta esipureskeltua pizzan palaa. Illan lähestyessä päätettiin ajaa Roomaan päin, tulivuoren purkauksen kantomatkan ulkopuolelle. Ihan vain varmuuden vuoksi. Istanbulissa en osanut pelätä maanjäristystä, joka siellä voi sattua hetkenä minä hyvänsä. Tulivuoret sen sijaan hermostuttivat liian likeelle tullessaan. Nukuin siis paremmin, kun ei tarvinnut pelätä hautautuvansa tulikiveen. Tai joutuakseen ikuistetuksi kipsivalokseen hölmön näköisesti nukkuvana.




Muistitteko: Vesuviuksen tulivuori purkautui 24.8. 79. Tuhka ja kiviaines peittivät hetkessä allensa läheisen Pompein kaupungin. Tuho oli niin nopea ja yllättävä, että kaupunkilaiset kuolivat työnsä ääreen tulikuuman ilman ja myrkyllisten kaasujen tappamana. Lopulta ruumiit peittyivät taivaalta satavan tuhkan ja kiviaineksen alle. Kaupunki löydettiin vuonna 1549, mutta varsinaiset kaivaukset aloitettiin vasta 1748. Kaivauksissa on tehty mm. kipsisiä valoksia kuolleista, jotka olivat maatuneet kiviaineksen sisältä ja jättäneet näin kokoisensa aukon kivettyneeseen tuhkaan. Pompei valittiin maailmanperintökohteeksi vuonna 1997.

5 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Pompeijin tuho on tosiaankin muistunut mieleen kouluajoista.Mielenkiintoista oli nähdä sitä näissä kuvissasi:) Ja ihana tuo hauveli:)

Aili-mummo kirjoitti...

Kaunista seutua, ja hyvin historiallista.O_O
Ajatella, että nyt se on siinä asussa kuin 2000 vuotta sitten, (melkein).<3

Kiitos näistä kuvista, Mine, ja oikein hyvää loppuviikkoa sinulle.<3

Mine kirjoitti...

Yaelian: Mielenkiintoista, että uskalsivat rakentaa uusia kaupunkeja tulivuoren viereen tällaisen tuhon jälkeen. Huh!

Aili: Italia on kaunis. Ja niin siisti. Pompei oli käymisen arvoinen, mutta emme todellakaan saanut siitä kaikkea irti mitä olisi voinut. Pitäisi opiskella asioita hieman etukäteen..

Marleena kirjoitti...

Mekin kävimme vuosia sitten Pompeijissa ja kiersimme paikan oppaan mukana. On se jotensakin järkyttävä paikka kaikenkaikkiaan.

Opas varoitti meitä kovasti niistä kulkukoirista, koska ne levittävät tauteja ja jopa vesikauhua. Kuitenkin rakastan itse kaikkia eläimiä ja minusta on jopa kuvia Eilatista, missä halailen pientä kulkukoiraa! En saanut siitä mitään tautia. Ehkä pikkulasten kuitenkin pitäisi pysyä niistä loitolla.

Mine kirjoitti...

Marleena: Täällä Turkissa kulkukoirat on yleensä onneksi rokotettuja. Kakkosta koira kerran puri ja jouduimme Rabies-piikit käydä ottamassa. Vaikka koira oli hyökännyt kävelevän lapsen kimppuun ilman syytä, sitä ei lopetettu vaan se sai jäädä asustelemaan rauhassa nurkilleen. Tätä minä en ymmärrä täällä. Joku raja kai sitä voisi katukoirien ja -kissojen kanssa olla?

Tämä Pompein koira sen sijaan oli rauhallista sorttia, joten eläköön se rauhassa siellä raunioissa minun puolestani:).