Mies junaili lukion jälkeen kuukauden ajan Eurooppassa. Jätti minut kaipaamaan Kotkaan. Päätyi reissulla kitaroinensa Pariisiin. Hengaili päivät Eiffelin alla kitaraa soittaen ja söi patonkia. Myöhemmin elämässä vasta tuli katumus: Miten en käynyt katsomassa edes Mona-Lisaa?
Notre Damesta me siis raahasimme jälkikasvumme jonottamaan Louvreen. Sisään päästyämme sukelsimme neljäksi tunniksi veistosten ja maalausten maailmaan. Ensimmäisessä hallissa jaksoimme pysähdellä. Ihailla yksityiskohtia. Ihmetellä teosten tekijöitä. Seuraavassa hallissa tyydyimme hieman pintapuolisempaan tarkasteluun. Kolmannessa iski ähky. Oikea runsaudenpula. Emme ehdi nähdä juuri mitään ja sitäkään mitä ehdimme, emme oikeastaan jaksa. Kaikkea oli ihan liikaa.
Mona-Lisan edessä riitti jatkuva ryysis. Raivasin tieni läpi ihmismassojen ja tuijotin pikkuruista taulua. Ehkä liian kauan ja liian hartaasti muiden katsomaan pyrkivien mielestä. Se oli kaunis taulu. Mutta kuitenkin niin tavallinen ja jotensakin vaatimaton. Mikä juuri siitä teki ilmiön?
Jälkikasvu sinnitteli. Istuivat jokaiselle vapaalle sohvalle ja tuolille ja valuivat selkänojaa myöten. Eivät koettaneet esittää taiteen ystävää, mutta antoivat isin ja äidin tuijotella. Mies oli siinä lajissa kestävämpi, minullakin alkoi voimat kolmen tunnin jälkeen hyytyä. Olin onneksi jättänyt sokerin pohjalle. Pääsiäisen vuoksi Louvressa oli Rembrantin Kristus-näyttely, jonka ihailin lopuksi. Kuvaaminen vain oli kielletty, joten taulut jäi muistoiksi vain mieleni pohjalle.
Notre Damesta me siis raahasimme jälkikasvumme jonottamaan Louvreen. Sisään päästyämme sukelsimme neljäksi tunniksi veistosten ja maalausten maailmaan. Ensimmäisessä hallissa jaksoimme pysähdellä. Ihailla yksityiskohtia. Ihmetellä teosten tekijöitä. Seuraavassa hallissa tyydyimme hieman pintapuolisempaan tarkasteluun. Kolmannessa iski ähky. Oikea runsaudenpula. Emme ehdi nähdä juuri mitään ja sitäkään mitä ehdimme, emme oikeastaan jaksa. Kaikkea oli ihan liikaa.
Mona-Lisan edessä riitti jatkuva ryysis. Raivasin tieni läpi ihmismassojen ja tuijotin pikkuruista taulua. Ehkä liian kauan ja liian hartaasti muiden katsomaan pyrkivien mielestä. Se oli kaunis taulu. Mutta kuitenkin niin tavallinen ja jotensakin vaatimaton. Mikä juuri siitä teki ilmiön?
Jälkikasvu sinnitteli. Istuivat jokaiselle vapaalle sohvalle ja tuolille ja valuivat selkänojaa myöten. Eivät koettaneet esittää taiteen ystävää, mutta antoivat isin ja äidin tuijotella. Mies oli siinä lajissa kestävämpi, minullakin alkoi voimat kolmen tunnin jälkeen hyytyä. Olin onneksi jättänyt sokerin pohjalle. Pääsiäisen vuoksi Louvressa oli Rembrantin Kristus-näyttely, jonka ihailin lopuksi. Kuvaaminen vain oli kielletty, joten taulut jäi muistoiksi vain mieleni pohjalle.
Nejässä tunnissa Louvresta ehti nähdä vain pikkuruisen pintaraapaisun. Entiseen palatsiin tehty taidemuseo levittäytyi moneen siipeen ja kerrokseen. Me kiersimme koko aikana vain yhden siiven pienessä osassa. Luin, että jos katsoisi kunnolla jokaista Louvressa olevaa taulua tai taide-esinettä, museon kiertämiseen täytyisi varata aikaa yhdeksän kuukautta. Jäi siis jotakin seuraavaksikin kerraksi.
Museon sulkeutumista ennen ehdittiin käydä syömässä kahvilassa ne ranskalaiset. Sen jälkeen oli aika hyvästellä Eiffeli, Versaillesin puisto, Pere Lachaise ja Mona-Lisa. Jää hyvästi Pariisi!
11 kommenttia :
Jostain syystä Mona Lisa oli minulle hienoinen pettysmys. Ehkä odotin liikaa. olen huomannut, että taidemuseoihin mennessä olisi järkevää jo ennalta tutkia katalogeista, nettiannista tms tulevaa runsauden sarvea, mutta kertaakaan en vielä ole oppinut olla ahnehtimatta antia jo alkumetreillä. Tuo lastenne sohvisryhmä olisi minullekin mieluinen - sitten loppumetreillä.
Vau, hieno reissu kokonaisuudessaan kuvista päätellen (Pariisi) Kyllähän Louvressa tosiaan saa aikaa kulumaan jos jaksaa vain kierrellä. :)
Mulle tulee museoissa helposti kulttuurikrapula. En vaan pysty vastaanottamaan liian paljon kerralla, haluan sulatella rauhassa kaikkea näkemääni ja mutustella, makustella, ajatella ja ideoida niiden pohjalta.
Onpas teidän lapset ihailtavan kärsivällisiä. Ja juuri noin sen reissatessa pitääkin olla, balanssissa; tänään jotain vanhemmille, huomenna lapsille.
Voi miten kaunista ja siellä sai kuvatakin.
Taiteen erityisyys on se, mitä se puhuttelee katsojassa. Kaikki eivät voi syttyä samaan. Voi, olisin varmaankin viipynyt, viipynyt ja viipynyt.
Kiitos tästä!
Louvre on kyllä HIENO paikka! :) Siellä pitäisi käydä monta, monta kertaa koska yhdellä kerralla ei millään pysty sulattamaan kaikkea näkemäänsä...
Lapset näyttivät viihtyvän yllättävän hyvin! :)
Hei
Paljon jaksoittekin!
Louvre on niin mahdottoman iso!
Ja lapsille erityinen Hatun Nosto!
Me valittiin Louvren pohjapiirroksesta etukäteen ne taideteokset, mitkä ehdottomasti halusimme nähdä ja kylmästi ohitimme muut. :D
Silti aikaa meni paljon, mutta se helpotti meitä. :)
Kikka
Lissu: Niin, etukäteisvalmistelu olisi varmasti ollut viisasta. Mutta jos listaa olisi ruvennut tekemään, olisi saattanut siinäkin ahnehtia?
Matkatar: Kun on muutama päivä vain aikaa, täytyy karsia. Meille tämä oli hyvä kombinaatio Pariisia. Ei kannata jäädä märehtimään sitä mitä ei ehtinyt.
Saga: Minäkin vähän menen ikäänkuin hämilleni tuollaisissa paikoissa, joissa on runsaasti kaikkea ihanaa. Lamaannun suorastaan. Mistä tässä alkaisi ja mitä tässä pystyy tekemään tai näkemään. Tai seisovissa pöydissä, että miten tästä pystyy maistamaan ilman, että ei halkea.
Leena: Niin, en ymmärrä miksi joskus on niin paljon kuvauskieltoja ja sitten taas jossakin ei oikeastaan ole ollenkaan. Eihän ne maalaukset ja hienot kirkot ja miljööt kuvaamisesta kulu? Louvre oli käsittämätön. Kannattaa ehdottomasti käydä. Ja varata aikaa...
Lilja: Niin, jos asuisi Pariisissa. Kävisi Louvrea sopivasti kerrallaan aina kun siltä tuntuisi...
Kikka: Kuulostaa fiksulta suunnitelmalta. Tosin kuten jo ylempänä sanoin, meidän olisi varmasti ollut vaikea valita sopivan mittaista listaa. Ja paikasta toiseen siirtyminenkin vei yllättävän paljon kallista aikaa...
Mine, kiitos ihanasa kierroksesta Louvressa!:DDD
Suurissa taidemuseoissa riittää katsottavaa viikoiksi ellei kuukausiksi, samaan havaintoon päädyin mm. Britis Mseumissa Lontoossa. Kirjaosastolla olisin viihtynyt viikkoja, yksinään, se on niin ihana. Upeita käsinkirjoitettuja ja kuvitettuja teoksia tuhatmäärin...;)))
Louvressa enkä Parisssa ole koskaan käynyt, ja varmaan jääkin käymättä minulta. Hienoa että tällaisia paikkoja on maaimassa!<333
Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle ja perheellesi, Mine!<33333
Aili: Jos olisi sinkku tai lapseton taiteesta kiinnostunut aviopari, voisi tehdä taidematkoja. Keskittyä muutamaksi päiväksi vain näihin tällaisiin taideaarteisiin. Käydä välillä syömässä hyvin ja jatkaa taas. Mutta lasten kanssa täytyy elää kohtuudella. Ei heiltä voi vaatia mahdottomia. Neljä tuntia Louvrea oli ihan maksimi:).
Hirveän pitkältä ja sokkeloiselta tuntuneen kävelymatkan päästä löytyy pieni taulu.Minä olin hieman pettynyt. No, voin aikan sanoa, että olen nähnyt SEN.
Vihreatniityt: En sanoisi, että olin pettynyt, mutta tulihan siitä tunne, että aika paljon melua tästä:). Minäkin olen nähnyt SEN!
Lähetä kommentti