Lapsuudessani äiti ompeli meille vaatteita. Jälkikäteen mietin, että oliko meillä oikeasti koko ajan tiukkaa, vai kuuluiko vain asiaan pitää kukkaron nyörit tiukalla? Uudet kengät sai, kun vanhat meni totaalisen rikki. Uudet farkut, kun entisiä ei voinut enää pidentää. Oli yksi kevät-kesätakki ja yksi talvitakki. Kenkiä yhdet kesäsandaalit, yhdet lenkkarit ja yhdet talvikengät. Paitoja oli muutama, mutta ei niitäkään liiaksi asti kaappia täyttämään. Rumat ne vaatteilla koreilee, kertoo suomalainen sananlasku.
Yläasteiässä alkoi olla paineita pukeutua justiinsa niinkuin muut. Sitä koulun "muotipelleä" kiusattiin. Silloin ei sopinut pukea enää äidin tekemiä, vaan vaatteet piti olla oikeasta kaupasta ja justiinsa tietynlaiset. Äiti oli yksinhuoltaja ja rahaa ei ollut liikaa. Oli juhlaa, kun sai jotakin uutta. Talvitakista kinattiin pitkään. Äiti halusi ostaa pidemmän mallisen, että peppu ei paleltuisi. Minä halusin sellaisen mintunvihreän pusakkamallisen. Se oli ihana ja oikea aarre, mutta peppua aina palelsi. Kyllä ne äidit tietää, mutta kauneuden takia täytyy vähän kärsiä.
Lukion ajan kävin lauantaisin töissä. Oli ihanaa, kun oli omaa rahaa. Niillä rahoilla ostin tosi hienon mustan nahkalaukun ja mustat buutsit palkinnoksi itselleni kirjoitusten jälkeen. Farkut piti olla Leviksen 501 tai muuten oli ihan juntti. Sellainen farkkutyttö minusta sitten tulikin melkein kymmeneksi vuodeksi. Levikset ja t-paita. Kassit vaihteli siitä ihanasta nahkaisesta johonkin kangaskassin retkuihin.
Sitten saavuimme Istanbuliin. Yht'äkkiä ymmärsin mitä tarkoittaa olla alipukeutunut. Tunsin itseni välistä niin nukkavieruksi, että piti siirtyä Bağdat-kadulta sivukaduille, kun hävetti olla minä. Istanbulissa ja etenkin Bağdat-kadulla tukka pitää olla hyvin, vaatteet viimeisen päälle mietityt ja kynnet mielellään manikyyrin jäljiltä. Minun kampaamokäyntini voisi kaikki helposti laskea, manikyyrissä en ole käynyt ikinä ja vaatteet ei koskaan ole ollut mun aatteet.
Mies polkaisi aamulla töihin farkuissa ja t-paidassa, reppu selässä. Pian huomasi, että sellaisella asulla ei täällä saa palvelua eikä uskottavuutta. Istanbulilainen työelämä vaatii puvun tai vähintään suorat housut ja pikkutakin. Usko tai älä, mutta niin se vain on. Pian löysin siis itseni silittämästä kauluspaitoja ja prässäämästä housunlahkeita. Hivelimme pukukaupoissa pukuja. Rokkaristani tuli pikkutakkimies ja nahkarotsi pölyttyy kaapissa.
Oma vaatekaappikin alkoi muuttua. Ei ollut kivaa olla se hompsuinen äiti vanhempainilloissa. Farkkuja on kyllä edelleenkin kaapissa, mutta suurimman tilan vie kuitenkin mekot, hameet ja tunikat. Penti-kauppa on tehnyt minusta sukkahousufanin ja omistan niitä melkoisen määrän eri kuvioilla ja väreissä. Olen myös ottanut takaisin lapsuuden vähäiset kenkäkokoelmat ja pienoista laukkumaniaakin on selvästi olemassa. Takkeja on joka lähtöön, mutta siltikin aina puuttuu juuri sellainen, jota tarvitsisi.
Pystyykö täällä siis sulautumaan nykyään massaan? Kyllä ja ei. Istanbulissa pitää tietää aina mihin on menossa ja pukeutua kunkin alueen mukaan. Jos Istiklalille lähtee hihattomassa kesämekossa, saa kulkea aika rauhassa, eikä vihaisesti katso, kun hyvin harva. Turkin tytöillä on monella taatusti vieläkin lyhyemmät helmat niillä alueilla. Vaalea tukka ja siniset silmät varmistavat kuitenkin, että saat aina ulkomaalaiskatseita osaksesi ja siksi nyrkkisääntöni on pukeutua aina astetta konservatiivisemmin kun tarvisi. Jos taas lähdet Çarşamba mahallesille, muista pukea niin pitkää kun päällesi löydät ja varustaudu silti katseisiin. Mustakaapujen ja turbaanipäiden seassa näytät kuitenkin tosi kevytkenkäiselle ja kaikki kiertävät sinut kaukaa.
Toivottavasti saan joskus tehtyä teille postauksen Istanbulin katumuodista. Se on tosi hauska sekoitus. Pääpiirteissään porukan voi jakaa neljään ryhmään. On tavikset, jotka pukeutuvat astetta siistimmin, kun suomalaiset tavikset. Toinen ryhmä on tosi coolit. Tukka hyvin, kello näkyvissä ja asu aina viimeisen päälle. Miehet mustissaan ja aurinkolaseissaan, naiset saumasukissaan, korkkareissaan, minihameissaan ja tukat föönauksen jäljiltä. Sitten on ne uskonnolliset, jotka pelkäävät Jumalaansa. Mustissa kaavuissaan tai muuten pitkissä vaatteissa huivien alla. Ilman meikkiä, hymyttöminä ja muutenkin sen näköisenä, että eivät kaipaa mitään tästä maailmasta. Neljäntenä ne huivipäätytöt, jotka kielikouluopettajani mukaan pelkäävät ennemminkin isäänsä kuin Jumalaa. Huivit ja vaatteet viimeisen päälle meikin kanssa sävysävyyn. Vartalo peitettynä, mutta muodot kaikin tavoin esillä. Peittäen ja paljastaen juuri sen verran mikä on aamulla mennyt isän suodattimesta läpi.
Omalla kohdallani vaatteisiin pätee sama kuin autoihin. Ei merkillä väliä, kunhan toimii ja on mielellään mukavan näköinen. Ei liian kallista, vaan kohtuuhintaista ja hyvällä hintalaatusuhteella. Ja kotona millään muulla kun mukavuudella ei ole merkitystä. Kotimekko on flanellia tai puuvillaa, mahdollisimman pehmeäksi kulutettu ja joka paikasta lötkö. Kotimekon kaverina on sellaiset sukkahousut tai trikoot, joiden olemassaolon voi unohtaa. Koko komeuden kruunaa villasukat, joiden pitää olla pitkät, pehmeät ja lämpöiset.
No, onkos tukka hyvin? Ei ikinä. Mies tahtoo pitkätukkaisen naisen. Niinpä kuljen aina tukka suttunutturalla tai poninhännällä. Ulkona ehkä asteen vähemmän suttuisena kuin kotona? Ja manikyyriin en mene. Ei minulla pysy kynsilakkakaan aloillaan puolta tuntia, joten olen lakannut lakkaamasta. Säästyypä nekin rahat ja niillä voi ostaa vaikka uudet kengät?
23 kommenttia :
tässähän tuli paineita, mitä pakata...
Tama oli hauska :) Kylla Turkki on minuakin muuttanut pukeutumisen(kin) suhteen, mulla on muuten myös aikamoinen kokoelma Pentin sukkahousuja...kiillotan nykyaan kenkia ja kampaajallakin ravaan melko useasti, kukapa olisi uskonut etta lakkaan ja lakkautan kyntenikin. Turkissa kuljen paa pystyssa korkkareissa ja hameessa, Suomessa tulee tunne etta onkohan sita vahan ylipukeutunut ja nolottaa, taalla ei koskaan.
Onneksi on tämmöinen tyhmä turisti, ei osaa ottaa paineita oikein muusta kuin siitä, että huivi on kassissa ...ja tietysti olis ihan kiva varmasti jossain kohden saada tatskat edes vähän piiloon, mutta mutta....kun mä sitten tuppaan läkähtymään!
Täytyy vaan koittaa pysytellä sopivilla alueilla ja olla ihan kuin ei oliskaan - eikä mitään huomaa :D
No, ainakaan kukaan ei yrittänyt kivittää :)
Hyvà tietàà etukàteen, miksi minua Istanbulissa tuijotettaisiin paheksuvasti, sillà minà pukeudun edelleen farkkuihin, hiukseni kuivaan fòònillà, enkà edes omista kynsilakkaa, enkà korkkareilla enàà varmaan pystyssà pysyisi. Kaikesta huolimatta, kyllà minà vielà siellàkin kàyn. Mukava postaus, taas kerran.
Katumuotipostaus olisi tosi kiinnostava! Täälläkin voisi tehdä sellaisen, kaupunginosittain. Ehkä joskus innostunkin. :)
Tuollainen on kyllä pidemmän päälle väsyttävää jos pitää miettiä tarkasti mitä päällensä laittaa. Vaikka suomalaisten väitetään pukeutuvan huonosti, niin minusta on ihanaa että kauppaan ja kouluunkin voi mennä rennoissa vaatteissa ilman että kukaan katsoo kieroon. Olen kyllä sitä mieltä että meidän pukeutuminen on vuosien varrella hieman parantunut.
Pukeutuminen voi kyllä olla vaikea juttu, pitää miettiä mitä haluaa viestittää ja miten. Ja tottahan se on että vaatteet kertovat paljon persoonasta.
No nyt kyllä tuli mullekkin paineita matkalaukun pakkaamiseen..viikon päässä istanbulin -reissu odottaa;)
Mimon mami: Ei paineita, turisti saa tehdä ja pukea päällensä mitä tykkää. Tai no ei nyt ihan mitä tahansa....
Petra: Jep. Minulla on Suomi-minä ja Turkki-minä. Yritän olla jotakin sillä välillä, niin, että en tökkää kenenkään silmään kummassakaan maassa:).
Pepi: Sinähän olit oikein hyvin pukeutunut turisti! Eikä täällä kukaan kivitä, omakin ahdistus on yleensä itseaiheutettua. Mutta siellä kaikkein tiukimmilla alueilla on joskus kyllä tullut tunne, että jos katse voisi tappaa, niin. Joillekin ryhmille ei taida kelvata muu kuin se, että kaikki pukeutuisi samalla lailla kun he.
Lissu: Kyllä täällä käytetään farkkuja, se oli nyt ehkä hieman epäselvästi ilmaistu minulta. Kyse on ennemminkin sellaisesta huolitellusta yleisilmeestä ja tavasta kantaa itsensä. Turkkilaiselle on tärkeää näyttää huolitellulle, kauniille ja hyvin hoidetulle. Ja on se ilo silmälle minustakin, kun ihmiset on siististi pukeutuneet.
Paheksuvasti katsoo yleensä vain huivitetut naiset ja uskonnolliset miehet, eikä yleensä hekään. Siinä ei ole väliä sillä, että onko farkuissa, mekoissa vai missä. Joillekin ei riitä muu kuin samanlainen asu kuin on itsellä. Siksi osa mustapukuisista kelpuuttaa vain mustat kaavut. Osa huivipäisistä oman tyylisen pukeutumisen. Mutta suurin osa ihmisistä antaa kunkin taaplata tyylillään tai tyylittömyydellään:). Eli rohkeasti vain Istanbuliin, justiinsa sellaisena kuin olet:).
Riina: Kyllä se on mielenpäällä, ehkä sitten lähempänä kesää, kun takit häviää katukuvasta?
Hietzu: Ei se minusta ole väsyttävää. Kun vaatekaappiin ostaa vaatteet Istanbul-ajatuksella, tulee aina pukeuduttua sopivasti. Rento voi myös olla siisti. Ja kaunis mukava. Lapsille koitan opettaa, että eri tilanteisiin pukeudutaan tilaisuuteen sopivalla asulla. Kirkkoon ei mennä verkkareissa ja lenkkareissa. Ne kuuluu pihaleikkeihin ja urheilutunteihin. Juhlassa pukeudutaan juhlavasti, kadulla ja kaupassa siististi ja kotona kotoisasti.
Tita: No voi minua, anteeksi. Annan sellaisen neuvon, että kun jättää laukusta pois virittyneet verkkarit, reikäiset t-paidat ja tuulipuvut, pärjää varmasti:). Tervetuloa Istanbuliin! Huomaat pian, että tänne mahtuu kaikenlaista pukeujaa, juuri riippuen siitä missä sattuu kulkemaan. Ja turistialueillahan on muita turisteja, jotka pukeutuu justiinsa niin kuin tykkäävät...
Tee ihmeessä se katumuotipostaus:) Täälläkään ei ihan verkkareissa kuljeta mutta luulen että kuitenkin pukeutumiskoodit ovat Turkissa tiukemmat kuin täällä.Tosin jos täällä menee uskovaisten alueille niin pitää kyllä olla kaikki käsivarret peitetty ja mielellään pitkä hame,,,,
Minäkin vielä lisään Istanbulinmatkaajille, että ihan normipukeutuminen riittää, ihan shortseissa en lähtis seikkailemaan, enkä mitenkään provosoivasti muutenkaan, mutta esimerkiksi itselläni oli sekä kukkahousuja, että säärimittaisia leggareita, Siniseen moskeijaan piti kietaista huivi jalkojen peitoksi kun en muistanut hotellilta lähtiessä vaihtaa pitkiin...
Ja kuljin ihan hihattomissakin tunikoissa turistialueilla, mutta mihinkään sivummalle en niin lähtisi.
Visiteerasin muuten paikallisessa tatuointiliikkeessäkin :D
(en kyllä ottanut mitään vaikka houkuteltiin, oma poika saa hoitaa sen homman)
Olipa hauska postaus! Lapsuudesta ja nuoruudesta ihan samat vaateajatukset, lukion jälkeen halusin vaatteideni olevan erilaisia, jotenka aloin ommella takkeja sisustuskankaista. Vieläkin haluan erottua takkieni kanssa. Ja kumma, korkokenkiäkin ostan kaappiin, en minä täällä niitä käyttäis, jospa joskus lomalla!
Tukholmaa on monesti kutsuttu pikku- Turkiksi, niin paljon turkkilaisia ja täällä näkee selvästi pukeutumisesta kuka tulee Turkin vuorilta ja kuka tulee kaupungista.
/ By Kirsikka
Viimeisen vuoden aikana suurin osa hankkimistani vaatteista (no joo, se ei ole paljon), on turkkilaista alkuperää! Täällä on aina silloin tällöin yksi turkintäti myymässä - ja sattui muuten olemaan juuri viime viikonloppuna ja ostin tietty yhden mekon, ja jäi harmittamaan etten ostanut toista ja lisäksi vielä aivan mielettömän ihanaa takkia... mutta kun ovat aika hintavia. Kerroinkin hänelle, että yritin bongata vastaavia vaatteita Istanbulista, vaan en löytänyt. Sieltä hänkin kuulema vaatteet hakee. Lieneeköhän jostain sieltä tukkukauppakaduilta... jostain tukusta kuitenkin. Ensi kuussa varaankin rahaa vähän enemmän ostoksiin :)
Tykkään kun samat vaatteet eivät tule joka mutkan takana vastaan.
Ihana postaus taas kerran! Saanen miljoonannen kerran sanoa, että näitä on niin kiva lukea :)
Hauska juttu, olen miettinyt kanssa katumuotipostausta, mutta en ole vielä koskaan kehdannut lähteä kuvaamaan ihmisiä kadulle... Olen monta kertaa kiittänyt onneani, ettemme asu Soulissa, sillä siellä minunkin käsivarrella pitäisi kai keikkua Vuitton (edes se kopio) ja olla aina korkkareissa ja hameessa...huh! Täällä sentään mennään ylpeästi juoksulenkkareissa ja verkkareissa kauppaan ja muuallekin. Sopii mulle. Tosin, ehkä se Soul olisi tuonut juuri sitä kaivattua hienostuneisuutta tähän farkku-/verkkarityttöön :) Meillä mieskin kapinoi välillä tuota suorat housut-kauluspaita-työtyyliä vastaan sillä, että viikonloppuna pukeudutaan aina tennareihin, huppariin ja farkkuihin!
Tosi kiva juttu taas. :-)
Minua ahdistaa, jos pitää yrittää sulautua pukeutumisellaan joukkoon, ja siksi olen omaksunut sellaisen asenteen, että en välitä pätkääkään, mitä joku ajattelee vaatteistani - tai koruttomuudestani tai sotkuisesta tukasta tai muusta sellaisesta. :-D Intialaisia otsatäpliäkin (bindejä) mulla on vaikka kuinka paljon, ja taas ostin lisää, mutta en vain saa käytetyksi niitä, kun ei ne tunnu omilta.
Jael: Itse asiassa täällä on juuri nyt menossa joku verkkarimuoti, jota en ymmärrä yhtään. Nuoriso pukeutuu merkkiverkkareihin ja yhdistää sen johonkin yläosaan. Ei nyt onneksi kovin laajalle levinnyt juttu, mutta kuitenkin.
Pepi: justiinsa niin, turistialueilla saa olla turisti, kunhan ei nyt ihan rupea hölmöilemään. Etenkin Etelä-Turkissa menee ihmisillä överiksi, kun kuljetaan kaupoissa bikineissä yms. Turkkilaiset kestää aika hyvin senkin, minä en. Ei sitä kukaan kotimaassaankaan bikineissä tee ostoksia, miksi sitten täällä?
Kirsikka: Tosiaan, Istanbulia ei voi yleistää koko Turkiksi, sillä kyllä täälläkin kyläläiset on eri asia kun kaupunkilaiset.
Tiina: Minäkin jo tykkään olla omanlainen:). Mutta sehän on hauska sattuma sitten, että juuri Turkin täti osaa valita sinulle sopivia vaatteita:). Oliko niissä joku merkki, jonka perusteella täällä olisi voinut kysyä?
Terhi: Periaatteessa täällä voisi löytyäkin halukkaita kuvauskohteita, ainakin ei huivipäissä. Mustakaapuja täytyisi kai kuvata salaa. Kyllä täälläkin niitä Vuitton-tyyppejä löytyy, mutta onneksi siihen ei tarvi mennä mukaan. Eikä voiskaan, sillä sellaiseen ei olisi kyllä rahaa...
Satu: Ulkomaalaisetu on täälläkin se, että voi vetäytyä sen taakse ja selittää sillä yhtä ja toista:D. Minäkin olen aina "liian pliisu". En meikkaa tarpeeksi, tukka ei ole tarpeeksi laitettu ja vaatteissakin olen tosi maltillinen mitä tulee blingblingiin. Ja kultakoruista ei tykkää, otan mielummin hopeaa ja yleensä se tarkoittaa aina miehen ostamaa hopearistiä.
Vaatemerkkejä on muutamakin, ja yritin jotain googlailla ennen lähtöä, mutta tuloksetta. Sillä ajatuksella sitten menin, että jos vastaan tulee, niin hyvä. Vaan eipä tullut :) Josko ensi kerralla oikein etsisi :D
Mine, kiitos hauskasta postauksesta..:)))
Turistit ainakin erottuvat kantaväestön seasta, eikä aina edukseen. Kuljetaan lähes alapää paljaana, mikä varmasti herättää ihmetystä ja pahennusta.
Mutta jokainen pukeutuu tyylillään, eihän sille mitään mahda..;/
Oikein hyvää tiistain jatkoa sinulle.<33333
Tiina: Kiva, että suunnittelet jo ensi kertaa:).
Aili: Niin, kyllä turistikin voisi mielestäni sen verran kunnioittaa kantaväestöä, että ei nyt ihan pöllöilisi. Rannalla voi olla rantavaatteissa, mutta muualle bikinit ei sovi. Etelässä ovat kyllä suvaitsevaisempia pukeutumisen suhteen. Ovat kai jo niin tottuneet. Minulla on vaikeuksia, kun menen sinne ja näen niin paljon "alastomia" ihmisiä. Ja kun menin hotellin saunaan ja törmäsin siellä oikeasti alastomiin saksalaisiin turisteihin, meinasin ruveta kirkumaan, mutta käännyin lopulta pikaisesti pois....
Villasukat ne olla pitää. Olipa taas kerran kiva postaus. Olen täällä suomalaisten kanssa jutellut, että olemme kotona sellaisia verkkari-fleece-villasukka -"hiihtäjiä". Kukaan paikallinen nainen ei kyllä pukeutuisi edes ypöyksin kotonaan näin. Ei saa kiristää mistään...ainakaan kotona - on mun motto.
Vihreatniityt: Olen jotenkin ajatellut, että briteissä naiset eivät ole niin viimeisen päälle pukeutuneita vaan lähellä suomalaista "tyyliä". Taisin siis olla väärässä?
Kotona täytyy tosiaan saada olla relax, kaikilla mittareilla mitattuna.
Ja oodi pitäisi tehdä villasukille. En tiedä mitään mukavampaa, kun pitkät värikkäät villasukat!
Olipas hauska kurkistaa kaappiisi ! Minäkin rakastan villasukkia ! t: Tiina
Ps.Voit muuten kuvitella, kuinka paljon meillä on "hepeneitä ja helmoja" kaapeissa, kun talossa on neljä naista. Esikoisen vaatteitakin vaikka millä mitalla; joskin suurin osa (??) toki Helsingissä. Siellä on kuulema aivan liian vähän vaatekaappi ja muuta säilytystilaa...
Tiina: Voin kuvitella, kun sitä helmaa löytyy ihan hyvin täältäkin. Vaikka olen kyllä aika hyvä pistämään kamoja ja vaatteita eteenkinpäin...
Lähetä kommentti