"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

468. tarina (Istanbul - Täällä asuu Helmi)

Risteilyä lukuunottamatta meillä on menty jänön selässä. Asioita on odottamassa jonossa. Kun yhdestä pääsee, jäljellä on vielä parikymmentä pientä ja isompaa, joista jatkaa. Ei ole tarvinnut kameraa edes katsella tai miettiä lenkkeilyjä. Hyvä kun itsensä ja kotijoukot pitää jossakin ojossa ja selviää aamusta iltaan. Kivana porkkanana on meille kaikille ensi viikolla saapuvat kivat vieraat. Kun tällä viikolla huhkitaan, ensi viikolla voidaan keskittyä sitten turistiloimaan ja turistien huoltojoukoikkoina olemiseen.


Yksi ei ole jänön selässä, vaan viettelee pupun päiviä parvekkeella. Helmi on siis muuttanut yläkertaan ja miettii päivät pitkät, että yrittäisköhän syödä mansikan taimet vai maistaisko tällä kertaa viiniä. Nukkumapaikan hän on raivannut itselleen Tuijan alle multaan. Kun sattuu hyppäämään sinne heti kastelun jälkeen, on tiedossa pesupäivä. Kuivaus on pesun paras osio, kun saa makailla mamman sylissä pyyhkeeseen kapaloituna.



Tänään istutin parvekkeelle laventelia ja lisää kesäkukkia. Mansikoita on syöty jo muutaman viikon ajan ja tomaatit pääsivät isompaan astiaan. Viini sinnittelee, vaikka Helmi on tosiaan syönyt siitä kaikki ne lehdet, joihin on yltänyt. 










Minulla ei ole muista pupuista kokemusta, mutta meidän Helmi on ihan huippusosiaalinen yksilö. Onnellisimmillaan se on silloin, kun me kaikki olemme parvekkeella. Silloin se esittää iloloikkia, pyörii ympärillä ja kerjää syliin. Ja kun kaikki on hyvin, on mukava heittäytyä seinän viereen maate kauniista kesäpäivistä nauttimaan.






Telttapaikkakin raivattiin, joten luulen poikien muuttavan pian Helmin seuraksi parvekkeelle. Ehkä jo huomenna kolmosen syntymäpäivien kunniaksi? Sitä ennen on tiedossa vohveli-kekkerit ja iltavideohetki. Luulen, että omaan iltapalaani kuuluu ainakin kirsikat. Ne on täällä taas ja niissä maistuu kesä itse.


Hyvää Viikonloppua kaikille!

18 kommenttia :

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Ihana Helmi :)

Jael kirjoitti...

Suloinen Helmi:) Ja toivottavasti jättää taimet rauhaan;D

mimon mami kirjoitti...

oikein söpöläinen ja ihana parveke!

Allu kirjoitti...

Todella ihana parveke teillä.

Jenni kirjoitti...

Voi mikä söpöläinen, todellinen helmi! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas söpö Helmi.....
Teillä on IHANA KATTOTERASSI, hulppeat näkymät kattojen yli. Ja kauniita kukkia olet istutellut....
Mukavaa vkonloppua teille toivottelee Ulla

Sude kirjoitti...

Ihana terassi, tuolla viihtyy varmasti. Suloinen Helmi kruunaa paikan :)

A kirjoitti...

Kelpaa tuolla hienolla terassilla ruokailla, viettää iltaa ja yötä tai nauttia kahvia eli teetä!

Oikein hyvää viikonloppua, Mine, ja kiitos tästä kivasta postauksesta!

♥♥

Satu kirjoitti...

Aktiivipupu Helmi. :-)

Tuossa yhdessä kuvassa näyttää siltä, että osaisi antaa tassuakin. :-)

Amalia kirjoitti...

Onnee synttärisankarille! Sulla on tosi kivan näköinen parveke.

Amalia kirjoitti...

ai niin. Kuin siinä valkuvakilvassa kävi??

Petra kirjoitti...

Ihana Helmi, kylla hanella kelpaa tuolla parvekkeella vietella kesapaivia. Meidan Helmi nautiskelee pihalla ja mina olen hieman kauhuissani jos jossain vaiheessa muutamme Izmiriin kuten suunnitteilla on, ja asunnossa ei olekaan pihaa? Mitahan Helmi tuumaa...onko teilla ollut vesiongelmia tai lammityspulmia talvella kattoasunnossa vai oletteko olleet tyytyvaisia, tuo terassikerros olisi meille yksi vaihtoehto tulevaisuudessa.

Rva Pioni kirjoitti...

Minun viinini kuoli,
mutta Maisallani on yhtä pitkät vatsakarvat ja
sen pitäisi olla selästä yhtä litteä kuin Helmi.
Vaan nytpä juuri se ei ole kun trimmausta odottaa.
Olen saamaton tai sitten vähän jäniksen selässä minäkin.
Kiva kun näytit parvekkeesi.

Mine kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteistanne! Meidän parveke on tosiaan mukava paikka ja muuttuu moneksi. Vaikkapa äsken taas sotatantereeksi, kun menossa on poikien juhlat. Vesi lensi ja sai siinä äidin kukatkin kyytiä. Helmikin piti muuttaa alakerran parvekkeelle evakkoon.

Mine kirjoitti...

Petra: Meitä ennen, asunnon valmistusvaiheessa, kattoterassista oli tullut vesi sisälle. Siinä vaiheessa kun olimme asuntoa katsomassa vuokraisäntä oli repinyt terassin lattian auki ja seisottanut siellä vettä varmistaakseen, että se ei enää vuoda. Eikä ole vuotanut kertaakaan mistään näiden yhdeksän vuoden aikana. Olemme todella tyytyväisiä olleet tähän järjestelyyn ja asuntoon. Kesällä kattokerros on tietenkin kuuma. Mutta sitä varten on olemassa ilmastointi. Me haaveilimme aikanaan pihasta, mutta tämä parvekepuutarha on ollut ehdottoman hyvä juttu. Tulen varmasti kaipaamaan sitä monesti Suomen vuosina...

jungemann kirjoitti...

Hei ,hyvät Istanbulissa asuivat ystävät!
Olen asunut Suomessa noin 15 vuotta ja nyt olen muuttanut takaisin kotimaahani Turkiin .Jos joku teistä haluaa tutustua suomea puhuvaan paikalliseen ,niin olette tervetulleita!
emreh.dogan@gmail.com

Mine kirjoitti...

jungemann: Tervetuloa takaisin Turkkiin. Asetuitko Istanbuliin?

jungemann kirjoitti...

Hei ,
Kyllä olen nyt asumassa täällä Istanbulissa .