Pyhä maa on karu maa. Jossakin vaiheessa matkalla Masadaan se muuttuu karun kauniiksi maaksi. Erämaa polveilee ympärillämme silmän kantamattomiin ja on elottomuudessaan eläväinen. Tyhjyys myös rauhoittaa ja luo tunteen järjestyksestä. Juuri tässä on hyvä, eikä seuraavan nyppylän takana ole oletettavasti järkyttäviä yllätyksiä edessä.
Olemme matkalla Masadaan, mutta lyövät rauniot kiinni nenämme edestä. Terveisiä siis täältä Masadan parkkipaikalta! Tuolla se linnoitus nousee ja voimme kuvitella miltä olisi tuntunut kävellä tuota seinämää pitkin ylös. Kierrellä vuorella katsomassa alla lepäävää Kuollutta merta ja miettiä minkälaisissa tunnelmissa täällä puolustauduttiin selvän tappion alla.
Kolme vuotta Jerusalemin valtauksen jälkeen, vuonna 72-73 jKr alkoi ensimmäisen juutalaissodan viimeinen taistelu. Tämä taistelu kohdistui Masadaan. Roomalaiset lähtivät kukistamaan aavikkolinnoituksissa piilottelevia juutalaiskapinallisia. Herodeksen linnoitus valloitettiin nopeasti, samoin kukistui Machaeruksen linnoitus. Viimeiset kapinalliset linnoittautuivat korkealla huipulla sijaitsevaan Masadaan, jossa sijaitsi kaksi kaunista palatsia ja monimutkaiset linnoituslaitteet.
Taistelun huipennuksessa roomalaiset saivat lopulta pienen aukon linnoituksen muuriin, jonka juutalaiset nopeasti paikkasivat puulla ja maa-aineilla. Tämän paikan roomalaiset puolestaan sytyttivät tuleen ja pääsivät kuin pääsivätkin sisälle linnoitukseen. Sisältä he löysivät vain ruumiita, sillä kapinalliset olivat tehneet jokkoitsemurhan. Tappion näyttäessä varmalta, olivat kapinalliset polttaneet ruokavarastonsa ja valinneet orjuuden ja kuoleman välillä. Henkiin jäi vain kaksi naista ja viisi lasta, jotka olivat piiloutuneena luolaan. Masadasta muodostui juutalaisen sankariuden pyhättö, jossa nyky israelilaiset vierailevat vuosittain. Ja me nyky suomalaiset turismin sankarit olemme nyt käyneet sen parkkipaikalla kääntymässä, jatkaaksemme matkaamme kohti Kuollutta merta.
Tie laskee samaa vauhtia auringon kanssa. Pian olemme jo merenpinnan alapuolella. Meillä ei ollut aikeissa päästä veden ääreen, joten minulla ei ole uimapukua. Kahlaan siis mereen mekossani. Työnnän varpaat suolaan ja tunnen tarkasti jokaisen kehossani olevan naarmun ja nirhauman. Lopulta vain lojun, kellun kuin korkki ja nautin lämpimästä vedestä ja auringonlaskun valosta Kuolleessa meressä. Yksi matkan ehdottomia kohokohtia. Täällä loppuu kiire ja hoppu. Nappaamme kuvat toisistamme, viemme kamerat autoon ja lojumme pitkään meren sylissä. Kukaan ei hoputa, ei kiirehdi, eikä vaadi. Kaikkea on, mitään ei puutu.
Loppuillan maistan suolan. Olen suolattu nainen. Ehkä nyt säilyn parempana pitkään? Suihkutetaan enimmät suolat pois rannassa, vaihdetaan vaatteet auton vieressä ja siistitään hieman hiuksia. Viereisessä hotellissa kyselemme ruokapaikkaa, mutta hovimestarin katse on puhuva ja hän kehoittaa meitä ajamaan hieman eteenpäin. "Keskusta on noin viiden minuutin päässä, siellä on Mc Donalds." Näytämmekö me Mc Donalds-ihmisiltä, liian nukkavieruilta hotellin ravintolaan?
Onneksi keskustasta löytyy marokkolainen ravintola, eikä tarvitse tyytyä amerikkalaiseen ketjuun. Alkupalat tulevat kaupan päälle ja jo niistä olemme täydet ja onnelliset. Vai pitäisikö sanoa suolatut ja onnelliset? Paluumatka Jerusalemiin vie kolme tuntia. Kolme pimeää tuntia. Mutta tämähän on loma, laatuaikaa kaksin. Kolme pimeää tuntia Pyhän maan teillä. Sinä ja minä. Me.
17 kommenttia :
Niinpä, näitä kuvia katsellessa on vaikea uskoa, että sanoin Israelia yllättävän vehreäksi :D Tämä on sitä, mitä odotin.
Kuollut meri olisi kiva kokea. Ja niin se näköjään oli teillekin :)
Kivaa lukea matkastanne!
En tiiä, onko sitä jo niin tottunut kaikkeen,ja käynyt niin usein maassa, ettei huomaa kaikkea uutta ja ihmeellistä. Niitä aaseja ja kameleita mä aina ihmettelen...
Siskoni asuu juuri tuon erämaan keskellä, matkalla Jerusalemista Kuolleelle. Kylä on vihreä keidas karun hiekan keskellä.
Onpa upeita kuvia! Nuo kamelit, kärryt ja veteen hukkuva laituri. Upea valo kaikissa. Ja ymmärrän niin tuon tyhjyyden kauneuden, sitä kaipaa kaupungissa.
Ja on myös nälkä. Haluaisin kovasti syödä tuon alimman kuvan kaikki herkut.
Johtuukohan siitä, että vähän jo tunnetaan toisiamme, mutta näistä postauksista paistaa rivien välistä (no okei, riveistäkin ) loma! Kahdenkeskinen loma!
Ja maisemathan on melkein kuin Egyptistä :) - opas sanoi silloin ammoin, että Egyptillä on vesi, mutta Israelilla teknologia, siksi se on niin vihreä....no, ei näköjään ihan joka paikasta.
Minä en ole ikinä ollut suolaisen meriveden ystävä, mutta vois tuo kuollut meri olla kokemus.
Tiina: Meiltä jäi nyt ne vihreät keitaat näkemättä, mutta ei haitannut. Onhan sitä vehreää sitten Suomessa:).
Eeviregina: Vai siellä hän asuu. Huh. En tiedä olisiko minusta asumaan noin karussa paikassa pysyvästi? Mistäs sitä tietää jos ei kokeile?
Kirjailijatar: Voi herkkuja ne olikin. Olen nykyään sellainen mezehai, että täytän vatsani niiillä ja pääruoalle ei meinaa jäädä tilaa.
Pepi: Olihan se aika ihanaa. Mutta sen ihanuutta ei tietäisi, jos ei saisi yleensä asua tämän koko porukan keskellä?
Tuo kameli-letka kuva on aivan mahtava! Taas täällä kadehdin sun kuvia... :-) Karua kauneutta on myös islannissa, paljon kiveä ja vähän kasvillisuutta mutta silti niin kaunista.
No niin, puitahan tuolta puuttuu, mutta ei hätää. Me yhdessä voimme tehdä Israelista vihreämmän: 18 dollarin/10 euron lahjoituksella saat sinne nimikkopuun ja 1000 dollarilla kokonaisen 100 puun nimikkometsän. 240 miljoonan puun metsiä on jo istuettu ja projekti jatkuu. Esim. tästä linkistä löytyy osoite: http://www.treesfortheholyland.com/index.html
Vai oli Kuollut meri matkanne parhaita kokemuksia. Ymmärrän sen hyvin. Ruudunkin takaa alkoi ahdistaa Jerusalemin "pyhiinvaellusreitin" ihmispaljous ja uskaltaisiko sanoa - kaupallisuus. Islamin uskoisten ja hindujen pyhiinvaellukset näkyvät uutisoinnissa mutta taitavat sen näköjään kristitytkin. Lähi-itä on täynnä kristinuskon synnyn merkkipaikkkoja, kuinka alkuperäisiä sitten lienevät. Itse tavoitan Jumalani parhaiten hiljaisuudessa, luonnossa. Suotakoon kullekin tarvitsemansa. Anisi
Voi taas noita ihania kuvia ja on teillä ollut kiva matka.
Jenni: Islantiin olisikin kiva päästä. Ja Grönlantiin, sekin on mielikuvissani karun kaunis.
Anna: Kiitos linkistä. Anoppi sanoikin, että jossakin Israelissa kasvaa hänen nimikkopuunsa.
Anisi: Minusta on ymmärrettävää, että Jerusalemista on tullut tuollainen pyhiinvaelluspaikka, mutta samalla itsekin koin sen olevan vähän sääli. Kai jokainen meistä haluaisi kokea Jerusalemin omassa rauhassa, mutta miten se olisi mahdollista? Ei tämä ollut hartausmatka, todellakaan;),
Allu: Kiva matka ja kuvaähkyinen. On ollut pakko tehdä näin monta postausta, että pystyy edes osan kuvista laittamaan...
Tuijotin noita mezeita vesikielella tovin, minakin haluan marokkolaiseen ravintolaan. Kuollut merikin olisi kiva kokea, hienoja kuvia jalleen!
Jälleen hieno postaus, Mine:))
Teillä riittää muisteltavaa monilta ihanilta matkoiltanne;D
♥♥♥
Petra: Ja minä haluaisin Marokkoon!
Aili: Muisteltavaa riittää, toivottavasti myös muistia!
Karulta näyttää kun ei ole satanut puolen vuoteen mutta keväällä on ihan eri näköistä ja vihreää...harmettä aMasada oli jo kiinni kun sinne tulitte,mielenkiintoinen paikka:-) upeita kuvia taas:-)
Jael: Erämaan kai kuuluukin olla karu? Vihertääkö sielläkin keväällä? Luulin, että on ympärivuotisesti kuiva paikka?
Jopa erämaassa kukkii keväällä:-)
Jael: Se olisikin hieno nähdä.
Lähetä kommentti