"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

612. tarina (Minkä tien valitsee)

Ei ole yhden tekevää minkä tien valitsee. Jokainen valintamme vie meitä johonkin suuntaan. Jos siis tiedät mihin olet menossa tai mihin haluat mennä, täytyy valita sinne vievä tie ja pitää huoli, että pysyy tiellä perille asti. Jos taas päämäärällä ei ole väliä, voi valita teitä umpimähkään. Tai antaa teiden nimien johdattaa. Tänä aamuna aloitin "Valkoisen huvilan kadulta". Valkoinen huvila löytyi, mutta se oli aitojen takana eikä antanut ottaa itsestään kuvaa. Sen sijaan kuvasin punaisen ja sinisen talon, reissussa rähjääntyneen kissan, tien vierustan maiseman ja kyltin numero 67.







Blogini nimi jo velvoitti kääntymään seuraavaksi "Tuhannenjayhden kukan kadulle". Siellä ei tosin ollut yhtään kukkaa ja muutenkin katu kuljetti minua ei toivottuun suuntaan, joten palasin pienen kierroksen jälkeen takaisin aiemmin kulkemalleni kadulle. Tämä olikin hyvä valinta, sillä pääsin vierailemaan autiotalon kuistilla ja suremaan näitäkin hukkaan heitettyjä näkymiä.









Joku sulki viimeisen kerran ikkunaluukut?

Seuraavaksi annoin näiden vanhojen huviloiden johdattaa itseni "Kuparisepän pään kadulle". Se oli kerrassaan hurmaava. Kupariseppiä tai näiden päitä ei näkynyt, mutta oli ikkunasta tervehtivä mummo, josta en ottanut kuvaa. Oli nämä ihanasti ränsistyneet huvilat pitsiverhoineen ja sinistäkin sinisempi taivas.






Jätämme Kuparisepän päät ja käännymme "Puroherran kadulle". Syynä tähän käännökseen on vain ja ainostaan tuo soma pieni talo, joka pilkottaa heti käännöksen takana. Sitten vain seuraamme Puroherraa joka johdattaa meidät lopulta Bosborin rantaan. Aina on aikaa käydä tervehtimässä salmea.







Salmi jää taakse ja pujahdamme "Jumala antoi kadulle". Kurkistellaan kirkon portista, jossa kirkkoon pyrkiviä varoitetaan koirasta. Pihalla ei näy koiraa eikä ketään muutakaan. Ovet ei aukea minulle, joten täytyy kulkea eteenpäin. Jumala antoi ainakin kauniin aamun, muutaman hienon vanhan talon, sekä jonkun askarteleman tekokukkapenkin tien vierustalla. Tien lopussa oli jo ihan hurmaa.









Hurma = Taateli


Matkan loppuvaiheissa kannattaa aina pitää huoli siitä, että on kadulla, joka vie kotiin. Näin hyvin kävi tämän aamun lenkkeilijälle. Lenkin jälkeen on hyvä käydä päivän töihin. Sitä ennen täytyy tosin vielä nujertaa päänsärky. Täällä kun on kulkenut päänsärkyvirus, joka on viime viikolla pitänyt kahta pienintä otteessaan ja näyttää nyt tarttuneen taas tähän äitiin...


Reipasta päivää kaikille!

9 kommenttia :

mimon mami kirjoitti...

Ihania taloja löysitkin. Olitpa aikaisin liikkeellä.

anumorchy kirjoitti...

Veikeita kadunnimia! Ja tunnelmallisia kuvia.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Kävelyistäsi huokuu aina jotain jänskää. Kuten taas kerran :)

Jael kirjoitti...

Onnistuit taas valitsemaan hyvän tien:)

Mine kirjoitti...

Mimon mami: Täytyy heti lähteä aamusta, ettei jää menemättä.

Anu: Minusta täällä on niin hauskaa, kun kaikella on nimi, joka merkitsee jotakin.

Helmi-Maaria: Kaikkea jänskää pukkaa nurkkien takaanta…

Jael: Ihan totta. Jokainen oli hyvä, paitsi se tuhatjayksi kukkaa ilman yhdenyhtäkään kukkaa...

Aili Mummo kirjoitti...

Noita katuja sinun tulee ikävä, vai mitä sanot?

Mielenkiintoinen postaus, kiitos Mine:)

♥♥♥

hietzu kirjoitti...

Hurma! Ihana sana, ja taipuu miltei hurmioon,vaikka tarkoittaakin taatelia. Tuon sanan muistan varmaan turkista parhaiten ;)
Kuinkahan sinä totut Suomen lakeuksiin kun siellä pääsee nopeasti korkealle ihailemaan kaupungin näkymiä. Täällä on niin aakeeta laakeeta.

Kirjatoukka kirjoitti...

Hurma, miten lumoavaa!

Mine kirjoitti...

Aili: Niin minä luulen. Mutta onhan tässä onneksi vielä puoli vuotta aikaa kävellä näitä katuja.

Hietzu: Ei ole Kotkassa tällaisia kukkuloita, se on ihan totta. Mutta siellä on sitten muut hurmioitumisen aiheet:D.

Kirjatoukka: Eikö olekin aika hurmaava.