"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

606. tarina (Haalittiin kaverit kasaan)

Lauantaina aurinko puhkaisi kolon pilviverhoon. Haalittiin kaverit kasaan ja lähdettiin viettämään puistopäivää. Kassissa oli palloja, köysi ja hyppynaruja. Miesväki viritteli jalkapallopelit. Hetkessä joukkueet täydentyivät kentän viereen saapuneista katsojista. Eräskin sitoi koiransa puuhun ja kirmasi mukaan pelin tiimellykseen. Kentän vierellä tytöt hyppäsivät narua: "Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä vai varas?"




Kaikkein kivoin oli se puistossa tehty metsäretki. Löydettiin tammenlehtiä ja terhojen hattuja. Luita. Hienoja kiipeilypuita ja kulkukoiria. Oli pieni vihreä mies ja toinen pikku-ukko piilossa heinien takana. Jokainen tahtoi kiivetä puuhun ja äiti muisti, että ala-asteen välitunnilla tehtiin smurffeille koteja puun juurakoihin.





Vastaan tullut seurue halusi vaihtaa kuulumisia. Rakastammehan me Turkkia ja tahdommehan me aina asua täällä? Vakuutin, että meillä on ollut täällä oikein hyvä. Turkki on ihana maa ja sen kansastakin pidän. Jotta hyvää päivän jatkoa. Kolmonen ripusti köyden puuhun ja meillä oli keinujono.






Tänään vietiin kaverit kentälle ja sanottiin, että nähdään keväämmällä. Miehen kanssa vietettiin kaksi tuntia sunnuntaiajelulla etsiessämme vaihtoehtoisia reittejä kentältä kotiin. Syötiin mitä kaapista löytyy, katsottiin yht'äkkiä täyttynyttä kalenteria ja huomattiin, että arki on ovella. Taidan laskea sen sisään. Hieman väsyneenä, mutta valmiina.

12 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Tuo metsäretki kuulostaa niin kivalta kun metsä näyttää melkein meidän puistolta :)
Puuttuu meinaan se ryteikköonen aluskasvillisuus!
Täällä ihan melkein meinas aurinko pilkahtaa...saattaa olla että hetken näkyikin, mutta me taisteltiin hankalan pesukoneen kiinnityksen kanssa just silloin...

Jael kirjoitti...

Kiva puistoretki teillä.Ja ihana valkoinen hauveli.Minä odottelen että tulisi sadetta ja sitä vihreää enemmän esille niin teen taas puistoretkiä.

Jael kirjoitti...

Luin muuten just että täällä esiintyy tammikuun 16 päivä turkkilainen laulajatar Selda Bagcan.Onko tuttu?

anumorchy kirjoitti...

Hienoja kiipeilypuita teidan metsassamme!

Allu kirjoitti...

Metsässä on kivaa mekin oltiin tänään.

Tuulia kirjoitti...

Mainio lopetus näille pyhille tuo puistopäivä. Komeita puita siellä. Ja iloista väkeä :)

Mine kirjoitti...

Pepi: Puistohan se onkin, mutta menee metsästä paremman puutteessa:). Sellasta pilvisen puoleista se elo on täälläkin, mutta kevättä kohti ollaan menossa.

Jael: Täällä on kyllä ihan vehreää, on siis satanut sopivasti. Tuo laulaja ei kyllä ole tuttu. Meinasitko mennä kuuntelemaan?

Anu: Kyllä. Olisi melkein tehnyt mieli itsekin koittaa.

Allu: Jaahas, pitääpäs tulla katsomaan teidän metsäretket. Taitaa olla hieman erilaiset metsät siellä.

Tuulia: Pyhät tosiaan loppu. Eilen jo juhlittiin loppiainen kirkossa, sillä tänään täällä on suurimmalla osalla arki. Koulut ja työt. Vanhat kirkot sen sijaan juhlii, ja saatan käydä vilkaisemassa, että mitä ja miten...

Riikka kirjoitti...

Ihanaa, että ohikulkijat täydensivät joukkueet. Ei Suomessa vaan tarvitsisi edes haaveilla tuollaisesta :)

Tiina kirjoitti...

Just tuota samaa ajattelin kuin Riikka tuossa edellä :)
Toisaalt se on hassua, että moni suomalainen ihailee tuollaista spontaaniutta, mutta ei ole kuitenkaan taivu siihen itse. Ehkä me jonain päivänä osataan jo vähän relata, eikä aina norsun kohdatessa mietitä, mitä se norsu mahtaa minusta oikein ajatella :) Siihen kai se perustuu, ei vaan uskalleta - mitä ne sukulaiset ja naapuritkin ajattelee, norsusta puhumattakaan :)

Mine kirjoitti...

Riikka: Taitaa se olla Suomessakin vähän henkilöstä kiinni. Minun mies se aina pyytää kaikki kentän äärellä norkoilevat peliin myös Suomessa. Useimmiten on aina saanut muut mukaan. Harva sentään kehtaa itse pyytää, että pääsiskö mukaan?

Tiina: Onko se sitten joku itsetuntovamma? Minulla on kyllä tunne, että suomalaisetkin rohkastuu, kun joku vaan kysyy tai rupeaa jututtamaan. Ehkä meistä on täällä karissut sellainen turha nolous, sillä ollaan molemmat aika helposti pyytämässä ja jututtamassa ihmisiä. Niin siellä kuin täälläkin. Katsotaan, josko se siitä ensi vuonna karisee:D….

Tiina kirjoitti...

Toivottavsti ei karise - eikä se karise! Te olette piristävä poikkeus tähän "kaamokseen". Tulkaa ja tuokaa ripaus tuota turkkilaista (/etelänmaalaista) avoimuutta ja heittäytymiskykyä ja ties mitä tullessanne :) Kyllä se ihan oikeasti on niin, että suomalaisten on vaikea olla ja heittäytyä tilanteisiin. Itsetuntovamma? Maybe.

Mine kirjoitti...

Tiina: Minäkin sanon, että toivottavasti ei. Ihmiset ovat niin mielenkiintoisia, että yleensä aina löytyy jotakin hauskaa sieltä takaanta, kun vähän kyselee..