"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 16. tammikuuta 2014

613. tarina (Ei kurjuutta kummempaa)

Tämä tihkusateesta tahmea aamu. Vitkuttelen. Vielä toinen kuppi kahvia, kiitos. Sitten minä lähden, sillä niin on sovittu ja minä otan sopimukset tosissani. Kengät, hanskat ja takki. Reppu ja kameralaukku. Sateenvarjo ja bussikortti. 





Laivasatamasta myötäilen rantaa. Nousen ylös myöhemmän puutalokadun kohdalta. Nyt saa unohtaa vanhan viehätyksen. Koko alueen ränsistymisaste sateesta raskaan taivaan alla tekee lähinnä epätoivoiseksi. Eikö täällä mikään ole kurjuutta kummempaa.







Purku-uhka, likaisena roikkuvat reikäverhot, roskat, äkäiset koirat ja tien vieressä pälyilevät miehet. Alkaa olla niillä rajoilla, jolloin neuvon: älkää tulko tänne yksin. Kaiken keskellä jotakin kaunistakin: Sininen talo, sävyihin sopiva emäntä, pieni käsi suuremmassa ja ystävät hädässä.










Äkäiset joutuvat alistumaan äkäisemmän ääressä. Ne murisevat ja näyttävät hampaitaan, minä huudan niille, että "EI!"


No, ei sitten.

Pahimmilla kaduilla kuvataan. Filmiryhmän vuoksi voin astella raunioihin. Kuvaan vailla huolen häivää. Kävelen leuka pystyssä ohi tuijottavan mieslauman. Ja pelkään, että joku sinnittelee täällä päivästä toiseen. Jossakin täällä joku sinnittelee mahdollisesti läpi elämän.



Ei kai tämä ole jonkun koti?







Suuren basaarin ovelta astuu toiseen todellisuuteen. Siihen kuuluu kuluttaminen ja turistit. "Ei, en halua ostaa mattoa." "Ei kiitos, en tarvitse yhtään mitään. Kaikkea on." "Anteeksi, mutta missähän on tämä etsimäni katu?" Ja sitten vastassa tutut kasvot kolmen vuoden takaa. Silloin osallistuimme itsenäisyysjuhlaan ja vietimme sen pääosin turkkilais-suomalaisessa seurassa. Juhlan jälkeen vuosien hiljaisuus, kunnes kirjoitukseni vauvasta ja hänen äidistään saa tämän tapaamisen aikaan. H on laittanut miehensä matkaa kaksi kassillista vauvatavaroita. E sujauttaa taskuuni jotakin "äitiä ja vauvaa varten." Pahoittelee vielä, kun eivät voi enempää olla avuksi. Näissä hetkissä toivo pujahtaa toivottomuuden seinämän lävitse. Ja ulkona pilviverhosta pilkistää auringonsäde.





Tämä taakka on kevyt kantaa. Ratikkaan, laivaan, bussiin ja kotiin. Viikkaan pieniä pinoja. Osa äidille ja vauvalle täällä, osa Peshteran pikkuväelle. Heille, jotka sinnittelevät nyt, mutta joilla toivottavasti tulevassa jo helpottaa. Tuhannet ja yhdet kiitokseni H & E, tämä oli niin ystävällistä, että pakahdun!


Lopuksi suuria ajattelijoita, jotka tulivat tämän retkeni ja hetkeni äärellä mieleen: 

"Kaikki eivät voi ja jotkut eivät viitsi. Siinä kaikki." Nalle Puh. 

"Elämässämme ei ole kiinnostavaa se, mitä saamme ja saavutamme, koska kaikki haluavat samoja asioita. Kiinnostavaksi ihmiselämän tekee se, mistä on valmis luopumaan." P-tädin referaatti kuulemastaan saarnasta.

19 kommenttia :

Amalia kirjoitti...

Kyllä tuli vähä surullinen olo, kun katselin noita kuvi. Kiitollinen olen, että munei tarvii asua noissa mörskissä!

Aili Mummo kirjoitti...

Voi Mine, aika huonolta näyttää nuo röttelötalot; niissäkin on asuttava!

Kiitos että kerroit ♥
Hyvää torstai-iltaa sinulle & perheellesi ♥

hietzu kirjoitti...

Kiitos tämän rajummankin arjen näyttämisestä. Vaikka talot ovat vaarallisen näköisiä, niissä on kuitenkin jokin kaunis muoto, toisin kuin suurimmassa osassa Suomen lähiöistä. Se on sitä samaa betonikuutiota. Ja kaikesta huolimatta tuonkin ympäristön asukkaat näyttävät onnellisilta. Siellä on heidän kotinsa.

Lainaukset ovat erittäin osuvia ja laittavat ajattelemaan.
Mukavaa viikonvaihdetta!

Jael kirjoitti...

Noissa vanhoissa ränsistyneissä puutaloissa on kyllä kauneutta ja potentiaaliakin.Ja mitä maali voikaan tehdä,kuten tuo turkoosin talon tapauksessa;ihana! Meillä ei sadetta vaan melkein hellettä tänään ,

Leena Lumi kirjoitti...

Hienoa, että olet mukana auttamassa! Tämän ajatuksen jaamme. Minulla on nyt monen vuoden projekti Afrikan tytöt ja heidän pääsynsä kouluun.

(Tähän yhteyteen ei kyllä yhtään sovi, joten anteeksi, mutta kun en ikinä saa oikeaa, kaunista mattoa, niin tuo yksikin tuossa, jossa on turkoosia...Tiedät, mitä sun kannattaa ennen kuin lähdette sieltä Suomeen.)


Kirsi kirjoitti...

Hei Mine, olen blogisi uusi lukija, vinkin sain ystävättäreltäni.Blogisi on mielenkiintoinen ja antaa Istanbulista monipuolisen kuvan kera hienojen kuvien ...harrastan itsekin valokuvaamista:)blogisi kiinostaa, koska minulla on Istanbulissa anoppila;)ja on hauska lukea Istanbulista yhtä ja toista, olen itsekin asunut siellä...mutta siitä on aikaa;)käymme siellä kyllä vuosittain.

Tiina kirjoitti...

No jopas nyt kulmia kuljit. Suorastaan surullisen paljon menetettyä kauneutta. Jotenkin näytti myös siltä, että siellä pyykkipaikassa ihan oikeasti asuttiin, tai ainakin ihan nurkalla, ei kai kukaan pyykkejään kovin kauaksi vie....

Onko minulla nyt mennyt jokin äiti ja vauva juttu ohitse... En osannut yhdistää tätä mihinkään...

Mine kirjoitti...

Amalia: Täytyy myöntää, että olisi minullekin jo liian rosoista, vaikka muutoin olenkin aina sitä mieltä, että vanha on parempi kuin uusi.

Aili: Luulen, että ne on annettu tahalleen röttelöityä ja nyt kaupunki saa ne pistää nurin ja rakentaa tilalle rikkaille uudet kalliit asunnot:(.

Hietzu: Sehän siinä riipii, kun TIETÄÄ miten kaunis tuo koko alue olisi, jos taloja olisi alettu kunnostaa 20 vuotta sitten…

Jael: En tiedä mitään kauniimpaa täällä kun ne kunnostetut huvilat. Sen tähden voin vain kuvitella mikä valtava satumaa tuo kaupunginosa olisi, JOS….

Leena: Matto on mietteissä. Tai matot. Mutta koska budjetti ei anna myöten ostaa montaa aitoa mattoa, ostan yhden olkkariin. Suuri basaari ei ole siihen hommaan oikea osoite, sillä siellä on turistihinnat. Kunhan tulee sopiva aika, lähden kiertämään kauppoja ja teen siitä sitten jutun. Muuten tuon nämä meidän tehdastekoiset turkkilaiset matot tullessani. Tykkään niistä. Pysyvät hyvin lattioilla.

Kirsi: Mukavaa, että lähdit matkaan mukaan! Tervetuloa! Minustakin on aina mukava katsoa muiden kuvia itselle tutusta kaupungista. Tulee sellainen olo, että "noinkinhan sen voisi nähdä…"

Tiina: Niinpä. Minusta se oli riipaisevaa. Kuka joutuu asumaan ja pyykkäämään raunioissa?

Vauvajuttu oli tarina numero 609 eli Ei niin tavaton tarina.


Tuulia kirjoitti...

Olipa rosoista! Vaan niitten rosojenkin alla jotenkin kaunista. Minun täytyy lukea tuo vauva- juttu. Kiitos mielenkiintoisesta aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Näitä alueita Istanbulissa turistit eivät näe. Olitko Sultan Ahmetin alapuolella tai jossain Aksarayssa?
Muistan nähneeni tuon sinisen oven, joka vaiukuttaa vähän vinolta, mutta se on "sovitettu" siihen ;)
Taitaa niillä asukkailla olla kylmää hökkeleissään :(

aprikoi Sylvi-täti

Mari J kirjoitti...

Olipa mahdottoman hieno kirjoitus, kiitos tämän retkesi jakamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan, että äiti ja tuleva vauva voivat pysyä yhdessä ja voivat takkauisesta alusta huolimatta elää hyvän elämän. Tekohengitystähän nämä pienet avustukset vain ovat, niinkuin sanoitkin, mutta toivottavasti antavat edes hiukan toivoa paremmasta ja uskoa tulevaan. Sitä varmaan tarvitaan!

t. H

Mine kirjoitti...

Tuulia: Rosoistapa hyvinkin. Ajattelin jo, että täällä monella ei ole enää mitään menetettävää, siksi turistin ei ehkä ole ihan viisainta tuolla esitellä kameraansa tms.

Sylvi: Hieman Eminönustä Fatihiin päin, ennen Unkapania. Sieltä kävelin ylös kohti Suleymanien moskeijaa..

Mari: Kiitos kiittämästä. Tämä blogi on itsellekin hyvä syy lähteä uusille poluille.

H: Sitä minäkin toivon. Äiti on ollut oikein ilahtunut jokaisesta saamisestaan. Ihan varmasti näistäkin. Kiitos vielä!

Anonyymi kirjoitti...

Miten hienoa, että apua löytyy äidille ja vauvalle! Tuli ihan kyynel silmään lukiessa tätä! Päivi

Mine kirjoitti...

Päivi: Eihän tämä ole piste, mutta iloinen pilkku kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla, että tarina mattokaupasta on joskus työn alla. Odotan sitä mielenkiinnolla. Aito turkkilainen matto on omissakin unelmissani. Miten ja milloin vai ei koskaan, onkin sitten toinen juttu. Olen kerran "pakko-ohjattu" turistikierrosten mattokeskukseen ja ne kierrän jatkossa kaukaa. Miten löytää sen oikean niin hinnan kuin laadunkin suhteen? Anisi

Mine kirjoitti...

Anisi: Katsotaan, katsotaan. Luulen, että aloitan ihan tavallisisista mattokaupoista, sillä tuo Suuren basaarin meininki on sellaista, että siellä ei voi koskaa olla varma siitä puhutaanko totta vai ei. Tänään siellä hieman mattoja tutkailin ohi kulkiessani. Hintaan vaikuttaa solmujen määrä neliössä, lanka ja tekniikka. Hereke on turkkilaisten mattojen mersu, totesi yksi ystävä. Hereke on kylä tuolla ei mahdottoman kaukana ja olen hieman ajatellut, että josko joskus ehtisin siellä mattotehtaallakin käymään. Jos vaikka saisin pienen matto-koulutuksen samalla. No, sehän sitten blogissakin nähdään, jos saan aikaiseksi...

Pepi kirjoitti...

Istanbulin surulliset kasvot.
Taitaa olla enemmän tai vähemmän jokaisen suurkaupungin ongelma, että näitä slummialueita alkaa kasvaa jonnekin laidoille - mutta kuten Tiina sanoi, tuo on menetettyä kauneutta, sitä mikä olisi kannattanut kyllä yrittää pelastaa. Vaan missäpä asuisivat nämä ihmiset silloin? Jossain muussa slummissa? Loppumaton suo, luulen. Valitettavasti ihminen ei koskaan ole täysin tasa-arvoinen toisen kanssa. Tarjoaako tuollainen asuminen enää muuta kuin suojan sateelta ja tuulelta?

Toivottavasti tyttö tulevine(?) vauvoinensa saa apua niin että saa elämänsä kantamaan! Pienikin apu on apua.

Mine kirjoitti...

Pepi: Näinhän se on. Niin kauan kuin on elämää on rikkaat ja köyhät. Kaikkia ei voi auttaa, mutta se ei tarkoita sitä, että ei kannata auttaa ketään. Äiti ja vauva etsivät asuntoa nyt yhden ystävättären kanssa, toivotaan, että sopiva löytyy…. Minulla taitaa olla osittaisrahoitus siihen tiedossa:D.