"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

618. tarina (Ud, Bağlama, Ney ja Mey)

Meillä siis soi. Mies soittaa ja minä kuuntelen. Seurustellessa hän oli se pitkätukkainen kitaristi. Ensimmäiseen yhteiseen kotiin ostettiin sähköpiano. Bändisoittimetkin oli miehellä hallussa. Sitten oli sekin vaihe, jolloin lainassa oli kaverin saksofoni. Lapsille on ollut tarjolla jos jonkinlaista soitinta. Esikoinen innostui kitaraan ja lauluun. Kakkoselle hankittiin sähkökitara, joka on kyllä laiskalla harjoittelulla. Kolmonen paloi rumpuihin, mutta kun sai ne, se palo lakkasi. Kuopus pimputtelee välistä pianoa, mutta vielä ei voida puhua musiikillisesta intohimosta. Minusta kotona saa soida mikä tahansa, kunhan soittaa tosissaan ja mielellään ainakin pyrkii soittamaan oikein. Nokkahuilut ja huuliharput on välistä pistetty kaapin päälle väärinkäytösten vuoksi. 




Istanbulin myötä tuli mukaan kirkkomusiikki. Mies soittelee tarvittaessa kirkossa pianoa ja kitaraa. Länsimaiset virret ei vaan meinaa istua täkäläiseen suuhun. Pitkään mies on halunnut oppia paikallisia sävelkulkuja eli makameja. Ensin saapui kotiin turkkilaiset kielisoittimet ud ja bağlama. Näitä seurasi paikallinen daf-rumpu ja sitten rupesi huilujen sisäänmarssi; kaval, ney ja mey. Syksyllä saimme kirkkomuusikon Istanbuliin ja siitäkös se riemu syntyi. Lisäksi on tuttavapiiriin ilmaantunut paikallisia taitajia ja suomalaisia osaajia. Kokoonpanot vaihtelevat ja makamit tulevat tutuksi. Kotona soi viulut, klarinetit, pianot, udit ja meyt. Ney vain pysyy vaiti, sillä vaikka miten on koitettu, ei siitä saa kunnon ääntä.




Millaista sitten on turkkilainen musiikki? Turkkilaisessa kansanmusiikissa sanotaan yhdistyvän Keski-Aasian shamanistinen musiikki, arabialaisen musiikin kaiut ja alueelliset sävelet. Alueen ikivanhoilla kirkoilla; syyrialaisilla, armenialaisilla ja kreikkalaisilla, on suuri vaikutus musiikkiperimään kuten myös myöhempien aikojen sufimusiikilla.  Joidenkin teorioiden mukaan turkkilaisten makamien alkulähde olisi Irakin Mosulissa. Toiset taas sanovat juurien löytyvän Uiguurien tai Uzbekistanin musiikista. Samankaltaisuuksia on löydettävissä myös intialaisen musiikin kanssa. Ottomaanien hovissa soinut turkkilainen sanat-musiikki (taide-musiikki) lienee jonkinlainen symbioosi kaikesta edellisestä. Tasavallan alkuaikoina kansanmusiikin opetus lopetettiinkin kouluissa, koska sen koettiin symboloivan sulttaaniutta. Musiikki jatkoi kuitenkin eloaan yksityisten musiikkijärjestöjen parissa ja vuonna 1993 Istanbulin konservatoriossa avattiin taas turkkilaisen musiikin osasto.




Entä sitten islam ja musiikki? Anatolian alevimuslimien jumalanpalvelukseen kuuluu paljon musiikkia. Soittimina on mm. bağlama. Sunnimuslimi ei taas missään tapauksessa toisi bağlamaa jumalanpalvelukseen, sillä hän mieltää bağlaman rakihuurteisiin iltamiin takakujien kuppiloissa. Sunni-moskeijoista kaikuvat rukouskutsut ja moskeijan sisällä luetut Koraanin jakeet lauletaan turkkilaisia makameita käyttäen. Jumalanpalvelus ei kuitenkaan pidä sisällään soittimia. Sufilaisuudessa taas soi hyvinkin rikkaasti ja moni näkee sen ottaneen vaikutteita vanhojen kirkkojen musiikkiperimästä. Islamilaisen maailman keskellä olevassa pienessä kirkossamme kyselläänkin, että mikä on tämän kansan pyhyyden kieli. Kirkkomusiikki kun ei ole vain yhden kulttuurin musiikkia, vaan se syntyy dialogissa kirkon perinteen ja samalla myös paikallisen kulttuurin kanssa. 




Ystäväpiirissä oleva lahjakas meyn soittaja vei miehen ja kirkkomuusikon toissa viikolla meyn alkulähteille. Siellä saivat seurata kuinka huilut syntyvät ja tulihan sieltä kotiinkin pilli poikineen. Illalla nuo innokkaat jo tekivät ensimmäisen sävellyksensä mey-huiluilla, jota tänään kirkossa veisattiin. Jotakin turkkilaista siinä oli selvästi tavoitettu, kun paikalliset kävivät kiittelemässä. Tämän postauksen kuvituksesta kiitos kuuluu miehelle ja kirkkomuusikolle, jotka kuvasivat mey-tehtailun siellä vieraillessaan. Ja alhaalla olevasta soitannasta vastaa tietenkin se ystävä. Kuunnelkaa erityisesti miten kauniisti soi mey hänen soittamanaan! Ihanan haikea sointi, eikö vain?





Ja tässä vielä Jaelille näyte ud soitannasta täällä. Ud on siis turkkilainen luuttu ja sekin meillä soi kotona. Tämä kappale on paikallisesta tv-sarjasta Leyla ile Mecnun.


Tulevana kahtena viikkona kotona on tarjolla normaalia enemmän äänimaailmaa, sillä lapsilla alkoi lukukausiloma. Saas nähdä kuinka käy äidin lenkkeilylle ja kuinka kireät on kielet yhdellä ja toisella päivien kuluessa?

12 kommenttia :

Kirsi kirjoitti...

Hei, kiva postaus turkkilaisesta musiikista... tunnistan itse lähinnä pop, kurdi ja
mustanmerenmusiikkia, soittimia en oikeastaan juurikaan "sas"sentään on tuttu ja joku puhallinsoitin ja tietysti rummutus häistä;)siinä onkin sitten musiikin tuntemukseni.Postauksesi lopussa olleet musiikkinäytteet kuulostivat kyllä juurikin tutuntunomaisilta.

Jael kirjoitti...

Teillä on hyvin musikaalinen perhe.Mielenkiintoista oli nähdä kuvia paikasta missä soittimia tehdään.Oud-soittimia on täälläkin.,jonkun teorian mukaan sen kehitti Aatamin pojanpoika.Kävin kurkkimassa ja turkkinlainen oud onkin hieman erilainen kuin arabialainen oud.
Minulla on tässä nurkassa vanha kitarani.Pari kieltä puuttuu ja kotelokin on pölyinen.Joskus tekee mieli tarttua siihen mutta olen unohtanut miten sillä soitetaan,tosin en koskaan mitenkään erikoisen hyvin edes osannut soittaa.

Pepi kirjoitti...

♥ kiitos ☺
tein juuri matkan menneisyyteen

Jael kirjoitti...

Ja tuosta muistinkin että olen täällä kerran käynyt konsertissa jossa soitettiin myös oudilla.laitan linkin tänne
http://www.youtube.com/watch?v=Fb2iITl836U

Kuulostaakohan tuo samalta kuin turkkilainen soitanta tuollaisella oud-soittimella?

Satu kirjoitti...

Eipä ollut minulla mitään käsitystä turkkilaisesta musiikista, mutta nyt olen paljon viisaampi!

Jos alkaa kielet kiristää, niin silloin on ehdottomasti suunnattava sinne lenkille! Lenkin jälkeen kaikki näyttää taas ihan toiselta. :-)

Mine kirjoitti...

Kirsi: Jätin popit nyt suosiolla pois. itse kyllä tykkään siitäkin osastosta, lähinnä Teomanin alkuvuosista. Musiikki on mielenkiintoista, se tulee rakkaaksi silläkin, kun se tulee lähelle jonkun kautta. Cebrail on ollut tästä itselle hyvä osoitus. Hänen levyt on soinut meillä säännöllisesti. Ja ihan parasta on ollut silloin, kun hänen meynsä on soinut meidän olohuoneessa.

Jael: Minua lukuunottamatta. Tai kyllähän minä kai laulan suht nuotilleen, mutta en ole oppinut soittamaan mitään. Iloitsen muiden lahjoista. On kiva olla ja kuunnella, kun kotona soi. Kitaraa aloitin joskus, mutta se hyytyi barreihin. Täytyypä kuunnella tuo linkkisi ihan kohta…

Pepi: Mihinkähän menneisyyteen? Uskon sen, että musiikki säilyy meissä pitkään, sillä se soittaa meissä jotakin hyvin syvällä. Itsekin yhdistelen tiettyjä lauluja vahvasti joihinkin tilanteisiin tai tunnetiloihin. Turkki ja sen makamit kuuluvat myös kiinteästi omaan elämään.

Satu: Aina sitä jotakin oppii. Minä asun ihmisen kanssa, joka on aina kiinnostunut niin monenlaisesta. Opin väkisinkin siinä sivussa:D. Ja olet oikeassa. Kiristystä voi höllätä, kun osaa poistua oikeaan aikaan paikalta...

Pepi kirjoitti...

En se kauemmaksi menneisyyteen kuin tuonne parinkymmenen vuoden taa...tehtiin hauskoja retkiä Marmariksesta käsin lähitienoille paikallisten kanssa, syötiin erinomaisia ruokia ja vietettiin musiikillisia iltoja :)
Tuli paljon mukavia muistoja mieleen :)

hietzu kirjoitti...

Onpa kyllä sellaisia soittimia että en ole ennen kuullutkaan. Mutta musiikki on ihanaa, oli se lähes millaista tahansa. Ja sydän huokaa näistä ihanista käsityöläiskuvista!

Aili Mummo kirjoitti...

Turkkilainen musiikki välittää melankolista tunnelmaa. Onko ihmisten elämä ollut ilotonta ja murheellista?

Tuntuu siltä, että kaikki kappaleet ovat melankolisia, ei vain osa...

Kiitos postauksesta, Mine , ja hyvää viikkoa sinulle / teille (lomista huolimatta)♥♥♥

Mine kirjoitti...

Pepi: Hienoa, on aarre omistaa mukavia muistoja. Ja musiikki ne palauttaakin oivasti mieleen.

Hietzu: Minä en tykkää kaikesta musiikista, mutta omaan kuitenkin aika laajan skaalan. Turkkilaisesta musiikista piti oppia tykkäämään. Opin kuitenkin ja nythän sitä kuuntelee ihan mielellään.

Aili: Minusta turkkilaisuudessa on selkeä melankolinen pohjavire. Sinänsä hassua, kun ovat perusoptimisteja sellaisissakin tilanteissa, jossa suomalainen jo luovuttaisi. Ehkä koen tässä vähän samankaltaisuutta. Minussakin on melankolinen pohjavire, mutta silti pidän itseäni optimistina. Perin realistisena sellaisena. Turkkilainen optimismi kun on välillä vailla mitään perustaa:).

Cheri kirjoitti...

Tässä blogissa ei koskaan tiedä mihin ihaniin paikkoihin joutuu :) Pääsy soitinverstaalle on taas uusi elämys. Musiikilla on hieno kyky yhdistää ihmisiä ja kuulttuureita.

Mine kirjoitti...

Cheri: Ihan totta. Kirkkomuusikolla ei vielä ole turkki täysin hallussa, mutta musiikin avulla mennään läpi kielimuurien tuosta vain.