"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 20. helmikuuta 2014

635. tarina (Arkeni - suunnitelmat meni uusiksi)

Me teimme jokunen aika sitten Myers-Briggsin tyyppi-indikaattoriin perustuvan englanninkielisen persoonallisuustestin. Oli suorastaan käsittämätöntä kuinka hyvin löysimme tyypeistä itsemme. Esikoinen ja kakkonenkin tekivät testin ja nyt luulemme taas ymmärtävämme heitä paremmin. Esikoinen oli sama kuin minä, mutta sillä erotuksella, että äiti on ekstrovertti ja tytär hyvin vahvasti introvertti. Minun tyyppini oli siis ESFJ, joka suomalaisilla sivuilla nimetään Harmonisoijaksi. Selvimmin erottuvat ominaisuuteni ovat ystävällisyys, yhteistyökykyisyys, järjestelmällisyys ja käytännöllisyys. Minulle on tärkeää luoda ympärilleni lämpöä ja harmoniaa, eli hyvä ilmapiiri. Olen hyvä organisoimaan!


Haasteiden puolella sanottiin, että luonteelleni olisi ominaista turvautua käytännöllisiin ja koettuihin ratkaisumalleihin. Testin mukaan stressaavimpia minulle on muutostilanteet. ESFJ:t innostuvat uusiin asioihin yleensä hitaammin kuin muut. Näitä rivejä lukiessani en tunnistanut nykyistä minääni, mutta mieleeni palasi se Mine, joka olin ennen Turkkiin muuttoa. Silloin elämä tosiaan tuntui luisuvan käsistä, jos päivä ei sujunut kuten olin ajatellut tai jos mies oli päättänyt minulta kysymättä kutsua meille vieraita. Jokainen asia olisi pitänyt merkitä kalenteriin mielellään kuukautta aikaisemmin ja elämä oli parasta silloin, kun se eteni kalenterimerkintöjeni mukaan. Nykyään taas jokainen päivä on yhtä kuin suunnitelmat meni uusiksi, enkä ole siitä millänikään. Turkki opettaa tässä suhteessa ja 13-vuoden turkkilaisuuden jälkeen vaihdan suunnitelmat lennosta silmää räpäyttämättä.


Turkkilaiset ovat spontaaneja. Kylään pistäydytään tuosta vain, joten siihen ollaan aina valmiita. Kodin tietty osa on jatkuvassa vierasvalmiudessa. Peruutukset ovat arkipäivää, sillä aina sattuu ja tapahtuu. Saatat juuttua ruuhkaan pariksi tunniksi, sukulainen kuolee ja hautajaiset on heti eikä kahden viikon päästä, työpaikka menee alta, oven takaa löytyy Idästä saapuneet sukulaiset ja majoitus on järjestettävä, asunto ei ollutkaan valmis silloin kun piti muuttaa, remonttimies ei tullutkaan jne. jne. Kaikessa tekemisessä on usein useamman ihmisen ketju, josta jokainen voi muuttaa toisen suunnitelmat täysin uudeksi pienessä hetkessä. Mitä siitä marisemaan, tee sitten jotakin muuta.


Alkuvuosina ruoka oli valmista justiinsa silloin kun vieraat oli luvanneet tulla. Kului tunti ja toinen ja ruoka jäähtyi tai kuivui uunissa. Myöhästyminen kuitattiin olan kohautuksella ja vasta tarpeeksi monen myöhästymisen jälkeen tajusin, että se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Aamulla naisten piti tulla meille kahville. Uurastan koko edellisen päivän ja leivon leipomasta päästyäni. Aamulla maassa on sentin verran lunta ja ystävät soittaa; "ei me tuohon keliin voida lähteä". No, onpas lapsille sitten herkkuja tiedossa. Ystäväperheen mies soittaa ja ilmoittaa heidän tulevan kohta käymään. Unohda ärtymyksesi, vaihda verkkarit siistimpään, pikasiivoa ja rupea etsimään jotakin tarjottavaa. Tai jos et millään kykene, niin opettele sanomaan se: "Voi harmi, nyt ei kyllä millään käy, sillä meillä oli jo muita suunnitemia."


Turkissa syyksi myöhästymiseen, perumiseen, suunnitelman muutokseen yms. riittää ihminen. Ihminen ajaa aina tekemisen edelle. Ja turkkilainen ihminen on spontaani ja häilyväinen. Kun tarpeeksi monta kertaa pettyy katteettomiin lupauksiin, oppii jotakin itsestään ja muista. Jos haluat olla varma siitä, että homma tulee tehtyä, tee se itse. Jos et pysty tekemään itse, suostu siihen, että homma tulee tehtyä ehkä toisella aikataululla tai toisella tavalla, jolla toivoit. Suostumus suunnitelman muutokseen voi olla myös vapauttava kokemus. Jaahas, päivääni tulikin parin tunnin tauko, mitäs jos kipaisisin lenkille tai heittäytyisin sohvalle ottamaan päiväunet. Ehtiihän sitä palaveerata huomennakin. Tai viikon päästä…


Kyllä, minä hieman mietin, että kuinkahan se paluu takaisin jämptiin ja asiakeskeiseen Suomeen tulee onnistumaan? Onko minusta nyt tullut se heikoin lenkki, joka vaihtelee mieltään pitkin päivää ja pistää koko lähipiirin suunnitelmat uusiksi. Vai tuleeko minusta taas se vanha kalenteri-Mine, jonka turvallisuus löytyy ennalta laadituista suunnitelmista? Toivottavasti ei!

12 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Maassa maan tavalla?
Minä luulen, että notkahdat aika noileesti takaisin suomalaiseen systeemiin. Tosin...täälläkin alkaa kyllä näkyä sitä (meille outoa?) hälläväliätyyliä, ei se nyt niin olekaan päivän päälle, ei kai sihen nyt heti tarvitse vastata...oi, sori mä unohdin (kun en heti hoitanut!) yms yms.
Huomaa välillä ärsyyntyvänsä - ehkä ihan turhasta- kun tuppaa itse olemaan se joka on just silloin kun pitää, just siellä missä pitää (töissäkin yleensä viimeminuutilla, mutta ei myöhässä...), pyrkii tekemään sen mikä on sovittu. Jaahas....ja nyt pitääkin valmistautua lähtöön, lupasin olla hakemassa puolilta päivin ostokseni pienen matkan päästä...toivottavasti siellä päässä ollaan samassa aikataulussa....

Anonyymi kirjoitti...

Tunnistinpa todellakin itseni tästä kirjoituksestasi :) Olin just samanlainen kun asuin Suomessa, kaikki meni (ja sen myös piti mennä) aina suunnitelmien mukaan. Mutta bulgarialaiset on ilmeisesti aivan kuin turkkilaiset. Tärkeämpää on, että ihmisellä on mukava ja rento olo eikä hänen tarvitse ponnistella, kuin että kaikkia suunnitelmia noudatetaan pilkulleen.

Olen huomannut, että täällä ihmisiä ei opeteta kestämään epämiellyttäviä tilanteita, eikä sitä heiltä odoteta, kun taas Suomessahan kestäminen on lujan ja kunnollisen luonteen merkki. Ehkä se johtuu vaikeasta ilmastosta ja historiasta? Täällä ei löysäilyä tuomita. Esim. useammat ihmiset menee hissillä tokaan kerrokseen kuin nousee portaita. Raitis ilma on vihollinen, kun taas minulle se on elinehto...

Minäkin olen siis joutunut miettimään ja muuttamaan toimintamallejani, kun eihän sitä aina voi ärsyyntyä ja turhautua kun pitää odottaa, suunnitelmat meni uusiksi, ei voidakaan tehdä sitä mitä aiottiin jne. Luulen että se on ollut luonteelleni erittäin hyväksi! :)

A kirjoitti...

Uskon että 'sopeudut' suomalaiseen elämään ihan huomaamatta. Olet Turkissa oppinut kokonaan erilaisen kulttuurin ja tavan käsitellä ihmisiä ja asioita, se on varmasti kasvattanut sinua...

♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Luulenpa, että tulet olemaan tasapainoinen kokonaisuus, sekoitus entisestä ja nyky Minestä tilanteen ja tarpeen mukaan. Itse en ainakaan haluaisi palata siihen minään, jolla piti aina olla ohjat käsissä ja reitti selvä. Ei se elämä aina suunnitelmien mukaan mene.

Olen lueskellut kirjaa Läsnäolon voima. Antanut ajattelemisen aihetta. Elämä ja aika on aina tässä ja nyt. Mennyt on mieleen varastoitunut muistijälki, tulevaisuus mielen kuvitelmaa. Kannattaisiko siis oppia elämään täydesti kulloistakin nykyhetkeä sellaisena kuin se tarjoutuu. Blogikirjoituksistasi saa mielikuvan, että siihen suuntaan olet edennytkin. Anisi

Carola Lehtonen kirjoitti...

Vaikka olettekin olleet Turkissa pitkän aikaa, lienet kuitenkin pitänyt yhteyksiä jo pelkästään sukulaisiin ja ystäviisi ja mahdollisesti seurannut uutisiakin, joten lienet muualla asumisesta huolimatta jollakin lailla ns.ajan hermolla...luultavasti palattuanne huomaat asioita jotka ennen olivat itsestäänselvyyksiä ja luultavsti myös ihmettelet monia asioita, mutta uskon, että sujahdat suomalaisuuteen ja Suomeen aika huomaamattasi ja muutaman kuukauden päästä palattuanne olet jo ihan perillä;)Tuntuu, että nykyään kaikesta pitää sopia hyvissä ajoin kalenteri kädessä jopa tuttujen kanssa...tuntuu että kaikilla on kalenterit täynnä ja jo kahvitteluunkin pitää ihan erikseen buukata aika, jotta varmasti ehditään nähdä? Olen itse yrittänyt päästää otetta siitä, ettei kaiken tarvitse aina mennä prikulleen suunnitellusti ja , että suunnitelmiin todellakin myös täällä Suomessa voi tulla/ja tulee vääjäämättä toisinaan muutoksia, ja kun tämän antaa tapahtua ja yrittää ajatella , että onhan päivä vielä huomennakin on paljon paljon stressittömämpää;)

Pere kirjoitti...

MBTI on aika mielenkiintoinen! Minulle on kerran tehty se työn puolesta ihan varsinaisella testillä, mutta myöhemmin olen tehnyt myös jotain pikatestejä. Vaikka testauksesta on vuosia ja olen jo varmasti muuttunut, niin edelleen äärimmäisen selvästi introvertti, ISFJ lienee lähimpänä totuutta. Olen edelleen tyyppi, joka haluaa, että suunnitelmissa pysytään vaikka mikä olisi, mutta olen oppinut (tai on ollut pakko oppia!) joustamaan.

Koreassakin on tapana nämä viime hetken kutsut ja peruuttamiset samana päivänä (isoissakin tilaisuuksissa) ja toisinaan, kun kutsumme jonkun päivälliselle, emme voi olla varmoja, että ottiko kutsuttava kutsun tosissan ja onko tulossa vai ei... Raivostuttavaa, mutta kehittää kyllä pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja spontaaniuttakin. Niitäkin voi (nähtävästi) oppia :D

Cheri kirjoitti...

Ihminen muuttuu. Uskon että kokemuksesi on tuonut uutta joustavuutta mieleesi ja hyödyt siitä vielä paljon missä eleletkin.

Jael kirjoitti...

Tuota spontaanisuutta on täälläkin,ja pidän siitä,mutta minusta ennen oli paljon spontaanisempaa.Ihmisiä saattoi tulla yllättäen vierailulle silloin aikana ennen kännyköitä(kun asuin täällä ensimmäistä kertaa nuorena) kyllä sellainen vaikuttaa ihmiseen,minusta on tullut täällä paljon joustavampi:)

Merve kirjoitti...

Tosiaan, Turkissa oppii spontaaniksi! Omasta mielestäni niin on ehkä parempi, kuin loputon aikatauluttaminen. Loppujen lopuksi elämää kannattaa elää juuri siinä hetkessä eikä suunnitella tulevaa (tietyissä rajoissa, tietenkin). Turkki on opettanut minullekin kuinka nauttia elämästä, jollain tavalla asennoinut niin että se tulee mikä on tullakseen. Aurinkoisia lenkkejä!

Mine kirjoitti...

Pepi: Kyllä minä edelleen olen kovin tarkka siitä, että teen sen minkä lupaan ja olen paikalla sovitusti. Oma kontrolli ei siis petä, mutta muiden lupauksiin osaan jo suhtautua inshallah-periaatteella. Jokainen sovitusti menevä asia on siis iloinen yllätys:D.

Laura: Minäkin koen tämän olleen tarpeellinen ja hyvä koulu. Mitä sitä verenpainetta nostamaan, kun voi vain vaihtaa suunnitelmaa? Ja siitäkin olen nykyään eri mieltä, että aina pitäisi olla tehokas ja tarpeellinen. Ihmisen täytyy oppia myös olemaan tekemättä mitään ja elelemään rennosti. Aivot ja mielikin tarvitsevat nollausta.

Aili: Turkki on muuttanut minua, ja omasta mielestäni ihan vain hyvään suuntaan. Joku toinen voi tietysti olla asiasta eri mieltä:).

Anisi: Ihan totta, elämä on tässä ja nyt, ei sitku. Olen myös sanonut, että vuodet Turkissa ovat tehneet minusta nautiskelijan. Osaan iloita hetkistä ja pienistä asioista. Ja olla kiitollinen siitä, että näen näiden pienten asioiden merkityksen.

Kirsi: Suomi on muuttunut huimasti 13-vuodessa. Sitä Suomea josta me lähdimme, ei enää ole. Moni on sanonut, että jos sen hyväksyy ja palaa ikään kuin uuteen Suomeen, paluu onnistuu. Jos jää kiukuttelemaan sitä, mikä on kadonnut, ei sopeudu. Luulen, että se on justiinsa niin. Olemme siis löytöretkellä, katsomassa, että millainen Suomi meitä on ottamassa vastaan.

Terhi: Taitaa olla siis aikalailla samat kuviot siellä ja täällä? Minustakin testi oli kovin mielenkiintoinen ja niin osuva, että se välillä jo tuntui oudolta.

Cheri: Ihminen todellakin muuttuu, ONNEKSI. Minä olen paljon mieluummin se ihminen joka olen nyt, enkä yhtään kaipaa vaikkapa parikymppistä minääni. Tai ehkä sen lättänän vatsan verran:).

Jael: Myös Turkki kaupunkilaistuu. On täälläkin jo kerrostaloja, jossa ei tiedetä kuka naapurissa asuu. Onneksi kuitenkin on myös aitoa kohtaamista. Minusta on mukava ajatella, että Turkki on muovannut minua. Niin tapahtuu, kun astuu ulos omista perusympyröistä ja se olisi minusta terveellistä ihan jokaiselle. Nähdä maailma uudesta vinkkelistä.

Merve: Sinä sen sanoit, minustakin Turkki on tehnyt minusta elämästä nautiskelijan. Kuinka monta kertaakaan olen täällä havahtunut siihen, että elämäni on kerrassaan ihanaa. Suomessa sitä tapahtui harvemmin, silloin kontrollifriikki-aikanani. Katsotaan kuinka käy nyt paluumuuttajattarena?

Satu kirjoitti...

Kuinkas minulta on ihan mennyt tuo testi ohi? Täytyykin tekaista ja katsoa, mitä se sanoo. Ainoa ongelma tuollaisissa testeissä on, että ne vaativat aikamoista itsetuntemusta, enkä ole siitä puolesta ihan varma.

Se, että pystyy muuttamaan suunnitelmat lennossa ja vieläpä menettämättä hermojaan, on kyllä erinomaisen tarpeellinen taito. Vaikka minäkin sain oppia hieman kyseistä taitoa Intiassa, vielä olisi rutkasti petrattavaa.

Mine kirjoitti...

Satu: Tuossa testissä ei saa jäädä liikaa analysoimaan, vaan antaa mennä fiilispohjalta. Muutosvastarinta on meikäläisellä karissut, mutta ehkä sen voi kasata uudelleen?