Me ajoimme Hankoa ristiin rastiin. Tukka ja helmat hulmuten. Puuttui vain pyöränkorissa oleva mankka, joka olisi soittanut kaunista sävelmää ja suomi-iskelmiä. Talolla meillä oli kartta ja siihen me ruksasimme paikkoja, joissa olimme käyneet. Siitä me tarkistimme paikkoja, joissa meidän piti vielä käydä. Sen päivän kohdalle oli merkitty Neljän Tuulen Tupa.
Neljän Tuulen Tupa sijaitsee keskustan kupeessa pikkuruisella saarella. Paikan useiden omistajien joukosta löytyy oikea julkkis, eli itse marsalkka Mannerheim. Mannerheimilla oli mökki viereisellä saarella ja hän kyllästyi kuppilasta tulleeseen mölyyn. Siitä melusta selvisi sillä, että hän osti paikan itselleen vuonna 1927 ja teki siitä kahvilan. Kahvilana se palvelee edelleenkin, joten täytyihän sitä käydä testaamassa. Lapset seikkailivat pikkuruisen saaren naapurissa olevan minipikkusaaren.
Enemmän kuin nähtävyydet ja rannat, minua henkilökohtaisesti puhutteli ne Hangon vanhat talot. Siellä niitä seisoi vierivieressä. Toinen toistaan somempina. Ostin näitä Hangon taloja esittelevän kirjan Huvilan Hengessä heti sen ilmestyttyä. Ihailin ja luin kirjan moneen otteeseen. Nyt katselin niitä samaisia talokaunokaisia ulkoa. Että joku onnellinen saa asua siellä, ihan oikeasti. Vaikkapa nyt se Hangon Anna, jonka koti paljastuikin myöhemmin yhdeksi kirjan kodeista. Ja kuinka ollakaan, koko kirjan oli kuvannut Annan mies, herra Kamera. Taloon en sentään törmännyt, koska olivat piilottaneet sen sisäpihalle. Kellä onni on se onnen kätkeköön?
Asukaa hymyillen hankolaiset! Kyllä teidän kelpaa.
Suomessa on parasta: Kahvi ja pulla. Karjalanpiirakat ja munavoi. Mummon tekemänä tietenkin. Lohisoppa. Mustikkapiirakka. Munkit. Savulohi. Kaikki rakkaat maut, jotka maistuvat parhailta juuri Suomessa, mieluiten kesäpäivänä tai valoisassa kesäyössä. Punaruutuiselta liinalta.
