Yöllä kuulen sateen. Nukumme ikkuna auki ja raikas ilma virtaa sisään. Olen sateen ystävä. Mikään ei ole mukavampaa, kun kuunnella sateen ropinaa peltikatossa. Sateella uni on syvä ja hyvä. Aamukahvilla katson ulos toisinlaisin silmin. Lenkkeilijä minussa mutisee, "mutta siellähän sataa."
Oikeasti siellä tihkuttaa ja harmaus roikkuu kaupungin päällä. Mieli vetäisi sen toisen kahvikupposen ääreen. Juuri kasvamaan ruvennut selkärankani sen sijaan käskee pistämään lenkkarit jalkaan. Eihän tässä nyt hyvänen aika sentään mistään sokerista olla.
Muovipussi kameran päällä. Repussa varmuuden vuoksi sateenvarjo. Alkumatkan saan taas nautiskella alamäistä. Viereisestä taloyhtiöstä saan myös mukaani karvaisen lenkkikaverin. Se sipsuttaa vierellä, kiihdyttää sitten eteen ja pysähtyy odottamaan aivan kuin kysyen: "Mikä kestää." Kunnes tulee sen reviirin raja vastaan ja kaverini on pakotettu palaamaan samaa tietä takaisin.
Kuten huomasitte, tänään kulku vie toisenlaisen Istanbulin halki. Bosborin puolella asutus on silmin nähden parempaa. On luksus taloyhtiöitä ja kauniita istutuksia. Tällä puolella kukkulaa, jossa alla kulkee vain likaoja, on tarjolla asutusta slummien röttelöistä muunlaiseen hyvin vaatimattomaan asutukseen. Tämän tien turvallisuudesta on itse asiassa vähän varoiteltu. Kuljen siis aika reipasta tahtia. Mutta sehän kuuluu asiaan:). Tien loppupuolella en malta olla pyörähtämättä hautausmaalle. Se kiemurtelee kukkulaa ylöspäin. Alakulmassa on hautakiventekijän paja. Sateella saan omistaa nämä nurkat ja tiet ihan yksikseni.
Kun on tullut alas, saa myös kiivetä ylös. Katson jonkun tien pätkän ja lähden kiipeämään. Sitä lajia sitten riittääkin jyrkkien mäkien ja satojen rappusten muodossa. Huh huijakkaa. Kyselen välillä tietä ohi kulkevilta mummoilta, jotka katselevat minua kun maahan pudonnutta avaruusoliota. Näillä teillä ei taida puuskuttavia ulkomaalaisia liiemmin kulkea?
Lopulta tulee vastaan tuttu tie ja kotisuora. Naama on punainen viimeisestä jyrkästä noususta, mutta olen perin tyytyväinen itseeni. Ei haitannut sateet eikä tihkut. Aikaa meni 1 h 20 minuuttia. Uusien reittien löytyminen innostaa minua ja kuvaaminen tuo lenkkeilyyn jonkun jujun, joka tekee siitä tavallista ringin kiertämistä mielenkiintoisemman. Toivottavasti tekin viihdyitte, sateesta huolimatta!
Tsemppaaja tien vieressä kehoittaa: "Älä enää siirrä tuonnemmaksi!" Tänään se onkin tarpeellinen muistutus, sillä päivä on täynnä ohjelmaa. Mistä löytyy lenkkirako? Vai pitäisikö siirtää huomiseksi?
Kiitos teille tsemppaajille ja myötälenkkeilijöille. Olen ainakin omien lenkkieni lisäksi huomannut seuraavia: Tältä näyttää korealainen, ankaralainen, namulainen, pariisilainen ja israelilainen lenkki. Hyvä te! Vielä ehtii muutkin mukaan...
