125. tarina (Branin linna)

Kaduilla haahuilun ja karhu-bongailun ohessa ehdimme tehdä retken Braniin. Se oli pieni sievä kylä noin 30 kilometrin päässä Brasovista. Kyläläisten onneksi paikalle rakennettiin vuonna 1382 kaunis linna. Jokainen Transylvanian linna on nimetty Draculan linnaksi, vaikka sillä ei olisikaan Vlad Tepesin kanssa mitään tekemistä. Niin on myös tämä linna ja koko ympärillä levittäytyvä kylä leimannut itseensä Dracula-leiman, vaikka Vladin ei koskaan linnassa tiedetä asunneenkaan. Jos siis haluat takuu varmasti löytää Dracula-krääsää, mene Braniin. Älä kuitenkaan odota kierrosta kummitus-linnassa, sillä sitä Branin linna ei todellakaan tarjoa.

Oikeastaan linna oli ainakin vuodesta 1920 kuningatar Marien kaunis koti. Se takavarikoitiin kommunistiaikana valtiolle, mutta palautettiin vuonna 2006 oikealle omistajalleen. Nykyään linnan omistaa Amerikassa arkkitehtina toimiva  kuningattaren lapsenlapsi, joka pitää linnaa avoinna vieraille. Linna on osittain kalustettu ja omat suosikkini olivat sen kauniit takat, sekä puiset porraskäytävät.

Linnan ympärillä aukeni kaunis vuoristo ja maalaismaisema. Oli helppo ymmärtää miksi kuninkaalliset halusivat tulla Braniin hermojaan lepuuttelemaan silloin ennen. Nykyään linna on käymisen arvoinen kohde, mutta muuten ei tee mieli kylään jäädä vamppyyri-markkinoita katselemaan. Siis jos aikuisilta kysytään. Lapset olisivat voineet olla asiasta ihan toista mieltä.

Branissa mietin, että kaipaavatkohan romanialaiset kuninkaallisiaan? Onhan heissä oma hohtonsa linnoineen ja hoveineen, toisin kuin perus presidenteissä. Mikäli eivät sekaannu seksiskandaaleihin niin kuin Ruotsissa. Tai laske yksityispuheluitaan, vai kirjekö se oli, skandaalilehdille tiettäväksi, niin kuin Charles aikanaan Britanniassa. Niin ja jos sattuvat syntymään kauniiksi ja komeiksi, niin kuin satujen prinsessat ja prinssit.

Kuninkaallisilla tai ilman, Romania, olet niin kaunis!

124. tarina (Transylvania, Brasov ja karhut)

Saavuimme Transylvaniaan ja sen jälkeen joka puolella oli ihan oikeasti pelkästään kaunista. Aluetta ympäröi vuoristo  kolmelta sivulta luoden alueelle oman ilmeensä. Transylvania kuului vuosisatoja Unkarille, joten siellä on nähtävissä unkarilaisten käden jälki. Se näkyy kauniissa vanhoissa kivitaloissa ja suloisissa kylissä. Romaniaan alue liitettiin vasta vuonna 1918.

Transylvanian sydämeksi kutsutaan Brasovia. Se oli kaunis kaupunki, jossa puolestaan näkyi sen saksalaisten asukkaiden vaikutus. Ei kuitenkaan viimeistellyn saksalainen, vaan sellainen mukavan huoleton ja hieman boheemi ilme, joka kolahtaa tähän perheeseen. Brasov oli niitä kaupunkeja joissa kannattaa oleilla ilman sen kummempaa päämäärää. Haahuilla kaduilla ja pistäytyä kahvilaan, kurkata kirkkoon tai kauppaan ja nauttia elämästä.

Jäimme siis haahuilemaan Brasovin kaduille muutamaksi päiväksi. Päivät täyttyivät kaduilla kuljeskelusta, mutta illalla siirryimme karhujahtiin. Brasovin laitamilla elelee noin 4000 karhun yhteisö, joka muutama vuosi sitten löysi pikaruokalat, eli kaupungin laita-alueiden roskikset. Iltaisin karhut vaelsivat roskiksia dyykkaamaan ja heistä tuli varsinainen turistinähtävyys. Hotellin vastaanoton täti sattui asumaan karhualueella ja kertoi, että jos menisimme klo. 23 jälkeen roskiksille odottelemaan, saattaisimme hyvinkin nähdä karhujen tulevan.

Valmistuimme siis hotellilla ensin karhuvideoilla. Asiallisempiakin oli olemassa, mutta tästä muodostui lempivideomme, etenkin lasten keskuudessa:

Illalla ajoimme läpi pimenneen kaupungin, napaten matkalla iltapalat mukaan autoon. Ajoimme neuvonnan tädin osoittamaan paikkaan ja odotimme. Alue oli perus asuinalue kaupungin laidalla metsän vieressä. Roskikset olivat saaneet häkit ympärilleen, mikä oli ilmeisesti hillinnyt karhujen intoa saapua dyykkaamaan. Asukkaiden onneksi, mutta meidän lieväksi harmiksi. Olisi ollut kiva nähdä karhu, mutta pitkällä tähtäimellä on tietenkin meistäkin parempi, että karhut eivät kulje kaupunkien kauduilla. En ainakaa itse haluaisi sellaiseen törmätä roskista viedessäni. Emme nähneet siis karhuja, mutta söimme iltapalat autossa kadun varressa roskisnähtävyyksillä.  Muisto se on sekin.

123. tarina (Vlad Tepes ja tie 7C)

Kuten jo olette huomanneet, Romaniassa törmää toistuvasti Nicolae Ceausescuun. Hän ei tosin ole ensimmäinen hirmu, joka maassa on vaikuttanut. 1400-luvun puolivälissä Romaniaa johti näet Vlad Tepes, jonka isää kutsuttiin nimellä Vlad Dracul. Vlad Tepes oli verenhimoista sorttia ja tappoi säälimättä ihmisiä ympäriltään. Ei kuitenkaan juonut näiden verta eikä syönyt tietääkseni ketään. Vlad Tepes oli kuitenkin innoittamassa Bram Stokeria hänen kirjoittaessaan kirjansa Dracula. Samalla Dracula-myytti yhdistyi kiinteästi Romaniaan ja matkaaja törmää siihen tämän tästä. Etenkin saavuttaessa Wallachiasta Transylvaniaan.

Meidän yhteinen taipaleemme Vladin kanssa alkoi 20 kilometrin päässä Curtea de Argesista. Siellä korkealla vuorella seisoi turkkilaisten Vladille rakentama linnoitus Poienari. Linnoitukseen päästäkseen täytyi kivuta 1480 porrasta metsäisessä maastossa. Ja me kiipesimme kiipeämästä päästyämme. Huomataksemme, että linnoituksessa ei ollut oikeastaan mitään katsottavaa. Paitsi maisema, joka oli hieno. Linnoitukselta näkyi myös alla kiemurteleva tie 7C, josta pääsemmekin taas Ceausescuun.

Vuonna 1970 Nicolae aloitti massiivisen tieprojektin. Vain neljässä vuodessa valmistunut tie 7C on Romanian korkeimmalla kohoava asfalttitie. Se kiemurtelee vuoristossa kavuten aina Balea-järvelle asti 2034 metrin korkeuteen. Tien valmistamiseen käytettiin melkoiset määrät dynamiittia ja ihmishenkiäkin menetettiin. Syntymävuotenani 1974 tie avattiin suurin juhlallisuuksin ja Nicolaeta juhlittiin hänen saavutustensa vuoksi.

Me ajoimme tietä Tepesin linnalta kohoten korkeuksiin. Vastaan tuli harvakseltaan autoja, vuohia ja lehmiä. Mitä ylemmäs kavuttiin sitä viileämmäksi kävi ilma. Tien varsille ilmestyivät telttailijat ja muut retkeilijät. Maisemat olivat käsittämättömän kauniit ja korvasivat tien kunnon, jossa olisi nykyään paljon parantelemista. Ehkä se oli 1974-vuoden asussaan.

Balea-järvellä pysähdyttiin ja kaivettiin paksista takkia ja pitkähiaista hellevaatteiden päälle. Lämmintä oli 16 astetta ja vuorilla lepäsi sumu. Ruoka syötiin järven vieressä olevassa ravintolassa ja sitten alkoi poikien seikkailut. Perheen miesväki lähti kipuamaan köysi apunaan vuorille. Naisväki tyytyi ihailemaan vuoripuroja kahvilla ja ilman. Palelelmisestakin osasi nauttia kuumien päivien keskellä.

Alastulo olikin sitten melkoista serpentiiniä. Suorempaakin olisi päässyt, sillä tien keskellä kulki vuorelle kulkeva kabiinihissi. Ceausescu ei ollut kuitenkaan kehittänyt autoilijoille sopivaa mallia, joten siitä ei ollut meille tällä kertaa hyötyä.

Illaksi päästiin Brasoviin ja ihastuttiin ikihyviksi.

122. tarina (Curtea de Arges- haudatut kuninkaalliset)

Bucharestin jälkeen ajattelin, että Romanian suuret kaupungit saisivat jäädä. En halunnut lomallani katsoa ankeita betonitaloja, vaan kaikkea kaunista. Toivoin edelleen, että sitä kaunista myös löytäisimme. Illaksi ajoimme Romanian Wallachiaan ja siellä pieneen Curtea de Argesin kaupunkiin.

Hiljaisella kylänraitilla kävelimme lasten kanssa kauppaan ostamaan iltaherkkuja. Kurkistelimme pihoille, katselimme taloja ja silloin tällöin vastaan käveleviä ihmisiä. Iltahetki hotellihuoneessa oli rauhallinen kunnes ulkoa kantautui koiralauman vihaista haukuntaa. Ikkunasta katselimme varsinaista jännitysnäytelmää. Hotellin ikkunan alla hullunaan haukkuva koiralauma otti vastaan paikallisen mummon ja piiritti tämän. Melkein jo huusimme hädissämme palokuntaa ja poliisia. Mummo sen sijaan nosti keppinsä ja heristi sitä siihen malliin vakuuttavasti, että koirajengi teki kunniakujan, jota pitkin mummo käveli tiehensä. Näky jäi siinä määrin mieliin, että emme harrastaneet koko lomallamme iltakävelyjä maaseudulla.

Aamulla oli vuorossa aamupala ja Curtea de Argesin nähtävyydet. Siinä ei kauaa kestänytkään. Kaupunki oli 1400-luvulla Wallachian (Romania on jaettu kuuteen osaan ja Wallachia yksi näistä osista) pääkaupunki, jossa sijaitsi ruhtinaan palatsi. Nykyään ruhtinaallisuudesta ei ole jäljellä montakaan merkkiä. Kaupungin vetonaula on sen kirkko, joka on alueen vanhimpia rakennuksia.  Sinne mekin siis suunnistimme.

Kirkon lattian alla makasi kaksi Romanian kuningasparia. Näistä kansalle rakkain oli kaikesta päätellen ollut vuonna 1938 kuollut kuningatar Marie puolisoineen. Marieenhan olimme törmänneet aiemmin täällä. Marien ja puolisonsa aikana Romania vielä kukoisti. Heitä seuranneella kuningas Carol II:lla alkoi olla jo diktaattorin elkeitä ja seuraava kuningas laitettiin pois viraltaan. Kuninkaita seurasi kommunismi ja Ceausescu ja senhän me jo tiedämme, mitä hän sai aikaan.

Ceausescu ei ollut ainakaan kirkkojen ystävä. Romanian kirkkoja ja luostareita hävitettiin hänen aikanaan systemaattisesti. Yhtä systemaattisesti niitä tällä hetkellä rakennettiin taas uudestaan. Curtea de Argesin kirkko palveli myös silmiemme edessä paikalle saapuvia ihmisiä väsymättä. Papit sieluja hoitamassa ja jakamassa siunauksia ja enkeli-kortteja lapsillemme. Lukuisat kynttilät loistamassa ihmisten rukouksia taivaaseen tiettäväksi.

Jokaisen nähtävyyden vieressä seisoi lastemme iloksi matkamuistokojuja. Kirkkoalueella uskonnollista rihkamaa myyviä ja ulkopuolella sitten kaikkea muuta. Jos kuopuksen silmät loistivat papilta saadusta enkeli-kortista, kolmosen silmät sitten jostakin ihan muusta. "Vähäkö hieno- pakko saada".