"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

148. tarina (Istanbul- kotikadut 2.)

Eilen menimme oikealle, joten tänään kävelemme portista vasemmalle. Tätä tietä lapset kulkevat kouluun, mies töihin ja minä kaupoille ja muille asioilleni. Jos lähden kävellen liikkeelle olen yleensä menossa joko räätälille tai ystäväperheen luokse kyläilemään. Räätäli löytyy heti tien toiselta puolelta. Hän tekee korjausihmeitä pikkurahalla ja muistaa aina kertoa työskennelleensä Pariisissa. Sitä ennen on vielä sähkö-liike, jossa korjautamme milloin mitäkin rikki mennyttä vempelettä. Sähköliike on kuitenkin miesten maailma, joten siellä en asioi minä vaan mieheni.




Tie räätäliltä eteenpäin kulkee Bosboria myötäillen. Korkeilla kohdilla näkee veden vilkuttelevan talojen välistä. Tien kadotessa alas talojen väleihin voi seurailla paikallista elämänmenoa. Lapsia pelaamassa palloa kaltevilla teillä, naisia kodin askareissa ja kiiruhtamassa basaarille. Rakennuskanta on monimuotoista. Kaupunginarkkitehti ei ole täällä ihan niin tarkka siitä, onko samoilla alueilla samanväriset katot ja yhtä monta kerrosta. Eikä edes siitä onko talo rakennettu loppuun ennen asukkaiden sisälle muuttoa.




Tien vierustalla oleva tyhjä aukio täyttyy uhrijuhlaa ennen karjasuojista ja uhrieläimistä. Tällä hetkellä se on autio ja tyhjä ohi kulkiessamme. Aikamme pieniä katuja kuljettuamme alkaa ystäväperheen koti näkyä. Sitä ennen kannattaa pysähtyä heidän lähileipomossaan ostamassa lavasleipää. Se on lapsille mieleen ja muista tämän alueen leipomoista sitä ei saa.


Seuraavaksi astutaan sitten Euroopan puolen kaduille. Ja tartutaan Milan haasteeseen.

5 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Kirotun Istanbulin jälkeen tämä kaupunki alkoi kiinnostaa...

Kuvittele, jos eläimet saisi vallan ja alkaisivat uhrata meitä. Sinisalon teos Enkelten verta herätti monia asioita pintaan.

A kirjoitti...

Onpa hyvä, että tämän sinun blogisi kautta tulee Istanbul minulle tutummaksi;D

Kyllä siellä varmasti elämä on kovin erilaista kuin meillä koti-Suomessa;)

Kiitos tästä postauksesta, ja oikein hyvää keskiviikkopäivää sinulle, Mine.<3

Mine kirjoitti...

Leena: Kannattaa tulla katsomaan ihan paikan päälle. Tämä ON kiinnostava kaupunki. Tuollaista kirjaa en uskallakaan lukea. Katsoin joskus kauhuelokuvan Linnut ja edelleenkin ahdistaa isot lintuparvet.

Aili: Erilaiset puitteet, mutta elämä itsessäänhän on joka puolella melko samanlaista. Käyt töissä, koulussa, kaupassa. Laitat ruokaa, peset pyykkiä ja siivoat. Kotkassa vain kauppaan pyrähti nopeammin kun täällä. Minä kun ajelen kerran viikossa isompaan markettiin ja sinne menee noin 20 minuuttia. Pienillä kylillä Suomessa tämäkin alkaa olla arkipäivää. Palvelut on automatkan päässä.

Kirjailijatar kirjoitti...

Ihania kuvia. Monta mahtavaa postausta tullut sillä aikaa, kun minä olen tehnyt jotain ihan epäolennaista. Tuo toiseksi alin kuva on upea.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Kaikki on niin kiinni valosta. Onhan kyse VALOkuvasta:). Sattui sellainen päivä, jolloin Istanbul on helppoa saada hehkumaan. Muistin miehesi kommentin Istanbulin väreistä. Itse mietin, että juuri niin, oikealla valolla kaupunki pääsee niin oikeuksiinsa.