"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 2. lokakuuta 2012

316. tarina (Arkeni- ylös, ulos ja lenkille)

Voiko Istanbulissa harrastaa? Kyllä voi. Tämä on suuri kaupunki, joten tarjontaa riittää kaikenlaiselle urheilulle ja muulle harrastustoiminnalle. On kuntosaleja, pelikenttiä, ratsastustalleja, soitto-opettajia jne. Hinnat vaihtelevat, joten mahdollista on päästä mukaan pienemmällä ja suuremmalla budjetilla. Suurin kysymys monelle taitaa vain olla se liikuntaan löytyvä aika. 

Kuten viimeksi kerroin, ovat arki-illat kovin lyhyet, joten meidän lapsille ei ole etsitty mitään säännöllistä sitovaa harrastusta. Siltikin ovat onneksi saaneet harrastaa. Koululla on keskiviikkoisin kahden tunnin clubi-aika, jolloin voi valita tanssisiko, soittaisiko rumpuja, kitaraa tai pianoa, tekisikö helmi-askarteluita tai pelaisiko shakkia... Meillä esikoinen ja kakkonen soittaa siis kitaraa, kolmonen paukuttaa rumpuja ja kuopus päätti nyt aloittaa helmityöt. Kun kotona on soittotaitoinen mies, on musisointiharrastusta helppo tukea myös kotona. Harjoittelu onnistuu jokaisen oman motivaation siivittämänä arki-iltoina ja viikonloppuisin. Yläkerrassa on myös silloin tällöin pystyssä jamit, johon joku vieraskin on ottanut osaa.

Kotipihallamme on pelikentät. Näin ollen iltaisin voi käydä pihalla pelaamassa tennistä, heittämässä korista tai järjestää vaikka sählypelit. Kesällä onnistuu uiminen ihan ilmaiseksi. Talvella se puolestaan vaatisi jäsenyyden uima-altaalliseen kuntosaliin tai osallistumisen koulun uinti-clubiin. Uinti kuuluu myös muutaman viikon ajan vuodessa koulun liikuntatunteihin. Emme siis ui talvisin vaan harrastamme jotakin muuta. Perheen miesväki käy mm. kerran viikossa pelaamassa sählyä.



Talviurheilu mahdollisuudet näillä leveyksillä on hieman matkan takana. Istanbulissa ei ole hiihtolatuja, mutta laskettelurinteet ovat ihan kohtuullisen ajomatkan takana, Izmitissä ja Bursassa. Luistelua pystyy harrastamaan Istanbulin muutamassa ostoskeskuksessa. Joskin se on siellä aika hintavaa ja välillä ahdasta puuhaa. Ajamme siis ehkä muutaman kerran vuodessa Izmitin jäähalliin luistelemaan.




Mitä harrastaa perheen äiti, tuo antiliikunnallinen laiskamato? Bloggausta, ruoanlaittoa, lukemista... Jos saisin valita sen perusteella, että mitä minusta olisi mukavaa harrastaa, en ainakaan harrastaisi mitään urheilua. Inhoan jokaista lajia ihan tasapuolisesti. Uiminen altaassa, juoksu, sähly, koris, jumppa, kuntosali, kaikki ihan yhtä vastenmielisiä. Koska iän myötä on tullut selväksi, että liikuntaa tässä kuitenkin tarvitsee, mikäli haluaa pitää vyötärönsä ja kehonsa kunnossa, on aina välillä pakotettava itsensä liikkeelle. Näin ollen olen käynyt jumpassa tai kuntosalilla tai pakottanut itseni pihalle lenkille.









Yleensä lenkkini kulkee tuon viereisen taloyhtiön ympäri. Tuossa ylhäällä se on teille kuvattuna. Alamäet juosten, suorat tarpoen ja ylämäet läähättäen. Matkan pituudesta minulla ei ole tietoa, mutta aikaa kiertämiseen kuluu 45 minuuttia. Kotona koitan lisäksi tehdä lyhyen punttiohjelman muutaman kerran viikossa. Antiliikunnallinen minäni ei valitettavasti saa mitään urheilusuorituksen jälkeisiä hyvänolontunteita. Päinvastoin, olen vain väsynyt ja hyvilläni siitä, että se kamaluus on ohi. Kun urheilu on tällaista pakkopullaa, se on valitettavasti helppo tekosyiden varjolla vaihtaa kahviin ja pullaan. Kunnes itseinhoni taas piiskaa minua liikkeelle....

Täytyy kai kaivaa verkkarit jalkaan. Ylös, ulos ja lenkille.

14 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Kai pidät edes rauhallisista, mutta pitkistä kävelylenkeistä? :) Hyvä seura kruunaa kaiken!

Juoksevatko/hölkkäävätkö ihmiset ulkona ollenkaan? En itse ole varmaan kertaakaan törmännyt tähän ryhmään(puhun nyt suorista teistä ;) )

Helist

A kirjoitti...

Olen saanut hieman erilaisen käsityksen matkapostauksistasi, Mine, olet sinä kova tyttö ainakin kävelemään, eikä liiat kilot paina;)))

Hyvä olisi, kun / jos olisi sellainen liikuntaharrastus, josta kovasti pitää!

Ihanaa viikon jatkoa, Mine, sinulle ja perheellesi!<3333

Sennie kirjoitti...

Kuulostaa ihan tasapainoiselta harrastamiselta! Minä tykkään kyllä uida ja kävellä, mutta muuten olen kanssa täysin antiliikunnallinen!! Enkä edes menisi kävelylle, ellei mies patistaisi mukaan. Ja uinti sujuu (ja tykkään), kunhan vaan menen heti aamulla ennen kuin keksin tekosyitä:)

pikkujutut kirjoitti...

Olen nyt vahvasti sitä mieltä että liikunnan suhteen sinun ja minun pitäisi vaihtaa päittäin näitä maita.Kärsin niin mahdottomasti siitä kun täällä ei juuri mäkiä ole, tasaista mennä vipotetaan ja mitä haluaa urheilla, sitä täytyy itse ohjata...sanoo siis tämä melkein liikuntaaddikti.

Pepi kirjoitti...

Melkein sait minut liikkeelle...mutta vain melkein ☺ -vilkaisin ulos, siellä on pimmeetä ja sikäli kun näin, niin sataa vettäkin...taidan käpertyä takaisin sohvanmutkaan sisustuslehtien kanssa. Syntinen olo, kun liikuntaa jäi työmatkan fillarointiin ja suussa maistuu uutuussuklaa (jota oli ihan pakko ostaa)
Tänmänkin päivän hikoilut taitaa tulla saunanlauteilta...

Mine kirjoitti...

Helist: Kyllä, hyötykävely olisi minun lajini. Jaksan kävellä vaikka kuinka jos kierretään kaupungilla tai tarvotaan metsässä. En laske sitä urheiluksi, joten siksi se kai on niin mukavaa:).

Minä hölkkään, eipä siellä juuri muita hölkkääjiä tapaa. Turkkilaiset ei siis ole hölkkäkansaa?

Aili: Kävely onkin mukavaa, kun se tulee vaikkapa nähtävyyksien katsomisen muodossa:). Niin ja se kanjonikävelyhän se oli vasta mukavaa. Pitäisi hankkia joku kanjoni tänne Istanbuliinkin...

Sennie: Sinä saatkin pulahtaa järveen. Altaassa uiminen on minusta ikävää. Etenkin kun naiset istuu siellä laidoilla bikineissään ja arvostellen seuraavat altaaseen tulijoita. Ja meidän altaassa pitää pitää uimahattua ja se on ihan vihoviimeisen kauhea kapistus...

Pikkujutut: Kyllä nämä mäet ovat hyviä, kuntoilun kannalta. Kierrän niin, että alkuun on pitkä alamäki, jota on hyvä juosta alas. Sitten tulee pitkä suora, jota hölkkään niin pitkälle, kun jaksan. Sen jälkeen alkaa tappojyrkkä ylämäki, joka hengästyttää ihan vain kävellenkin. Lopuksi hengätyksentasaus-suora, jossa koitan saada hengen kulkemaan ja enimmän punoituksen kasvoillani tasaantumaan ennen kotiin tuloa:).

Pepi: Sinä se sahaat siellä pyörällä eestaas niin paljon, että siinä on liikuntaa kylliksi. Plus sitten puutarhatyöt, joissa on töissä monet lihakset. Kyllä sinä olet uutuussuklaasi nyt ansainnut uusilla sohvillasi:).

Jael kirjoitti...

Mielenkiintoista lukea tuosta harrastuspuolestakin.45 minuuttia ylä-ja alamäkeä kuulostaakin jo ihan hyvältä liikunnalta!Täällä on paljon tilaisuuksia harrastaa urheilua,mutta lämmin sää suurimman osan vuotta ainakin pitää minut silloin korkeintaan ilmastoidussa kuntosalissa.Asun hissitalossa 3.kerroksessa ,mutta kävelen portaat ylös aina kun voin.Sen sijaan kaipaan Suomesta kaikenlaisia kursseja kuten Työväenopiston kursseja,jotka ovat niin halpoja,koska valtio tukee oppimista.Täällä on tosi hyvä ja laaja kurssitarjonta vähän siellä sun täällä,mutta ovat kovin hintavia.

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, minusta kävely on niin himoittavaa ja se avittaa aivotoimintaa sekä myös rauhoittaa mieltä. Se on siis kuin maailman ainoa juoma, joka sekä virkistää että rauhoittaa eli teetä. R. tuli juuri korisharkoista ja minä tietysti sanoin hänelle taas kerran, että kiva kun käyt, mutta tuo ei ikinä olisi mun juttuni.

En ole saliliikkuja, vaan happityyppiä eli pitää saada olla ulkona. Huomenna iso haravointiurakka, mutta olenkin tässä istunut kaksi päivää koneella monista syistä. Kolmatta en pysty. Selkä, niskat, kaikki huutaa, että 'ulos!'

Minä kyllä uin mieluusti vapaassa vedessä, etenkin meressä, mutta kyllä myös tässä isossa Päijänteessa. Talvella hiihdän saarta ympäri ja aurinkojäämurtomaahiihto onkin intohimoni.

Mine, juokse ylämäet ja kävele alamäet, muuten sulta menee polvet. Vielä vuosi sitten juoksin vuoren rinnettä ylös, mutta se viime talven lumiviikko muutti kaiken...

Sulla on kyllä kuvasilmää. Nuo kadut ja sitten kukkaruukkuikkanat etc.

Kirjailijatar kirjoitti...

Hihih :) Ihanan virkistävä kirjoitus. Että uskallat ääneen sanoa, että inhoat tasapuolisesti kaikkea liikuntaa.

Minä rakastan kanssa eniten pitkiä kävelyjä ja jaksan kävellä vaikka minne. Lattaritanssitunneilla olen tykännyt käydä, mutta en myöskään ole mikään liikunnallinen ihminen. Tänä syksynä liikkuminen on aikapulan takia jäänyt entistäkin vähemmälle...selityksiä, selityksiä :)

Mine kirjoitti...

Yaelian: Juu, en minäkään lenkkeillyt kesähelteillä. Nyt jo jaksaa, kun lämpötilat on tuossa lähempänä 25 astetta. Täällä muuten on vähän sellainen kansalaisopiston tyylinen paikka, jossa saisi ilmaisia kursseja. Eipä ole vain ollut sitä aikaa...

Leena: Hyötyliikunta, kuten haravointi olisikin ihan parasta. Näkisi samalla, että tästä on oikeasti hyötyä. Ja hiihtoretkistäkin tykkäisin, jos ei tarvitsisi pyöriä vain jotain rataa ympäri muut hiihtäjät huutamassa "latua" perässä.

Kirjailijatar: Minusta ei ole mihinkään rytmiliikuntaan eli tanssimiseen. Kehoni ei toimi rytmin mukaan. Paras siis kävellä, siinä sentään jalat menee vuorotahtia...

Satu kirjoitti...

Voi mitä maisemia. Kyllähän noissa lenkkeilisi. Aika paljon vaan näyttää olevan ylämäkeä. :-)

Meinasin juuri ehdottaa jotain tanssillista lajia, mutta enpä taidakaan. :-)

Mine kirjoitti...

Hippu: Kyllä on ylä- ja alamäkeä ihan riittämiin. Istanbul on kiva kaupunki juuri kukkuloidensa vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Voih ! Kyllä noissa maisemissasi kelpaa kävellä, juosta tai vaikka vaan löntystää; jälkimmäinen sopisi erityisen hyvin minun vartalolle ja tyylille, jota ei oikeasti edes ole...

TAAS niin ihania kuvia ! Olet varmaan kuullut sitä sata kertaa, mutta se on niin totta !

En ehtinyt eilen tänne blogiisi lainkaan. Olin illalla pää täynnä johtamista, kehittämistä, opinnäytetyötä, atk:ta jne. Vieläkin ihmettelen, mitä päässäni liikkui siinä kohdassa, kun hain noihin opintoihin...EI ehkä mitään ? t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo? Niin lenkkeilyssä kuin opinnoissakin?