"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 16. lokakuuta 2012

325. tarina (Plitvice- päivämme paratiisissa)

Noin puolessa välissä matkalla Zadarista Zagrebiin, sijaitsee käsittämättömän kaunis järvialue. Jo vuonna 1893 näiden turkoosien vesien äärelle perustettiin hotelli. Hotellia ennen oli perustettu yhdistys jonka tehtävä oli suojella Plitvicen järvialuetta. Paikka pysyi runsaista kävijämääristä huolimatta luonnon keitaana. Kirkkaat turkoosit vedet, putoukset ja puusillat palvelivat luonnonystäviä aina Jugoslavian sotaan asti.





31. maaliskuuta 1991 sota alkoi juuri täältä, näiden vesien ääreltä. Kroatialainen poliisi Josip Jovic tapettiin luonnosuojelualueen metsiin. Hotellit muuttuivat parakeiksi ja järvialue oli sotatilassa vuoteen 1995, jolloin kroatian armeija otti sen taas hoiteisiinsa. Alkoi pitkä jälleenkunnostus, jonka hedelmiä saimme käydä ihailemassa.






Onko olemassa mitään rauhoittavampaa, kun virtaavan veden solina? Ympärillä linnunlaulu ja vedessä polskivat kalat. Muitakin oli liikkeellä, mutta luonto mykisti meidät kaikki. Kukaan ei huutanut tai kiirehtinyt, vaan me kuljimme ihaillen, viivytellen ja iloiten siitä, että tällainen paikka oli olemassa, tässä ulottuvillamme.







 Päivämme paratiisissa! Kappale kauneinta Kroatiaa!

19 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

No hitsin hitsi, kyllä tuonne täytyy lähteä. Kukaan ei ole moittinut, joka on siellä käynyt.

Miten tuo järven vesi voi olla noin turkoosia! Olen nähnyt täysin vihreävetisiä alppijärviä, mutta en ikinä noin TURKOOSIA järveä. Taitaa väri johtua jostain pohjien kivilaaduista tms. Toisaalta Päijänteen vettä väitetään tummaksi, merta pohjoisessa siniharmaaksi etc.

anumorchy kirjoitti...

Sanoisin etta kappale kauneinta maailmaakin, ei ainoastaan Kroatiaa.

Petra kirjoitti...

Vetaa ihan sanattomaksi naiden kuvien kauneus, kertakaikkiaan upeaa.

Sateenkaari kirjoitti...

Kavin kurkkimassa taalla pitkasta aikaa, ja taas vaikka mita mielenkiintoistra luettavaa ja ihania kuvia, kiitos :)

Saga kirjoitti...

Noilla alueilla sota on ajallisesti niin lähellä, se näkyy hauraanvahvoissa ihmisissä, mutta sillä ei kuitenkaan mässäillä, eikä haeta myötätuntoa.

Valtavan kaunis paikka.

Tiina kirjoitti...

Jotenkin Splitistä ajattelin, että seuraava etappi voisi olla Plitvicen putoukset :)
Paikka on aivan mielettömän kaunis, kuten kuvistakin näkyy. Itse olin about 13-vuotias, kun olen tuolla käynyt, mutta hyvin tuon edelleenkin muistaa. Aamulla aikaisin, aikaisin tuonne mentiin kiertelemään ja ihastelemaan...

Pepi kirjoitti...

Joskus aikoinaan, melkein vielä kakarana, kun isän työn perässä lähdettiin kesäksi Unkariin, oli suunnitelmissa tehdä ympäristöretkiä....minä innolla lueskelin Kaunis Maailma- kirjasarjaa, ja kun sieltä löysin upeat, isot kuvat noista putouksista, sanoin että tuonne on IHAN PAKKO mennä!
Ja mentiin! Aina vaan tuntuu, että tuollaisissa paikoissa ollaan liian vähän aikaa!

Ehdottomasti käymisen arvoinen!!

Jael kirjoitti...

Te sitten aina löydätte mitä upeimpia paikkoja!

A kirjoitti...

Mahtavan ihana paikka!<3333

Kiitos upeista kuvista ja hienosta selostuksesta, Mine!<33333
Te sitten löydätte vaikka mitä ihmeitä..;))))

Mine kirjoitti...

Leena: En minäkään ymmärrä noiden vesien värien vaihtelua. Pohjasta ja ympäristöstähän sen täytyy johtua. Tuolla vesi oli niin kirkas ja eri valoissa eri turkoosi, välillä voimakkaan vihertäväänkin taittuva. Kaunis!

Anu: Niin varmaankin. Enpä ole itse ainakaan vielä kauniimpaan törmännyt...

Petra: Luonto tarjoaa usein parhaimmat nähtävyydet ja showt!

Sateenkaari: Kiva kun kävit! Taitaa sielläkin jo hieman lämpötilojen kanssa hellittää?

Saga: Ihminen on ihmeellinen. Jotakin ihan kamalaa on takana, mutta elämä jatkuu. Onneksi.

Tiina: Niin, minustakin tuntuu, että tämä syöpyy mieleen. Etenkin tuo näky ylhäältä katsottuna. Ihan ihmeellinen.

Pepi: Minäkin bongasin kuvan matkaoppaasta ja pakkomiellehän siitä syntyi. Onneksi käytiin. Minusta se oli parasta koko Kroatiassa.

Yaelian: Olen huomannut, että matkakohteita kannattaa opiskella etukäteen. Siten sitä saa tehtyä hyvät reitit. Ja siltikin, usein parhaimmat löydöt tulee eteen vahingossa.

Aili: Mahtavapa hyvinkin. Ja ihan Luojan omia tekosia. Onneksi ihminen ei ole ryhtynyt tuolla rakennushommiin. Tämä kuuluu olla juuri noin, mahdollisimman koskematon.

anumorchy kirjoitti...

Huomasin muuten etta minulla on ihan sama kuva kun tuo sinun viimeinen,
taalla, viimeinen kuva myos

juudea.blogspot.co.il/2009/10/kroatia-osa-2.html

joskin vahan syksyisimmissa ruskan varissa, mehan olimme siella syyskuussa.

Lissu kirjoitti...

Maailmassa on monta ihmeellisen kaunista paikkaa. (Tuo teidàn pikkuinen prinsessanne saa aina hymyn huulille.)

Hurmioitunut kirjoitti...

Todellinen paratiisi. Upea! Ei, ei ole virtaavaa vettä kauniimpaa ääntä. Kuinka voikin vesi olla noin kirkasta!?

Mine kirjoitti...

Anu: Samoja polkuja on siis risteilty elämässä monet kerrat:).

Lissu: Niin on, pitää vain hyväksyä, että kaikkiin niistä ei itse pääse.

Hoetzu: Se oli uskomaton. Kolmosella oli tuska, kun kalat näkyivät niin selvästi, mutta ei saanut onkia.

Anonyymi kirjoitti...

Voisimpa melkein sanoa, että sika-siisti paikka ! Ja sanoinkin... Täälläkon on vettä; sitä tulee nytkin taivaan täydeltä -- me emme pääse nyt paratiisin tunnelmiin millään. Toisaalta lopetin juuri hyvän dekkarin ja pussillisen lakua; jos nyt ei ihan paratiisi, niin kynnyksellä kuitenkin...

Kävimme eilen Iltatähden kanssa elokuvissa (Niko 2 - Lentäjäveljekset) ja Rossossa pihveillä. Hyvä leffa ja hyvää ruokaa; edelleen siellä paratiisin kynnyksellä ! t: Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Ja pakko vielä lisätä, että kuva Kakkosesta ja Nelosesta on tosi kiva; komea poika ja suloisista suloisin tyttö ! Teitä on siunattu kaunilla lapsilla ! Edellisessä postauksessa kuva Kolmosesta jäätelöineen oli myös vallan mainio ! t: Tiina

Meidän Iltähti on päättänyt kasvattaa etuhiukset pitkiksi ja eilen meni lähes tunti, kun etsittiin neidille kelpaavia pinnejä...

Mine kirjoitti...

Tiina: Meitä kyllä ilmat suosii. On todella kesäistä, mikä on vieraidemme ilo ja riemu. Suon sen heille. Paratiisi on kyllä kaukana sillä naapuritontilla uhrielän myynnissä olevat lehmät ja lampaat haisuttavat ilmaa. Huh mikä lannan ja virtsan lemu täällä leijuukaan...

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei ! Saan vähän kiinni tuosta hajusta ! Yök ! Työmatkani pyöräilyreitti kulkee ohi erään JKL:sen valmisruokatehtaan / teurastamon ohi... Nyt minulla on kyllä uusi reitti osan matkaa ja hajuhaitat ovat vähäisemmät. t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Nyt onneksi tuuli kääntyi ja vie enimmät haisut toiseen suuntaan. Ja viikon päästä on toivottavasti karja muuttanut joko autuaimmille niityille tai sitten takaisin kotitalleihinsa.