"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

330. tarina (Batak- hypätään järveen)

Aamulla lähdimme järvelle. Ystävät olivat varaneet matkaan onget ja ruokatavarat, sekä kaiken muun piknikkiin tarvittavan välineistön. Me pakkasimme kassiin vain uimapuvut ja levollista mieltä. Koko päivä oli tarkoitus vain oleilla. Turkkilaiset osaavat sen taidon sisäsyntyisesti, suomalaisen suorittajan on täynyt harjoitella. Harjoitus ei ole tehnyt mestaria, mutta kehitystä on kuitenkin havaittavissa. Päivä oleillen onnistuu jo melko hyvin.


Me purimme autoista onkia, grillin, ruokatavaroita, peittoja ja köyttä keinua varten. Järvimaisema tuntui suomalaisen kotoiselle. Muutama teltta oli pystytetty rannan läheisyyteen ja joku toinenkin seurue asettautui parasta- aikaa viettämään päivää rannalla. Myöhemmin paljastui, että hekin kuuluivat turkkilaiseen millet- kansaan. Läheisen kaupunkin moskeijan miesväki oli lähtenyt poikiensa kanssa retkelle.



Kolmonen oli odottanut onkireissua koko matkan. Nyt hän liimautui onkeensa ja suostui uimaankin vain haavin kanssa. "Jos kala juuri silloin nappaa." Mies selvitti kärsivällisesti siimasotkuja. Toimimme uimavahteina ja kiikuttajina, mutta pääsääntöisesti vain makoilimme, kävelimme pitkin järven rantoja, kuuntelimme sammakon kurnutusta ja maistelimme metsämansikoita. Kesäpäivä parhaimmillaan.







Päivän päätteeksi köysi yhdisti rannan kaksi turkkia puhuvaa seuruetta. Mies keksi ripustaa köyden poikia varten, jotta nämä saattoivat hyppiä järveen. Pian saapuivat "isommat pojat" katsomaan ja kohta koko miesväki oli hyppimässä järveen. "Katsokaa, kuin Tarzan." Mies suuressa parrassaan, kovaa ja korkealta: "Allahu akbar."






Pojat on aina poikia. Ja tytöt tyttöjä. Miesten hyppiessä järveen me tytöt keräsimme kauniita kukkia, tarkkailimme sammakoita rantavedessä ja kävimme ostamassa kahvit läheiseltä leirikeskus-alueelta.


Peshteraan palatessamme pysähdyimme Batakissa ottamassa lähdevettä. Se on pieni 4500 asukkaan kylä, jossa turkkilaisista ei kuulema oikein pidetä. Huhtikuussa 1876 kyläläiset puolustautuivat turkkilaisia vastaan  Peter Goranovin johdolla yhdeksän päivää. Sitten vastarinta murtui ja turkkilaiset marssivat kylään tappaen lähes kaikki siellä olevat (5000- 6000 henkeä) ja polttaen kylän maantasalle. Tätä tapahtumaa pidettiin alkusykäyksenä Venäjä- Turkki- sodalle, joka alkoi vuotta myöhemmin. Edelleen historian varjo leijuu kylän yllä ja ystävät kulkevat kylän ohi ikään kuin vaihvihkaa ja olemassaoloaan anteeksi pyytäen. Isien pahat teot kostetaan lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen?

11 kommenttia :

A kirjoitti...

Tuota kostoa olen minäkin miettinyt: onko meillä kostonhimoinen Jumala?

Kiitos postauksesta, Mine, se on hieno!<3333

Hurmioitunut kirjoitti...

Yllättäen kuvien maisemat muistuttivat hyvin paljon Suomea :)

Jael kirjoitti...

Te kyllä aina löydätte niin ihanat piknikpaikat:)

Mine kirjoitti...

Aili: Minä olen ajatellut sen niin, että meillä ihmisillä on turhan pitkä muisti ja kova sydän mitä tulee koettuun epäoikeudenmukaisuuteen tai vääryyteen. Tämä lause ei siis puhu minulle kostonhimoisesta Jumalasta vaan ihmisestä. Me kannamme liian helposti isiemme vihaa tai otamme iseistämme huonoissakin asioissa mallia. Kuten Suomessa Ryssä-vihaa sodassa taistelleiden muistona. Tai opimme/perimme sukumme viinapäät, äkkipikaisuudet jne. Näin ollen toistamme isiemme virheitä = Isien pahat teot tulee näin kostettu tai kostautumaan myös heidän lapsilleen. Ellei osaa pistää kierrettä poikki. Antaa anteeksi. Oppia menneiden sukupolvien virheistä. Olisi siis mielestäni batakkilaistenkin aika lakata vihaamasta kaikkia turkkilaisia siitä mitä heidän isoisoisovanhemmat ovat tehneet, eikö vain?

Hietzu: Järvimaisema, Suomihan siitä tietysti tulee mieleen. Etenkin kun oli tuo metsä ja metsämansikat. Ja järvestä nousi vielä pieni ahven.

Yaelian: Tätä me kyllä ei itse löydetty, vaan ystävät veivät meidät. Onneksi. Oli kiva paikka.

Pepi kirjoitti...

Ei voi olla juuri kauniimpaa (ja suomalaisempaa!) kuvaa kuin tuo suloinen pellavaapääprinsessa mansikoineen ♥

Anonyymi kirjoitti...

Sattuipas taas asian ytimeen tämä keskustelu; olin tänään taas siellä läheis- ja kuritusväkivallan ehkäisy -koulutuksessa. Siellä pohdittiin mm. sitä, periytyykö väkivaltaisuus sukupolvelta toiselle ? Vaikea kysymys ! Minä sanoisin vastaisin sekä KYLLÄ että EI, mutta jatkan sen verran, että mikään EI IKINÄ oikeuta minua lyömään, vaikka minua olisi lyöty ! Ei varastamaan, vaikka minulta olisi varatettu tai ei raiskaamaan, vaikka minut olisi raiskattu jne.

Mutta oppiiko ihminen ikinä mitään ? Virheistään ? Toisten virheistä ? Yleensä virheistä ? Minä ainakin olen itse todella huono oppimaan virheistäni ! Yritän, erehdyn ja palaan entiseen...

Ja myönnän, että tuo "ryssä-viha"-asia on vaikea; myös minulle ! Ehkä sen suhteen helpottaa joidenkin sukupolvien päästä, mutta kyllä se vielä minun ikäisissäni on "veren perintönä" saatu. Yksittäistä ihmistä tuskin kukaan edes kehtaa vihata, mutta kun aletaan puhua ryssistä yleisemmin, niin kyllä siinä monen Itä-Suomessa kasvaneen syke alkaa nousta... t: Tiina

Mutta kuviin ja päiväänne palaten sanoisin, että teillä oli taas hauska päivä ja hyvässä seurassa; siitä oli mukava kuulla (lukea).

Mine kirjoitti...

Pepi: Onhan se sellainen eloveena:).

Tiina: Siinä juuri on avain siihen, että kostetaanko isien teot polvesta polveen vai katkeaako kierre. Taipumus pahaan on meissä kaikissa. Toteutammeko me sitä taipumusta, on kiinni monesta asiasta. Turvaverkoista, kasvatuksesta, henkisistä voimavaroista ja kapasiteeteista. Elämänhallintakyvyistä. Mistä tulemme ja mihin synnymme, sitä emme voi valita. Emmekä eväitä, jotka olemme kotoa saaneet. Mutta jokainen meistä on vastuussa silti siitä miten eväänsä käyttää ja mistä hankkii ruokansa kodin eväitten loputtua. Olenkin vankka ratkaisukeskeisen terapian kannattaja. Tunnusta tosiasiat, mutta älä jää loputtomiin märehtimään mennyttä. Se ei oikeuta sinua haaskaamaan elämääsi. Tee elämästäsi niin hyvä, kun pystyt. Tee tästä lähin parempia valintoja ja elä oma elämäsi.

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä aina lapsena haaveilin tuollaisesta Tarzan-köydestä. En koskaan ole hypännyt sellaisesta uimaan. Täytyy varmaan itse kehittää köysi johonkin.

Ja hei, minä sopeutuisin tuon laiskottelun puolesta hyvin Turkkiin.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Me ostettiin pojille köydet joskus monta vuotta sitten. Ja ne köydet on kyllä matkannut ympäri maailmaan meidän mukana. Niillä on kiivetty kallioilla, ylitetty jokia, kiikuttu puukeinuissa ja käytetty liaanina, monen monet kerrat. Jos teillä on siis lähipiirissä pieniä poikia, ostakaa niille lahjaksi köysi:).

Satu kirjoitti...

Haha, kylläpä nauratti tuo oleilemisen vaikeus! Itseltäni on vielä harjoittelu aika pahasti kesken. :-D Aina pitäisi olla tekemässä jotain.

Kylläpä oli suomalaisia maisemia!

Mine kirjoitti...

Hippu: Meidät on aivopesty. Pitää olla tehokas ja hyödyllinen. Pukeutua käytännöllisesti. Ei tarvi turhia puhella eikä nauraa turhan takia.