"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 29. lokakuuta 2012

334. tarina (Arkeni- synnytys kello kuusi)

Turkissa lapsi maksaa ja maksaminen alkaa odotuksen alkuvaiheista. Ainakin meillä, jotka odotamme ja synnytämme yksityissairaalan suojissa. Raskaushan ei ole sairaus, joten se ei kuulu vakuutukselle, ellei sitten tule komplikaatioita. Ja niitähän ei kukaan toivo.

Ihan kuin kysyisivät lupaa nuo komplikaatiot. Kakkosen jälkeen meillä oli kaksi keskeytynyttä raskautta ja suuri suru. Sitten kolmonen tupsahti kohtuun ja lähti kasvamaan. Kun riskiaika oli jo menossa ohi tuli uhkaava keskenmeno. Silloin toivoin kovasti, että olisin saanut olla Suomessa. Ei niin, että olisin epäillyt turkkilaisten ammattitaitoa, mutta sellaisessa avuttomassa tilassa sitä kaipaa oman kielistä apua. Tunnetta, että minä hallitsen tämän ja pysyn asioiden perässä. Onneksi vauva selvisi. Lensimme synnyttämään hänet Suomeen, sillä olin herkällä mielellä. Oli myös edullisempaa lentää koko perheen voimin Suomeen synnyttämään, kun synnyttää Turkissa.

Nelonen ilmoitteli olemassaolostaan aivan yllättäen. Olimme juuri saapuneet Suomesta ja työtilanteet huomioon ottaen oli selvää, että kuopuksesta tulee istanbulilainen. Kun raskaus eteni hyvin, luotin täysillä lääkäriini ja kaikki muutkin asiat lokasahtelivat paikoilleen, olin ihan valmis turkkilaiseen synntykseen. Mutta eipäs mennä vielä asioiden edelle.

Suomalainen neuvolajärjestelmä on minusta erittäin hyvä. Meillä on ammattitaitoiset terveydenhoitajat ja kätilöt, jotka ilmaiseksi ottavat odottavan äidin hoiviinsa. Turkissa odotetaan ja synnytetään lääkärin kanssa. Raskauden alkuvaiheessa otetaan siis yhteys sairaalalle ja valitaan sopiva lääkäri. Neljännen kanssa alkuun vaihtelin lääkäriä, kun sopivaa ei tuntunut löytyvän. Kolmas lääkäri sitten toden sanoi ja päätin luovuttaa odotukseni ja synnytykseni Arda-herran haltuun. Sopivaa korvausta vastaan tietenkin.

Raskausajan seuranta kulkee täällä aika samanlaisesti kuin Suomessa. Tutkitaan alkuun kuukausittain paino, verenpaine, hemoglobiini ja vauvan kasvu. Jälkimmäinen tapahtuu joka kuukausi ultraamalla. Lisäksi yritetään laittaa automaattisesti  labroja joita Suomessa käytettäisiin vain riskitapauksissa. Kieltäydyin siis lapsivesinäytteistä ja muista tutkimuksista, jossa seulottiin vauvan mahdollisia vammoja. Näistä kieltäydyin kyllä Suomessakin. En myöskään mennyt sokerirasitukseen sillä aiemmat vauvamme syntyivät pikkuisina. 

Odotus eteni ilman mitään ongelmia ja laskettu aika tuli ja meni. Meidän lapsilla ei jostakin syystä ole ollut kiirettä maailmaan. Jokainen on mennyt yliaikaiseksi. Ensimmäinen ja toinen sentään syntyivät luonnollisesti aikansa vitkuteltuaan. Kolmonen, joka oli 12- viikolla ensin meinannut poistua Taivaan kotiin, päätti sitten jäädä ahtaaseen yksiöönsä loputtomasti. Kaksi viikkoa yli lasketun ajan alettiin valmistella käynnistystä, josta pelästyneenä tajusi lopulta syntyä. En siis ihmetellyt, kun nelonenkaan ei antanut mitään merkkejä syntymisestään.

Mutta kun täällä oli kuuma. Hillittömät helteet. Olin rampannut vieraiden kanssa loppuun asti basaareilla ja yrittänyt rehkiä synntystä käyntiin. Sitten saapui hillitön kutina, joka piti yöt hereillä. Raaps raaps raaps. Alkoi nousta kauhu, kun en tiennyt miten täällä käynnistellään. Mitä jos kaikki menee ihan pieleen?

Turkkilaisista synnytyksistä noin 45% tapahtuu keisarinleikkauksella. Se on sekä lääkärin, että äitien tahto eikä liity useimmissa tapauksissa mitenkään riskisynnytyksiin. Turkkilaiset naiset pelkäävät synnytyskipuja, joten kärsivät mieluummin leikkauskivut. Koska lääkärin puolestaan on pakko olla synnytyksessä läsnä, he hoitavat sen mieluummin puolen tunnin leikkauksella, kun kuuntelemalla kivuliaita naisia tuntitolkulla synnytyssalissa. Sairaanhoitajana minun täytyy tietenkin paheksua tällaista käytäntöä. Ja tunnustaa samantien, että kun kutina, väsymys ja helle oli tarpeeksi vaivannut ja kuopus vain pysytteli  sisälläni, minulle riitti. Soitin sairaalaan ja sanoin, että "Nyt riittää! Haluan tämän vauvan ulos täältä ja heti!" Puolen tunnin päästä  minulle soitettiin ja puhelimesta kuului nämä ihanat sanat: "Pakatkaa tavarat, te synnytätte huomenna kello kuusi."


Puoli kuuden aikaan olimme miehen kanssa sairaalassa. Minut ohjattiin yksityishuoneeseen, josta sain hetken katsella Marmarameren sineä, ennen pukeutumista leikkausvaatteisiin. Mies kulki matkassa leikkaussalin ovelle ja siihen hänen pitkin jäädä odottelemaan. Synnytyksiin miehet ovat jo muutaman vuoden ajan joissakin sairaaloissa päässeet, mutta leikkauksiin ei ainakaan silloin kuusi vuotta sitten ollut ulkopuolisilla mitään asiaa.

Minut olisi nukutettu, mutta onneksi tiesin sen etukäteen ja kieltäydyin ehdottomasti. Halusinhan minä nyt olla tajuissani, kun lapseni saapuu maailmaan. Olin siis etukäteen vannottanut, että nukutuksen sijaan saisin epiduraalipuudutuksen. Se oli harvinainen pyyntö, mutta siihen suostuttiin. Näin ollen kuuntelin kilinää, imemistä ja henkilökunnan rupattelua. Kunnes kuului odotettu ääni joka ilmoitti kuopuksen maailmaan tulosta. Hetkeksi sain hänet ihasteltavakseni kainaloon. Sitte vauva lähti ja äiti jäi kursittavaksi.

Leikkaussalin ovella mies oli vauvaa vastaanottamassa. Kulki hoitajan perässä synnyttäneiden osastolle. Katseli ikkunan läpi, kun vauva pestiin, puettiin ja jätettiin sänkyyn itkemään. Olimme etukäteen kuulleet, että eivät annan vauvoja iseille vaan vauvojen täytyy odotella hoitajien huoneissa äitien paikalle saapumista. Olin antanut hyvin selkeät ohjeet, että meidän vauva TÄYTYY antaa isälle heti paikalla. Joko ohjeeni olivat hävineet matkan varrelle tai hoitaja päätti toimia oman ajatuksensa mukaan.  Kenelläkään ei ollut aikomustakaan luovuttaa sängyssä ikkunan takana itkevää pikkuista. Silloin mies järjesti kohtauksen ja vaati: "Tänne se vauva ja HETI. Se on meidän eikä teidän. Eikä meidän vauvaa itketetä yksin, vaan sen täytyy päästä syliin." Ja syliin hän pääsi. Minun saapuessani leikkaussalista mies istui huoneessa tytär sylissään ja ihan vieressä istui hoitaja. Ilmeisesti valmiina ottamaan kopin, jos mies pudottaa...


Seuraavan shown järjestimme illalla, kun hoitohenkilö ymmärsi miehen lähtevän kotiin. "Kuka teidän kanssanne jää tänne sairaalaan?" Vakuutin pärjääväni ihan yksin yhden vauvan kanssa ja kerroin, että kolme pientä lasta tarvitsevat isäänsä nyt paljon meitä enemmän. Hoitajan ilmeessä oli varmasti sääliä. Ramppasivatkin sitten pitkin yötä tarkistamassa, että olen varmasti hengissä siihen malliin, että nukkuminen oli aika katkonaista. Mietin, että kehtaisiko sanoa, että "Voisitteko tulla vasta aamulla, sillä minä ja vauva koitamme täällä nukkua."

Hoitajien säälin määrä kasvoi seuraavan päivän myötä, kun muut huoneet täyttyivät tulokasta katsomaan saapuvista sukulaisista. Aamusta iltaan. Minua kävi katsomassa ystäperhe ja mies ja lapset, kunhan miehen työkokous loppui. Viipyivät noin tunnin ja huokasin, kun lähtivät. Kaipasin vain niiden kutinaöiden jälkeen unta ja lepoa. Sitä sairaalapäiväni minulle tarjosi ihanasti ja minä nautin siellä lehtiä lukien ja pötkötellen. Paijaten tulokkaan pieniä poskia. Säälien puolestani niitä uusia äitejä, joiden piti opetella imettämistä ja tutustua vauvaansa jatkuvan yleisömäärän ja hälinän keskellä. 





Kotiin lähtiessämme hoitaja kuiskasi vauvan korvaan islamilaisen uskontunnustuksen. Varmasti ihan hyvää hyvyyttään. Kiittelin hyvästä ja perusteellisesta hoidosta ja aloitin elämääni neljän lapsen äitinä, puolitoista vuorokautta leikkauksen jälkeen. Muutaman päivän kuluttua saapuivat sairaalasta hoitajat kotiin tutkimaan vauvan ja sen äidin. Viikon päästä aloitimme lääkäri-käynnit. Lastenneuvolan korvasi taas lääkäri, joka hoitaa mittaukset, rokotukset yms. tutkimukset säännöllisesti. Äiti taas käy omalla lääkärillään loppututkimuksissa. 



Hintaa pelkälle synnytykselle tuli reilu 5000€. Kun siihen lisätään odotusajan lääkärikäynnit ja lopputarkistukset, koko lapsuusajan käynneistä puhumattakaan, en enää ihmettele paikallisten puheita siitä, että lapsi on kallis investointi. Samalla muistutan, että tottakai täälläkin lapsia syntyy edullisemmin.  Halvemmissa sairaaloissa, valtionsairaaloissa ja etenkin idässä ihan kotioloissa.


Lapsi on mittaamattoman kallis aarre, maksoi hänen synntyksensä ja odottamisensa kuinka paljon hyvänsä. Hyvä kun synnyitte!

28 kommenttia :

Carita kirjoitti...

olipas mukavaa luettavaa..ja kyllä. lapsi on kallis..ihan täällä suomessakin. kuopus tuli maksamaan meille synnytyksineen ja sairaalareissuineen 597€ kolme euroa vajaat, että olisi saatu maksuvapautus :) jos polikäynti maksaa 28,76€ ja sairaala yö34€ kaksi yötä olin sairaalassa niin voit kuvitella että noita polikäyntejä riitti. mutta oli kyllä jokapennin arvonen! vaikka maksas miljardin niin hankkisin sellaisen jostain..on nää niin ihania <3

Pepi kirjoitti...

Arvokkaitahan nuo aarteet on, joka merkityksessä :D
Ihana postaus, mulla työt pysähtyi kuin seinään kun piti kesken päivän alkaa lueskelemaan - ja aika herkässä mielentilassa tuo tuli luettua.
Kuvat on ihania kaikki, mutta tuo sisaruskuva on suloinen!!

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, kaikkien aikojen ihanin juttu! Niin suora ja konstailematon. Kaunis myös.

Ymmärsin hyvin, että lensit silloin Suomeen synnyttämään. Minä peruin koko Irlantiin muuton riskiraskauteni takia. R. ei saanut sitä mahdollisuutta sinne tehtaanjohtajaksi, koska sinne ei otettu ilman perhettä;-) Irlanti oli silloin kehitysmaa ja järkytyin tuelvan synnytyslääkärin vastaanottotilojen kuntoa...Siis ihan kiva ja komea mies, mutta...

...Meriä ei nyt olisi, jos olisin päättänyt toisin. Se ilmeni sitten kun aika tuli ja minun oma lääkärini leikkasi minut hätänä. Hän tiesi, miksi vain leikkaus tuli enää siinä vaiheessa kyseeseen. Kun sitä ei tajunnut edes vuorossa oleva osastonlääkäri, miten sitten joku irkkugynegologi.

Olet niiiin liikuttavan näköinen tuossa kuvassasi;-)

Loppu hyvin kaikki hyvin! Minunkin molemmat ovat tykänneet viipyä tasan kaksi viikkoa yli ja sitten tulleet maailmaan ja kummankin paino grammalleen sama. Olenkin joskus vähän pilkuntarkka, mutta vain joskus.

Hurmaava kaunotar tuo neuvolatäti vai kuka hän onkaan, noissa loppupuolen kuvissa...

Jael kirjoitti...

Olipa mielenkiintoista lukea tästä.Minulla on ollut kaksi kokemusta synnytyssairaalassa tääll;yksi myöhäinen keskenmeno ja yksi synnytys,mutta siitä on jo pitkälti yli 20 vuotta ja tänään kaikki on erilaista(silloin ei kukaan saanut tulla synnytyssaliin mukaan ja muutenkin oli kaikenlaista,mitä tänään ei onneksi enään ole;ihanat kuvat ja suloinen odottava äiti! Onko nuorimmaisesi ainoa Turkissa syntynyt?Jäin miettimään;korvasiko vakuutus koko tuon sairaalamaksun?

A kirjoitti...

Mine, ihanat lapset sinulla ja ihana postaus, tuli ihan tippa linssiin!<3

Kiitos tästä selostuksesta, ja oikein hyvää viikon alkua sinulle & perheellesi!>3333

Mine kirjoitti...

Mehtänemäntä: On asioita, joita ei voi rahalla mitalla. Lapset kuuluvat niihin. Voimme myös olla iloisia lapsilisistä, vanhempainvapaista yms. asioista, joilla valtio lapsiperhettä tukee. Täällä sitä näkee, kuinka isoja asioita nuo ovat ja miten kipeästi niitä täälläkin tarvittaisiin.

Pepi: Elämän parhaita lahjoja. Joskin yöheräämisten pahimmassa rumbassa saattoi sen hetkeksi unohtaa, kunnes saapui aamu ja näki nauravan naaman pinnasängyssä. Aikansa kutakin. Nyt en enää omia halua. Lapsenlapsia sitten joskus. Mutta ei vielä niitäkään.

Leena: Nainen kuvissa on kuopuksen lastenlääkäri. Kaunotar totta tosiaan. Ei siinä kolmosen synnytyksessä enää mitään riskiä ollut. Minulla oli vain tunnelukko. Nelosen synnytys oli ihan paras ja helpoin:). Pitivät kun prinsessaa. Onneksi ei enää tarvitse, ei Suomessa eikä Turkissa:D.

Niin ja tuo kuva. Todella raskaana. Viikkoja 41 ja takana parin viikon helleaalto ja yövieraat. Elämä jättää jälkensä:D.

Yaelian: Kaksi pientä meillä oli tullessa, kolmosen odotin täällä ja lensin viimemetreillä Suomeen synnyttämään. Sitten oli ne kaksi keskenmenoa, jotka molemmat piti kaapia. Ja nelonen syntyi sitten täällä. Vakuutus korvasi keskenmenot, mutta ei vauvaa:(. Raskaus ei ole sairaus vaan itseaiheutettu tila:).

Aili: Ihanat on ja ihan itse tehdyt:). Jokaisella äidillä on maailman ihanimmat ja kauneimmat lapset.

Anonyymi kirjoitti...

Tuskin maltoin odottaa kotiin ja koneen äärelle pääsyä, että pääsisin synnyttämään kanssasi... Hyvää kyllä kannatti odottaa ! KIITOS ! Tämä oli taas niin PARASTA !

Eikö ole ihmeellistä, kuinka raskaudet, synnytykset ja vauvat kaikkialla maailmassa yhdistävät meitä äitejä ? Ihan yhtä tärkeää olisi kuitenkin puhua niistä Enkelivauvoista, jotka eivät koskaan äitinsä syliin ehdi tai vain hetkeksi koskettaen ikuisesti sitä sydäntä, jonka alla on saanut kasvaa hetken; pienen hetken - liian pienen... KIITOS, kun olit rohkea ja kerroit siitäkin osasta elämääsi !

Teillä on suloiset lapset ! Tuo alimmainen kuva on liikuttava ! Ja sinä myös ison mahasi kanssa...

En tiedä, kuinka pitkään ja millä aiheilla arkesi matkasta olet aikonut meitä helliä ? Toivomuksia saa kai esittää ? Kai ? Minua kiinnostaa tietysti kaikki, mutta olisi todella jännitävää päästä matkaasi häihin ja hautajaisiin Turkissa; jälkimmäisiä ei kai ole sopivaa valokuvata, mutta jos jotakin osaisit kertoa...Ja ehkä pari sanaa + kuvaa seurustelusta, puolisin valinnoista jne.

Kaikesta jo etukäteen kiitäen: Tiina

Ps.Myös mielenterveys-kysymykset kiinnostavat; sairaalat ? hoito ? sairaudetkin ?

Pepi kirjoitti...

Täällä on kiva käydä jatkovisiiteilläkin - hyvät tarinat poikii hyviä, mielenkiintoisia kommentteja :D

mizyéna kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus :) Kiitos sen jakamisesta.

Tunisiassa yksityisellä synnyttäminen ei ole noin kallista. Alatiesynnytys maksaa noin 100 euroa ja sektio noin 1000 euroa. Sairasvakuutus korvaa niistä vielä puolet. Lääkärikäynni ovat 20 euroa joista myös tulee korvaus takautuvasti. Labroista saa 70% korvauksen samoin kuin lääkkeistä.

Raskausaikana käydään lääkärillä ja ultrataan joka kerta mutta muuten tehdään ihan samat jutut samoilla viikoilla kuin Suomessakin. Mitään tutkimuksia ei tehdä turhaan mutta sokerirasitus tehdään nykyään kaikille kuten Suomessakin jo monissa paikoissa. Yli 35 vuotiaille tarjotaan mahdollisuus veriseulaan ja yli 38 vuotiaille myös lapsivesipunktioon. Kaikista saa kieltäytyä, jos ei halua.

Sektioon ei isät pääse mukaan täälläkään vaikka olisivat ammatiltaan lääkäreitä itsekin. Mutta sektion jälkeen vauvaa ei viedä pois vaan vauvan saa pitää heräämössäkin vierellä (sitä ennen lastenlääkäri tutkii vauvan) ja sitten äiti siirtyy osastolle yhdessä vauvan kanssa. Kaikki huoneet synnärillä ovat perhehuoneita eli isä tai joku muu voi jäädä yöksi.

Paljon on siis samaa kuin siellä mutta myös erilaista ja halvempaa sekä vakuutuksen korvattavissa.

pikkujutut kirjoitti...

Täällä systeemi on sama, raskausaikana ollaan lääkärin valvonnassa, kokeita tehdään, ultrataan jatkuvasti, kerrotaan suoraan, että rva painaa nyt sitten ihan liikaan ja komennetaan laihdutuskuurille ja sektio on se yleisin synnytysmuoto.Jos siis on rahaa.Ja vakuutus pitää olla, että ylipäätään pääset sisälle sairaalaan.

Olin raskaana kun tänne muutimme ja kävin tarkastuksissa täällä mutta hyvin pikaisesti päätin synnyttää Suomessa, mikä jälkikäteen oli onni, sillä nuorimmainen oli menehtyä synnytyksessä.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kylläpä oli ihana kirjoitus!
vaikka suurimman osan lukemastani unohdin, kun näin viimeisen kuva....aivan ihana kuva.♥
Pikku pellavapäistä♥

Kirjailijatar kirjoitti...

Olen joskus lueskellut sairaanhoitopiirin papereista, kuinka paljon eri toimenpiteet maksavat kunnille. Kyllähän täälläkin keisarikleikkaus varmasti tuhansia euroja maksaa, mutta onneksi sitä ei itse tarvitse maksaa. Terveydenhoidossa ole monta kertaa ajatellut, mikä onni on asua Suomessa. Vaikka moni parjaa täällä terveydenhoitoa, minä olen ihan eri linjoilla.

Mutta onni tosiaan, että kaikki syntyivät ja ovat siellä teidän kanssanne :)

Mine kirjoitti...

Tiina: Niinhän se on, että miehiä yhdistää armeijajutut ja meitä naisia synnytys:). Kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta. Tulevia aiheita en ole vielä miettinyt, katsotaan mitä tuleman pitää..

Pepi: Sehän se, kommentit on iso ilo:).

Mizyena: Täällä valtionsairaalat ovat edullisia, jos ei ilmaisia. Myös yksityissairaaloissa on isoja eroja. Meillä on Suomalainen vakuutus, joka toimii todella hyvin sairastapauksissa, mutta ei kata synnytystä.

Sektion yleisyydestäkö johtuu se, että täällä yksityissairaalassa ei ole oikeastaan mitään hintaeroa normaalille synnytykselle ja sektiolle.

Pikkujutut: Täällä paikallisilla on myös vakuutussysteemi, joka on joihinkin sairaaloihin sidottu. Luulen, että heillä myös synnytys on jotenkin tämän vakuutuksen piirissä.

Minun täytyy sanoa, että luotan lujasti täkäläisiin lääkäreihin. Arda-lääkärini oli alan professori ja opiskellut sekä työskennellyt myös Amerikassa. En siis epäillyt yhtään, etteivätkö olisi hoitaneet hommaa kotiin hätätilanteessakin. Itse asiassa tämän sairaalan lääkärit pelastivat ystäväperheen suomalaisen äidin ja vauvan, kun istukka irtosi 30. raskausviikolla.

Irmastiina: Miten nopeasti he ovatkaan kasvaneet, sitä minä ajattelin tuota kuvaa katsoessani.

Kirjailijatar: Niinpä. Meillä hämärtyy se mitä asiat oikeasti maksavat. Minusta tulee varmasti iloinen veronmaksaja, kun taas Suomeen muutamme. Ja lupaan olla marisematta tervedenhuoltopalveluista:).

Petra kirjoitti...

İtsellani on hyvassa muistissa oman lapsen maailmaan tulo Turkissa. Synnytysta yritettiin kaynnistaa pitkaan mutta kun ei se ei ottanut kaynnistyakseen paadyttiin lopulta sektioon. Kaikki kavi nopeasti ja toivuinkin jo muutaman tunnin paasta jaloilleni. Raskausajan seuranta ja synnytys tapahtui yksityissairaalassa jolla on valtion takausjarjestelma vakuutuksen piiriin kuuluville joten maksoimme synnytyksesta ja jalkitarkastuksista muistaakseni 1300 liiraa, muuten sektioiden hinta oli muistaakseni 5000 liiraa ja alatiesynnytyksen vahan halvempi. Koko 9kk:n ajan ja lopulliseen huipennukseen asti oli turvallinen olo ja luotin taysin omaan laakariin. Monet turkkilaiset laakarit tekevat viikon aikana lukemattoman maaran hatasektioita ja sektioita ja nain oli myös omani kohdalla. Jouduin tana vuonna toiseen leikkaukseen ja valitsimme laakarin silla perusteella etta han tekee juuri naita leikkauksia valtavan maara ja on erikoisosaaja alallaan. Oma mieheni ei paassyt sektioo silla kaikki kavi todella nopeasti, samassa sairaalassa synnyttaneet ja sektioonkin joutuneet ystavat ovat saaneet miehensa leikkaussaliin mukaan. Muistelisin kuulleeni etta tallasia kokeiluja on tehty Turkissa jopa jo valtion sairaaloissa. Suomessakin sektio ja alatiesynnytys on hinnoiteltu, sektion hinta taitaa olla noin 2500 e ja alatiesynnytyksen aika paljon halvempi. Suomessa maksetaan tietysti paljon veroja jotka kohdistetaan juuri perheisiin ja heidan elamansa tukemiseen. Turkissa palkasta pidatetysta osuudesta osa rahasta tataa menna taivaan tuuliin ja vaariin taskuihin.

Anonyymi kirjoitti...

Tilastoja Suomesta:

Todelliset kustannukset ovat melkoiset, kun yksittäin potilas maksaa 32,60e / sairaalavuorokausi.

- Alatiesynnytys (ongelmia) 2280e ; alatiesynnytys (ei ongelmia) 1460e ; keisarinleikkaus (kompisoitunut) 4200e ; keisarinleikkaus (ei-komplisoitunut) 2500e ; abortti ja kaavinta ja kohdun avaus 1460e sekä lääketieteellinen abortti 300e.

Ja tämä kaikki verorahoilla ! t: Tiina

pikkujutut kirjoitti...

Heh, minun luottoni täkäläisiin lääkäreihin on, hhmm, ehkä ei niin vahva. Osasyynä sekin, ettemme todellakaan ole maan parhaimpien sairaaloiden lähettyvillä.Jopa paikalliset menevät naapurikaupunkiin hoitoon :).

Tiedän yhden hoitovirheen seurauksena syntyneen pienen tytön, jolle jäi pysyvä vamma.Kyseessä oli ekspattiperhe ja vei useamman vuoden ennenkuin uskoivat, että lapsella on jotain.Koko tämän ajan lääkäri, todennäköisesti pelossa, että häntä syytettäisiin asiasta, vakuutti perheelle, että kaikki on ok. Koko asia on ja oli todella surullinen.

Mine kirjoitti...

Petra: Minun tästä synnytyksestäni on jo yli kuusi vuotta. Varmasti on asiat taas edenneet sinä aikana. Ja sektioista on tosiaan näillä lääkäreillä vankka kokemus, se on vissi se:). Minunkin arpeni on piilotettu niin huomaamattomasti, että.

Tiina: Kyllä kannattaa maksaa veroja!

Pikkujutut: Kyllä täälläkin kuulee kaikenlaisia juttuja ja olisi surullisiakin tarinoita kerrottavana. Sen takia en edes harkinnut halvempia sairaaloita. Maksoi maltaita, mutta oli sen arvoista.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, olipas kiva postaus! Niin ajankohtainen. Kuopuksesi on todella söpö kuvissa, kuten muutkin lapsesi. Tiedätkö yhtään, millainen synnytys on valtion sairaaloissa(kuullut tarinoita muilta)? Olisi mielenkiintoista tietää.

Ihanaa viikkoa teille!

Helist

Mine kirjoitti...

Helist: Kiva kuulla sinusta:). Miten menee vauvan kanssa?

Minun yksi suomalainen tuttu oli synnyttänyt valtionsairaalassa, mutta siitä on jo vuosia aikaa noin 12. Hänellä on siis turkkilainen mies ja siksi se oli mahdollista. Olihan se ollut eksoottista. Yksi iso huone, jossa monta naista punnersi elämää samaan aikaan. Eli, ei kovin yksilöllistä hommaa. Uskon, että tästä on menty parempaan suuntaan?

Petra kirjoitti...

Oli pakko viela kommetoida tahan etta yksi suomalainen tuttuni synnytti aikoja sitten valtion sairaalassa ja kertoi etta siihen aikaan ulkomaalainen oli niin outo tapaus etta jopa sairaalan puutarhuri kavi kurkkimassa synnytyksen tuoksinassa kun ulkomaalainen ahkii ja puhkii....

mizyéna kirjoitti...

Täällä siis paikallinen sairasvakuutus korvaa osan synnytyksestä kuten muistakin lääkärikäynneistä. Mä aina jaksan muistuttaa suomalaisia, ettei Suomessakaan mikään ilmaista oikeasti ole vaan siellä maksetaan todella paljon veroa niistä palveluista vaikka et itse niitä käyttäisikään. Täällä taas maksamme vain siitä mitä käytämme. Loppujen lopuksi taidamme jopa voittaa, jos aletaan laskemaan.

Ja synnytys on tosiaan kalleimmassakin yksityissairaalassa halvempi kuin se, että lähtisi Suomeen synnyttämään lentolippujen kera. Ja eihän ulkomailla vakinaisesti asuvat kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin eli eivät saa synnyttää "ilmaiseksi" sielläkään.

Täällä syntyy paljon enemmän vauvoja kuin Suomessa ja sairaalat ovat hyviä. Luottaisin täällä. Ja kaikki on kuitenkin elämässä etukäteen päätettyä eli kyllä se vauva voisi vahingoittua synnytyksessä Suomessakin.

Mä tunnen myös täällä valtion sairaalassa synnyttäneitä suomalaisia ja ovat olleet tyytyväisiä. Ihan omassa synnytyssalissa ovat synnyttäneet eikä missään kimppasaleissa. Yksi ystäväni on synnärillä hoitajana ja vannoo, että heillä on parempi hoito ja enemmän kokemusta kuin yhdessäkään yksityissairaalassa.

Mine kirjoitti...

Mizyena: Tosin Suomessa me maksamme veroa, jolle saamme oikeasti korkeatasoista vastinetta. Lääkäri- ja neuvolapalvelut ja koulutuksen nyt ihan vain alkajaisiksi. Näin ollen minusta Suomessa ei voi sanoa maksavansa veroa turhasta. Kyllä tälläkin systeemillä pärjää, kun muistaa säästää sukan varteen pahoja päiviä varten. Harvalla vain on niin isoja summia säästettäväksi, mitä tarvittaisiin esim. leikkauksiin. Mutta onneksi vakuutus korvaa sitten sellaiset onnettomuudet. Niille, joilla se vakuutus oli varaa ottaa..

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta keisarileikkausluvuista tuli mieleen, että toivottavasti leikkauspäätöksiä ei tehdä liian helposti(jos äiti tai fyysinen tila ei sitä vaadi). Sitä murehtisin ehkä eniten jos Turkissa synnyttäisin.

Vauvamme on uskomattoman ihana tapaus, tyytyväinen ja iloinen tyyppi, jonka kehitystä on mahtava seurata. Menee siis todella hyvin, vaikka välillä joutuu heräilemään öisin. Mutta se kuuluukin asiaan. :)

Kaunis Mardin on arvaukseni, sinne suuntaatte porukanne kanssa! Oikein rentouttavaa minilomaa.

Helist

Unknown kirjoitti...

Moi, synytin itse 2kk sitten istanbulilaisessa valtionsairaalassa. Oliha se rilainen mita se olis ollut suomessa.onneksi kaikki meni hyvin ja nopeasti. Synnytyksen lopussa laakarin takusta tippui röökiaski....

Mine kirjoitti...

Voi Iris, sinä reipas seikkailija:). Kyllä varmasti osaavat hommansa valtionsairaalassakin, en epäile sitä yhtään. Etenkin jos kaikki menee niin kuin mennä pitää. Asutko pysyvästi täällä Istanbulissa?

Unknown kirjoitti...

en ehtinyt olla kuin 43 minuuttia sairaalassa ennenku vauva oli jo ulkona :) nopea oli. Yli puolet oli 'sezeryan siela, ja synnyttaneet kysyivat sittn toisiltaan etta normal mı yoksa sezeryan mı? :D ja kaikki tietenkin ihailivat pienta sinisilmaista :D Oon kahden vuoden aikana olluttaalla pidepia aikoja ja asun toiistaiseksi taas istanbulissa :)

Mine kirjoitti...

Iris: Pääsikö mies mukaan synnytykseen? Onnea pienelle sinisilmällesi!

Unknown kirjoitti...

ei valitettavasti paassyt. olis isekin halunnut. seuraavassa sitten :) kaikki tapahtu niin nopeati. Taalla naiset ei oikein ymmarra miksi ottaa mies synnytykseen..