Loppiainen ei täällä päin maailmaa ole pyhäpäivä. Ainakaan suuremmalle osalle kansaa. Aamulla lähetimme siis lapset normaalisti kouluun. Miehen ja minun maanantai oli sen sijaan taas hieman erikoinen. Meidät oli kutsuttu armenialaiseen jumalanpalvelukseen. Ajattelin, että siellä olisi loppiaisjumalanpalvelus, mutta olin väärässä. Kirkolla näet selvisi, että armenialaiset juhlivat yhdistetysti joulua ja Jeesuksen kastetta meidän loppiaisenamme eli 6.1.
Kello kymmeneltä paikalla oli vain kourallinen väkeä. Naiset olivat istahtaneet ovelta katsottuna vasemmalle ja oikealla oli miesten penkit. Sitä ennen oli oven suussa sytytetty tuohukset ja tehty ristinmerkit. Mies istui siis oikealle ja minä vasemmalle.
Siellä naisten penkeillä istuessani tunsin seuraavani jotakin pyhää näytelmää. Kieli oli vieras, mutta jotakin jumalanpalveluksessa oli tuttua tai ainakin jostakin kiertäen tunnistettavaa. Punavihreisiin kaapuihin puetut henkilöt tuottivat alkuun päänvaivaa. Oliko kirkossa näin monta pappia? Loppuvaiheessa ymmärsin heidän olevan kuorolaisia. Edessä siirrettiin kynttilöiden paikkoja, haettiin esille lukupulpettia ja vietiin sitä taas pois. Puettiin ja riisuttiin papille valkoista kaapua riippuen siitä missä hän seisoi ja mitä hän teki. Laulettiin tekstejä mitä ilmeisemmin armeniaksi. Suitsukkeen savu peitti välistä alttarilla olevat pilveen ja seurakuntakin sai siitä osansa suitsukkeen kantajan lähtiessä kiertämään kirkkoa. Muuten seurakunnan tehtäväksi jäi vain seisoa, kumartaa ja tehdä ristinmerkki oikeissa kohdissa. Koska en tiennyt niitä oikeita kohtia, keskityin vain seisomiseen ja muiden seuraamiseen:D.
Opin, että aamu alkoi aamurukouksella. Sen lopuuttua alttarin eteen vedettiin verhot ja kaapupukuiset katosivat hetkeksi paikalta. Seurakunta ryhtyi keskustelemaan toinen toiselleen ja uutta väkeä virtasi kirkkoon täyttäen penkin toisensa jälkeen. Takana palveli kynttilän sammuttajat, jotka puhalsivat liian matalaksi kuluneita kynttilöitä sammuksiin ja siivosivat ne sitä myöten roskikseen. Siivottujen tilalle syttyivät uudet kynttilät, jatkuvana pysyi myös tulijoiden virta. Puuttui vain väliaikavirvokkeet, joille olisi ollut tilausta. Aamupala oli jäänyt syömättä ja yksi ulkomaalainen alkoi olla hieman heikoissa voimissa.
Verhojen auettua alkoivat urut soida ja kaapupukuiset asettuivat eteen kuoroksi. Oli varsinaisen jumalanpalveluksen aika. Ääni kohosi komeasti korkealle. Suitsukekulkue lähti taas liikkeelle ja halukkaat saivat suudella kulkueen edessä kannettavaa ristiä. Pian muodostui jono ehtoolliselle kirkon sivulle. Pieni ristinkantaja alkoi väsyä tehtävässään ja heilui alttarilla uhkaavasti. Tässä vaiheessa jumalanpalvelus oli kestänyt jo kaksi ja puoli tuntia. Pääosin se oli seisty, mutta rupesin istahtelemaan aina kun kehtasin. Ennen loppua nähtiin vielä ilmeisesti kasteeseen liittyvät symbolit. Oli vedessä uitettu risti ja kyyhkysen muotoinen öljyastia Pyhän Hengen vertauskuvana. Pieni ristinkantaja oli puettu valkoisiin ja hän sai nyt esittää kastettavaa penkillä istuen.
Kolmen ja puolen tunnin palvelus loppui kulkueen ulosmarssiin. Sitä ennen oli toivotettu kirkon etuosasta lähtevänä aaltona jotakin vieruskavereille. Ehkäpä hyvää joulua? Ristin liotusvettä sai hakea mukiin kirkon etuosasta juotavaksi. Parantavat vaikutukset jäi kokeilematta, sillä en huomannut koko juomanhakemisvaihetta, vaan kuulin sellaisen olemassaolosta vasta jälkikäteen pihalla jumalanpalveluksen kulusta keskustellessamme.
Kilistimme muiden mukana mausteiset viinit Joululle ja söimme suklaat Uuden Vuoden kunniaksi kirkon pihalla. Ensimmäinen armenialainen jouluni oli juhlittu ja aika astua kadulle keskelle arkea. Ja etsiä kiireesti ravintola energiavajetta korjaamaan.
Olipa mielenkiintoinen kokemus. Oma joulu oli tarkoitus korjata tänään pois, mutta se taitaa nyt siirtyä huomiseen. Eihän sitä nyt raaskikaan luopua joulusta, kun toiset vasta pääsivät asiaan. Tiesitkö muuten mikä on armenialaisten joulupöydän kunkku? En minäkään tiennyt ennen tätä päivää. Turkissa se on ainakin kala. Lajilla ei kuulema ole jouluna väliä, mutta pääsiäispöytässä on ehdottomasti oltava Kalkan eli kampela!
14 kommenttia :
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta, Mine!
Hauskaa: kun toiset lopettaa joulun juhlinnan, toiset vasta aloittavat:)
♥
Voi sentään ! Kylläpäs teitä kutsutaan tupaan jos toiseen; siis kirkkoon ja kuppilaan ( = viini + suklaa). Mielenkiintoista ! Mutta järkyttävän PITKÄ tilaisuus...
Minä aloitin joulun pois raivaamisen jo eilen, kun kuusi purettiin ja tonttuset laitettiin laatikkoihin. Tänään syötiin piparkakkureki koristeineen (ei sentään muovista tonttua, joka istui kuskina).
Esikoinen lähtee aamulla Helsinkiin opintojaan jatkamaan (ei taida olla pappia hänestä tulossa; niin se elämä muuttaa suunnitelmia) ja loput kouluun. Omat työt alkoivat jo viime viikolla - yök !
Kevään suunnitelmiin kuuluu opinnäytetyön raportointi ja tavoite valmistumisesta on toukokuun loppuun mennessä ! Kiirettä pitää... t: Tiina
Hyvää ja Parempaa Uutta Vuotta !
Kestipä kauan se tilaisuus, olisin varmaan jo pyörtynyt. Täällähän ojennetaan isämeidänrukouksen jälkeen myös käsi viereiselle vieraallekin ihmiselle rauhanmerkkinä, ihan kiva tapa mielestäni.
Kinnostavaa!!
Venajallahan myos juhlitaan joulua nyt kuulemma (Suomi taynna venalaisia lomalaisia shoppaamassa).
Hieno tilaisuus - ja suuri kunnia tulla kutsutuksi tuonne. Armenian kirkko on yksi maailman vanhimmista kristikansan kirkoista - ja sillä on hiippakuntia ympäri maailmaa.
Oikein hyvää uutta vuotta sinne!
Mielenkiintoisia nuo erot eri kristillisten kirkkokuntien jumalanpalvelusmenoissa. On tarvittu vuosisatoja, -tuhansiakin niiden muotoutumisessa. Lopulta kuitenkin yksi ja sama Jumala. Mielenkiintoinen maailma teille Istanbulissa on tarjolla!
Joku blogi sitten kirjoitit armenialaisen kirjailijan kirjan julkistamistilaisuudesta ja teeman edelleen "arkaluontoisuudesta". Sain joskus käsiini mielenkiintoisen kolminiteisen teoksen, joka kertoo armenialaisten kylän kohtalosta 1900-luvun alun tapahtumissa, vastarinnasta, pakkosiirroista, tuhosta mutta myös.selviytymisistä. Tekijä Frans Werfel, ilmestyi suomennettuna 1935, teossarjan nimi Neljäkymmentä päivää Musa Daghilla.
Toinen kiinnostava lukemani kirja on Nadire Materin Mehmedin kirja. Suomeksi ilmestynyt 2002. Mater haastatteli 42 kurdialueelle asevelvollisuutensa suorittanutta nuorta turkkilaismiestä. Autenttista kuvausta. Taitaa mennä aikaa ennenkuin mainitsemastasi kirjasta on saatavilla muun kuin turkinkielinen versio? Anisi
Aili: Sain artikkelinkin siitä, että miksi juhlivat vasta nyt, mutta en ehtinyt vielä sitä lukea. Aina sitä jotakin uutta voi oppia:).
Tiina: Viinit oli siis tarjolla kirkon pihalla. Oli kiva käydä tutustumassa. Arkea täälläkin aloitellaan ja tahmeastihan se aina alkaa. Kolmonen sairastui illalla ja on nyt kotona huilimassa.
Voimia sinne opiskelujen ja töiden yhdistämiseen.
Allu: MInustakin tuo tervehtiminen oli oikein mukava tapa. Peshterassa tervehtivät toisensa aina jumalanpalvelusten lopuksi toivottamalla Kiitoksen Jumalalle.
Anu: Niin, nämä olivat siis armenian ortodokseja, eli se taitaa liittyä Venäjälläkin sitten ortodoksikirkkoon.
Lady Of The Mess: Oli kyllä mukava käydä. Ei nyt ehkä joka sunnuntai kuitenkaan, mutta näin kerran elämässä:). Ja kun joku joskus omassa kirkossa valittaa saarnan pituutta tms, muistutan tästä 3,5 tunnin palveluksesta:).
Anisi: Jaahas, olet palannut! Toivottavasti matka meni mukavasti? Ferdan kirjan englannin kielinen versio on vasta työn alla, mutta tulossa kuitenkin. Aiemmat kirjat on jo käännetty. Ne vain pitäisi tilata täältä ja miten se onnistuu onkin toinen juttu? Mielenkiintoiselta kuulostaa nuo sinun kirjasikin.
Onpa kauniita kuvia, espanjalaisetkin viettivat joulua eilen ja siella on tietaakseni jouluruokana myös kalaa, mielenkiintoista miten eri perinteita joulunvietosta on eri alueilla. Meilla on kuusi ja kaikki harpakkeet edelleen paikoillaan, laiskansorttisina taitavat olla pysya viela ainakin kuun loppuun, on meilla joskus keratty pihapuusta koristeet ja valot vasta maaliskuun puolella....
Voiko olla niin, että Armenian kirkon jumanlanpalvelusjärjestys on säilynyt Paavalin ajoilta? Minulle kertoili eräs vanha armenialainen rouva elävästi Armenian kuninkaista, Paavalin ajoista ja käynneistä. Eläydyin siihen niin, että piti nipistää itseäni : hei sehän on SE Paavali ja siitä on kaksituhatta vuotta.
Kompastuin kerran tentissä Paavalin matkoihin ainakin kerran ellen kaksikin kertaa, joten me ei olla Paavalin kanssa oikein väleissä. Oli hiukan kuivaa ulkoaopettelua sen aikainen nimistö, mutta pakkohan se sitten oli opetella.
Petra: Meidän kuusi makaa maassa, kun jollakin loppui into purkamiseen kesken. Katsotaan milloin saan taas itseni toimeen:).
Anna: Kyllähän näillä vanhoilla kirkoilla on täällä ihan eri tavalla historian jatkumot selvillä. Näyttää vaikka kaikki piispat nykyisestä Pietariin. Joten en osaa sanoa nyt tuohon mitään. Täällä se Paavali kuitenkin viiletti, sehän on selvää. Nimistöä en ole opetellut, mutta astellut välillä Paavalin jalanjäljissä...
Täällä Kreetalla vanhauskoiset noudattavat armenialaisten kanssa näköjään samaa kalenteria, mutta muut viettivät loppiaista eli täkäläisittäin "vesien pyhittämistä", jolloin jumalanpalveluksen jälkeen papit käyvät rannassa heittämässä ristiä 3 kertaa veteen ja salskeat nuorukaiset ja nykyisin myös sporttiset neidot kilpailevat sukeltamalla hyiseen veteen siitä, kuka saa ristin palautettua papin käteen. Erikoinen kansanjuhla, joka kerää runsaasti yleisöä.
Terveisin Suometar
Suometar: Täälläkin ortodokseilla oli tuo vesien pyhittäminen. Konstantinopolin patriarkaatista mennään kulkueessa Kultaisen sarven rantaan ja heitetään risti veteen. Sieltä nuoret miehet uivat sitä hakemaan.
Armenialaisessa kirkossa oli myös pyhitetty loppiaista edeltävänä päivänä suola. Pyhitetty suola vietiin koteihin ja sekoitettiin tavan suola-astiaan, jotta kaikki ruoka olisi siunattu ravinnoksi.
Minusta nämä ovat jotenkin sympaattisia juttuja:).
Olen kerran ollut armenialaisessa jumalanpalveluksessa Pariisissa. Muistini mukaan seisoimme kaiken aikaa ja kaunis tilaisuus kesti hyvin kauan. Lopuksi tarjottiin teetä ja kakkuja viereisessä seurakuntatilassa tai kahvilassa. Oli kiva päästä kanssasi tähänkin tilaisuuteen.
Cheri: Siellä todellakin seistiin enemmän osan aikaa, mutta kirkossa oli silti penkit. Kaikissa ortodoksikirkoissahan ei ole penkkejä ollenkaan. Onneksi eivät katsoneet pahalla jos välillä istahti;).
Lähetä kommentti