614. tarina (Murat murhaa viisi veljeään ja muita pirteitä kertomuksia)

Puolivälissä viikkoa uhkailivat sateella. Aika usein olen saanut iloita siitä, että ovat väärässä. Niin myös tällä kertaa. Istanbulin lauantai oli mitä kaunein. Astuimme laivaan ja koetin kääntää mieleni englannille. Tänään näet olin suomalainen englanninkielinen opas Istanbulissa. 

Kiersimme Hagia Sophian ja olimme matkalla kohti Topkapın palatsia, kun satuin huomaamaan haudoille vievän oven. Olen lukemassa Elifin kirjaa, jossa sulttaani Murat murhaa valtaan päästessään viisi veljeään, jotta nämä eivät uhkaisi hänen asemaansa. Minun teki siis mieli hieman tutkailla tarkemmin näitä sulttaanien viimeisiä leposijoja ja opastettavani ei pannut sitä pahakseen.

Ensin oli Selim II (1524-1574), joka juonittelujen ja veljesriidan jälkeen nousi valtaistuimelle. Selim jätti hallitsemisen ministereille, sillä hän oli huomattavasti kiinnostuneempi turmiollisesta elämäntavastaan. Näin hän saavuttikin lempinimet Selim Juoppo sekä Selim Juoppolalli. Selimin kuollessa hänen seuraajakseen nousi vanhin poika Murat III (1546-1595). Ei ollut pojasta polvi parannut, sillä Murat teloitutti viisi veljeään valtaan noustessaan ja tilasi arkkitehti Sinanilta hautamuistomerkin Hagia Sophian kainaloon isälleen ja veljilleen. Yksinäisyyttä ei veljettömän Muratin tarvinnut kärsiä, sillä hän keräsi itselleen valtavan haaremin, johon kuului yli 1200 naista. Jälkieläisiä hän sai 103 poikaa ja lukemattomia tyttäriä. Jos Muratin poika olisi sulttaaniksi tullessaan päätynyt myös veljesmurhaan, olisi näitä varten tarvittu melkoisen suuri hauta.

Kaikkiaan näitä hautoja oli muistaakseni neljä ja jokaisessa niissä oli paljon lasten arkkuja. Jäin siis miettimään, että miksi näin oli? Oliko veljesmurha yleinen tapa sulttaanin vallan vaihtuessa vai oliko lapsikuolleisuus näin yleistä siihen aikaan hovissakin? Tartteisi varmaan lukea aiheesta lisää. Mutta sitä ennen käytiin katsomassa se Topkapı ja mentiin sieltä syömään.

Käveltiin läpi Suuren basaarin ja päädyttiin epävirallisille iltamarkkinoille. Siellä olikin varsin hauska tunnelma ja jos jonkunlaista tavaraa myynnissä. Mutta minullahan on menossa älä osta mitään kuu ja näin ollen keskityin ihailemaan ihan vain näkymiä.

Süleymanin moskeijalla oli turistien vastaanottaminen jo loppunut. Moskeija oli kuitenkin auki, joten päätettiin olla olematta turisteja. Vieras sai ottaa kuvat ja tutkailla moskeijaa kaikessa rauhassa. Minä nojailin seinään ja mietin, että kaikkea se Sinan kerkesikin rakentaa. 90-vuoden ikään ehtinyt arkkitehti vaikutti kolmen sulttaanin elinaikana, hän oli Leonardo de Vincin ja Michelangelon aikalainen ja nämä kuuluivat Sinanin tuttavapiiriin. Sinan ehti rakentaa elinaikanaan 81 suurta moskeijaa, 55 teologista koulua, 32 palatsi, 22 kylpylää ja 323 muuta rakennusta. Ei hassummin yhdeltä mieheltä. Mitähän minusta muistetaan?

Moskeijalta aloitimme laskeutumisen kohti rantaa.

Iltamme makeaksi lopuksi päädyimme Lokumi kauppaan. Siellä Eminönün rannan tuntuman pikkukaduilla seisoo sellainen suloinen karkkipuoti, jonka ikkunassa on karkkitaloja ja sisällä karkkeja puulaareissa ja lasipurkeissa. Kauppias antoi meidän maistella ja niin tuoreita lokumeja en ole ennen kyllä syönyt. Selvisi sekin, että lokumit valmistetaan yläkerran perheyrityksen salaisella reseptillä, joka on kulkenut isältä pojalle jo vuodesta 1865 lähtien.

Tässä vaiheessa kieli ei enää käänny mihinkään olemassaolevaan kieleen ja sorminäppäryyskin alkaa olla hakusassa. Opas kiittää ja kumartaa ja lähtee nyt petiin keräämään voimia huomista varten. Hyvää yötä!