"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 24. tammikuuta 2014

617. tarina (Tämän päivän tärkeät)

Loppuviikko on täyteen tupattu. Lenkkarit joutuvat seisomaan eteisen kaapissa ensi viikkoon. Joku sanoi, että aina löytyy aikaa sille, mitä pitää tärkeänä. Niin se varmaan on. En kuitenkaan jaksa nousta kuudelta ehtiäkseni lenkille. Näenhän tärkeänä myös sen, että pöydän ääreen istutaan, kotona soi ja sohvan nurkassa parannetaan maailmaan pitkälle iltaan.








Tämän päivän tärkeät on yhteinen aamukahvihetki naisten kanssa, kuopuksen Afrikkalainen tanssi koululla, lasten lukukauden lopetus, muusikon muutto ja perjantai-ilta pelin tai elokuvan ääressä. Tärkeitä hetkiä myös sinne ruudun toiselle puolelle!

15 kommenttia :

Matkatar kirjoitti...

Ihanan kotoisia tunnelmia teillä näyttää olevan! Mukavaa viikonloppua!

Allu kirjoitti...

Ihana kun kotona soi. Mun lapsuudenkodissa soi hyvin usein, kun isä ja veli soittivat viulua/selloa ja pianoa ja usein oli jonkun kvartetin harjoitukset, joita vieläkin mielelläni muistelen.

Pepi kirjoitti...

Hyvässä tärkeysjärjestyksessä!
Lenkille kerkee aina....muulloin.... :)

lena / london and beyond kirjoitti...

Oon vasta viimeaikoina eksynyt sun blogiin ja täytyy todeta että tätä on ilo lukea :) Turkki on avautunut minulle aivan eri lailla. En ole siellä koskaan käynyt, mutta tekisi kovasti mieli sillä siellä tosiaan on nähtävää laidasta laitaan.

A kirjoitti...

Ihanan koptoiselta minusta kuulostaa tuo teidän oleilu vieraiden ja oman väen kanssa. Olette hyvin mukava ja vieraanvarainen koti ihmisineen:)
Lenkille joutaa, kun ei näitä kiireitä ole...

Hyvää viikonloppua sinulle / teille, Mine♥♥♥

Mine kirjoitti...

Matkatar: Kotona on niin kotoista:D.

Allu: En osaa itse soittaa mitään, mutta nautin kyllä siitä, että muut osaa. Mies se harrastaa noita soittimia. Muutoin ei liikoja shoppaile, mutta instrumentti toisensa perään tuntuu muuttavan tänne meille….

Pepi: Ihan totta. Pihkura.

Lena: Tämä on ihana matkailumaa. Valitettavasti moni tyytyy turistikulissiin, mikä jostakin syystä hieman harmittaa minua. Turkin aarteet kun löytyisi ihan muualta.

Aili: Vieraat on kivoja. Täällä oman kodin rajat ei ole niin tarkat kuin siellä Suomessa. Yöksi voi jäädä ja aina voi kattaa muutaman lisälautasen.

Petra kirjoitti...

Ihania kuvia joissa on kotoisa tunnelma! Lenkille tai muihin toimiin ehtii myöhemminkin, meilla on talla viikolla pysahdytty, Helmi koira on sairastanut pitkaan ja hanen on aika siirtya muille maille kirmailemaan :(

Jael kirjoitti...

Kauniisti katettu pöytä teillä:) Oikein ihanaa ja hyvää viikonloppua teille:)

Mine kirjoitti...

Petra: No voi suru! Osaattekohan olla koiraton talo, vai saakohan teiltä kohta joku kadun söpöläinen kodin?

Jael: Kattaus on puoli ruokaa ja minä tykkäisin ostella astioita(kin). Mutta nythän meillä on älä osta mitään kuu, joka taitaa jatkua vielä helmikuunkin….

sylvi kirjoitti...

Kiitos!
Mukavaa viikonloppua myös.

Petra kirjoitti...

Koirattomaksi talo ei saa jaada pitkaan joten jollekin onnettomalle annetaan koti, ei ihan viela kuitenkaan.

Kirsi kirjoitti...

First things first, mukavaa viikonloppua!

Mine kirjoitti...

Sylvi: Mukavalta kuulostaa, ainakin minun osaltani. Tänään on tiedossa Cats musikaali ja Kiinalainen päivällinen.

Petra: Kyllähän täällä sellaisia söpöläisiä kulkee, että jos talossa ei olisi allergioita, niin olisi varmaan itsellekin tarttunut joku matkaan. Mutta ensin kannattaa surra Helmi!

Kirsi: Justiinsa niin. Mutta ei kannata ruveta järjestämään joka päivä kekkereitä, jotta ei tarvitse mennä lenkille:).

Martta Maatuska kirjoitti...

Olen yleensä ollut tyytyväinen valkoisten astioiden käyttäjä, muttta kas, kun ollaan kirpputorien ympäröimänän, niin jopas silmiin osuu kaikkea jännää. onneksi pienet tilat rajoittavat ostelua.

Mine kirjoitti...

Martta Maatuska: Minullahan se on tuo kirppistely taas edessä. Ellei tämä maa ole tehnyt minusta ei kirppistelijää. Suomessakin odottaa astiasto. Mutta se on kyllä ruskea ja nousee lapsuuden kodin ruskeista lautasista...