618. tarina (Ud, Bağlama, Ney ja Mey)

Meillä siis soi. Mies soittaa ja minä kuuntelen. Seurustellessa hän oli se pitkätukkainen kitaristi. Ensimmäiseen yhteiseen kotiin ostettiin sähköpiano. Bändisoittimetkin oli miehellä hallussa. Sitten oli sekin vaihe, jolloin lainassa oli kaverin saksofoni. Lapsille on ollut tarjolla jos jonkinlaista soitinta. Esikoinen innostui kitaraan ja lauluun. Kakkoselle hankittiin sähkökitara, joka on kyllä laiskalla harjoittelulla. Kolmonen paloi rumpuihin, mutta kun sai ne, se palo lakkasi. Kuopus pimputtelee välistä pianoa, mutta vielä ei voida puhua musiikillisesta intohimosta. Minusta kotona saa soida mikä tahansa, kunhan soittaa tosissaan ja mielellään ainakin pyrkii soittamaan oikein. Nokkahuilut ja huuliharput on välistä pistetty kaapin päälle väärinkäytösten vuoksi. 

Istanbulin myötä tuli mukaan kirkkomusiikki. Mies soittelee tarvittaessa kirkossa pianoa ja kitaraa. Länsimaiset virret ei vaan meinaa istua täkäläiseen suuhun. Pitkään mies on halunnut oppia paikallisia sävelkulkuja eli makameja. Ensin saapui kotiin turkkilaiset kielisoittimet ud ja bağlama. Näitä seurasi paikallinen daf-rumpu ja sitten rupesi huilujen sisäänmarssi; kaval, ney ja mey. Syksyllä saimme kirkkomuusikon Istanbuliin ja siitäkös se riemu syntyi. Lisäksi on tuttavapiiriin ilmaantunut paikallisia taitajia ja suomalaisia osaajia. Kokoonpanot vaihtelevat ja makamit tulevat tutuksi. Kotona soi viulut, klarinetit, pianot, udit ja meyt. Ney vain pysyy vaiti, sillä vaikka miten on koitettu, ei siitä saa kunnon ääntä.

Millaista sitten on turkkilainen musiikki? Turkkilaisessa kansanmusiikissa sanotaan yhdistyvän Keski-Aasian shamanistinen musiikki, arabialaisen musiikin kaiut ja alueelliset sävelet. Alueen ikivanhoilla kirkoilla; syyrialaisilla, armenialaisilla ja kreikkalaisilla, on suuri vaikutus musiikkiperimään kuten myös myöhempien aikojen sufimusiikilla.  Joidenkin teorioiden mukaan turkkilaisten makamien alkulähde olisi Irakin Mosulissa. Toiset taas sanovat juurien löytyvän Uiguurien tai Uzbekistanin musiikista. Samankaltaisuuksia on löydettävissä myös intialaisen musiikin kanssa. Ottomaanien hovissa soinut turkkilainen sanat-musiikki (taide-musiikki) lienee jonkinlainen symbioosi kaikesta edellisestä. Tasavallan alkuaikoina kansanmusiikin opetus lopetettiinkin kouluissa, koska sen koettiin symboloivan sulttaaniutta. Musiikki jatkoi kuitenkin eloaan yksityisten musiikkijärjestöjen parissa ja vuonna 1993 Istanbulin konservatoriossa avattiin taas turkkilaisen musiikin osasto.

Entä sitten islam ja musiikki? Anatolian alevimuslimien jumalanpalvelukseen kuuluu paljon musiikkia. Soittimina on mm. bağlama. Sunnimuslimi ei taas missään tapauksessa toisi bağlamaa jumalanpalvelukseen, sillä hän mieltää bağlaman rakihuurteisiin iltamiin takakujien kuppiloissa. Sunni-moskeijoista kaikuvat rukouskutsut ja moskeijan sisällä luetut Koraanin jakeet lauletaan turkkilaisia makameita käyttäen. Jumalanpalvelus ei kuitenkaan pidä sisällään soittimia. Sufilaisuudessa taas soi hyvinkin rikkaasti ja moni näkee sen ottaneen vaikutteita vanhojen kirkkojen musiikkiperimästä. Islamilaisen maailman keskellä olevassa pienessä kirkossamme kyselläänkin, että mikä on tämän kansan pyhyyden kieli. Kirkkomusiikki kun ei ole vain yhden kulttuurin musiikkia, vaan se syntyy dialogissa kirkon perinteen ja samalla myös paikallisen kulttuurin kanssa. 

Ystäväpiirissä oleva lahjakas meyn soittaja vei miehen ja kirkkomuusikon toissa viikolla meyn alkulähteille. Siellä saivat seurata kuinka huilut syntyvät ja tulihan sieltä kotiinkin pilli poikineen. Illalla nuo innokkaat jo tekivät ensimmäisen sävellyksensä mey-huiluilla, jota tänään kirkossa veisattiin. Jotakin turkkilaista siinä oli selvästi tavoitettu, kun paikalliset kävivät kiittelemässä. Tämän postauksen kuvituksesta kiitos kuuluu miehelle ja kirkkomuusikolle, jotka kuvasivat mey-tehtailun siellä vieraillessaan. Ja alhaalla olevasta soitannasta vastaa tietenkin se ystävä. Kuunnelkaa erityisesti miten kauniisti soi mey hänen soittamanaan! Ihanan haikea sointi, eikö vain?

Ja tässä vielä Jaelille näyte ud soitannasta täällä. Ud on siis turkkilainen luuttu ja sekin meillä soi kotona. Tämä kappale on paikallisesta tv-sarjasta Leyla ile Mecnun.

Tulevana kahtena viikkona kotona on tarjolla normaalia enemmän äänimaailmaa, sillä lapsilla alkoi lukukausiloma. Saas nähdä kuinka käy äidin lenkkeilylle ja kuinka kireät on kielet yhdellä ja toisella päivien kuluessa?