Sovittuna aikana puutarha avautui kansalle kulkea. Ukkonen jylisi vielä jossakin kaukana, mutta sade oli hiljentynyt hitaaksi ripsotteluksi. Sieltä täältä auringonsäde läpäisi pilviverhot. Usva nousi vedestä ja puiden takaa. Palatsin puutarha oli edessämme. Unenomaisen kauniina.
Valo vaihtoi puutarhan värejä joka hetki. Luonnon oma valoshow. Auringonsäde osumassa puuhun. Vihreän vaihtelu tummasta läpikuultavaan. Palatsin seinien muutos keltaisesta kultaan. Maassa vesilätäköitä heijastamassa sen kaiken kauniin. Kuka silloin välittää märistä kengistä ja sukista?
Unohtui odotuksen vaivat. Unohtui vilu ja märkyys. Kalpeni Disneylandit ja palatsin loisto. Versaillesin palatsin puisto oli matkan ehdoton kohokohta. Ihmeellinen iltahetki, joka ei koskaan enää toistu. Toivottavasti osasin kuvailla sen teille edes puoliksikaan niin ihanaksi, kun se todellisuudessa oli? Jopa lapset hiljentyivät ihastelemaan ja myönsivät, että kyllä kannatti odottaa.
Paluumatkalla nappasimme ruokaa matkaan. Lapsille hampurilaisia ja isälle ja äidille intialaista. Oli ihan kamala nälkä. Kauneus ei selvästikään täytä vatsoja. Kun voimat ravinnon myötä palasivat, piilotimme miehen kanssa suklaamunia pitkin hotellihuonetta. Osa etsittiin jo illalla. Loput jäivät pääsiäisaamuun.
