"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Hyvän mielen lähteillä

Sain muutama päivä sitten haasteen vihreiltä niityiltä Irlannista. Kiitos! Haaste kuului näin:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa  (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).


Tässä siis tulee minun hyvän mielen asiani satunnaisessa järjestyksessä:


1. Kotonamme on poikkeuksellisen paljon elämää. Mieheni sisko perheineen on meillä kylässä ensi sunnuntaihin asti. Serkkuja odotettiin, päiviä laskettiin, jännitys oli huipussaan ja lopulta odotus palkittiin. Sukulaiset tekevät hyvän mielen. On mukavaa, kun saamme jakaa yhdessä arkea. 


2. Juuri tällä hetkellä talo on täysin hiljainen. Koululaiset ovat koulussa ja vieraat mieheni matkassa. Hyvän mielen hetkiäni ovat hiljaisessa talossa viettämäni kahvihetket. Tänään luin kahvia juodessani lukematta jääneet blogit. Seikkailin mm. Kirjatoukan matkassa Kööpenhaminassa ja Kirjailijattaren kanssa Islannissa. 


3. Hyvä kirja tai lehti tuo varmasti hyvän mielen. Kun joskus onnistun saamaan oman kielisen kirjan, se on suuri ilo. Viime viikolla ystäväni lainasi minulle Linda Olssonin kirjan Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Oli ihanaa lukea. Silloin kuin kirjoja ei ole tarjolla, luen blogeja. Niidenkin kautta pääsee kurkkimaan erilaisiin maailmoihin. Leenan blogin avulla teen itselleni kirjalistaa niistä kirjoista jotka ehdottomasti lainaan, kun taas pääsen Kotkan kirjaston käytäville.


4. Hyvä ruoka parempi mieli. Varmimmin minut saa pysymään hyvällä mielellä, kun tarjoaa sopivin väliajoin ruokaa. Nälkäisenä minusta tulee sietämätön. Onnea sen sijaan on kertyä ruokapöytään perheen ja ystävien kanssa syömään pitkällä kaavalla ja hyvin. Ruoka kuuluu kattaa kauniisti ja sen eteen tulee nähdä vaivaa. Minä kokkaan mielelläni vieraille. Arkiruoan tekeminen sen sijaan välillä puuduttaa. Onnea on silloin, kun voi tilata ruokaa kotiin edullisesti ja helposti. 


5. Minulla on ihana mies. Hyvä mieli kumpuaa siitä, että asiat kotona ovat kunnossa, eikä tarvitse haikailla muualle. Parasta on yhteinen arki. Juhlahetkiä unohtamatta. Joskus arkikin on yhtä juhlaa. On hyvä mieli, kun illalla saa käpertyä toisen viereen, nauraa arjen mukanaan tuomille tilanteille, katsoa elokuvaa päivän päätteeksi tai pitää kädestä ulkona kävellessä.


6. Neljä hyvänmielen lähdettäni on parasta-aikaa koulussa. Minä halusin aina neljä lasta. En pidä heidän saamistaan itsestään selvänä vaan Jumalan lahjana. Kolmea ensimmäistä tekemällä tehtiin, kaksi menetettiin ja neljäs oli elämän ylimääräinen bonus. Lapsiperheen elämä ei ole useinkaan seesteistä. Äitinä olo ei ole maailman kiitollisin homma. Usein arvosi huomataan silloin, kun et ole paikalla. Pyykkiä, siivousta, ruokaa, paikattavia vaatteita, erotuomarina olemista, pahan mielen purkamista. Äiti on tyhmä, nipottaja, ilonpilaaja, tylsä. Mutta myös halauksia, suukkoja, arkeen piilotettuja kiitoksia, lähellä olemista ja viereen tulemista. Äiti on rakas, ihana, kaunis ja tärkeä.


7. Matkailu avartaa, mutta tekee myös hyvää mielelle. Matkan ei tarvitse ulottua kauas tai siihen ei tarvitse kuluttaa paljoa rahaa. Matkan tärkein olemus on poistuminen normaalista. Irtiotto ja mahdollisuus katsoa elämää hieman toisestakin vinkkelistä. Matkalla voi irrottautua arjen pyörittämisestä ja keskittyä olemiseen ja ihmettelyyn. Kesän matka on suunnitteilla. Suunnittelukin jo tuo hyvän mielen.


8. Ympärillä oleva kauneus tuo hyvän mielen. Kuulun niihin, jotka pysähtyvät ihailemaan kaunista oven ripaa, tien vierustan kukkapenkistä nousevia tulppaaneja, kaakeliin piirrettyä kukkaa, ihmeellistä valoa talon seinässä, laineen liikettä, kivan näköistä kivetystä tai kaunista mekkoa ohikulkijan päällä.  Jos jotakin pitää ostaa, käyttötavaraa, huonekalua, kenkää, kassia, vihkoa, pöytäliinaa jne. ostan mieluummin kaunista kun käytännöllistä. Elämän pieniä iloja on juoda kahvinsa kauniista kupista.


9. Eilen kokoonnuimme taas yhteen. Koolla oli väkeä erilaisista taustoista, elämäntilanteista, yhteiskuntaluokista ja kulttuureista.  Meillä oli erilaisuudestamme huolimatta jotakin yhdistävää, joka voitti kaiken sen meitä erottavan. Koimme yhteyttä yli rajojen. Yhteys ei tarkoittanut yhtä ajatusta, yhtä mielipidettä, johon kaikkien tulee yhtyä. Me olimme yhtä omina itseinämme, yhdessä. Sellainen yhteys ja suvaitsevaisuus tekee hyvän mielen.


10. Minä uskon ja elän. Ja toivon, että muutkin saavat elää ja uskoa. Se on hyvän mieleni lähde.


Ja nyt laitan hyvän kiertämään ja haastan seuraavat henkilöt miettimään hyvän mielen asioita:


Kirjatoukka, Kirjailijatar ja Leena Lumi (linkit ylhäällä teksteissä), naisen pikkujuttujen takaa sekä Ailin Kauniista Karjalasta.

18 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, kiitos haasteesta!

Ainakin yksi kohta on meillä takuulla sama;-)

Jael kirjoitti...

Mukavia hyvän mielen juttuja! Ja mukavia hetkiä vieraiden kanssa:)

A kirjoitti...

Mine!

Kiitän haasteestasi.<3

Hienoja ja tärkeitä asioita olit listannut;DD

Oikein mukavaa viikon jatkoa sinulle, Mine.<3

SaaraBee kirjoitti...

Kiitos, kun vastasit. Nauttikaa sukulaisista - harvinaista herkkua, vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ; oli mukava lukea asioista, joista sinulle tulee hyvä mieli ! Minäkin olen intohimoinen lukija ; olen kirjoittanut vuodesta -78 vihkoihin ylös kaikkien lukemieni kirjojen nimet (ei oppi- eikä ammattikirjallisuutta). Vuodesta -80 vasta myös kirjailijoiden nimet. Toinenkin asia "kolahti". Meidänkin tytöt ovat pitkään ja hartaasti tehtyjä; joku leikkauskin tarvittiin, mutta lopulta ovat kuitenkin "luomuja". Iltatähti meillä on täydellinen yllätyslapsi, mutta ihana sellainen, kun toivoa ei enää saatu ja yksi yritys päättyi eräänä yövuorona...

Hauskaa ja meluisaa viikkoa ! t:Tiina

Mine kirjoitti...

Leena: Ajattelin, että ehkä useampikin? Mielenkiintoista nähdä, mitä kirjaat ylös:).

Yaelian: kirjaa sinäkin omasi. Haastan sinut tässä ja nyt. Olisi kiva kuulla mistä sinun hyvämielesi syntyy.

Aili: Ole hyvä, sinunkin hyvänmielesi lähteet käyn mielenkiinnolla lukemassa...

Vihreatniityt: Harvinaistapa hyvinkin. Nämä vieraat saimme iloksemme viimeksi lähes 11 vuotta sitten, silloin ilman lapsia. Tämä vierailu on aikalailla äänekkäämpi:). Serkut ovat lapsille tärkeitä ja on hauskaa huomata, että suhde on syntynyt, säilynyt ja pysynyt yllä välimatkasta huolimatta.

Tiina: Meillä ei tarvinnut muuta, kun odottaa. Odottaminen oli aina raskasta. Pelkäsin, että emme saa lapsia. Kolmosta ennen kaksi keskenmenoa ja sitten huolen täyttämä raskaus. 12 viikolla vuosin niin, että jouduin vuodelepoon. Poika kuitenkin selvisi ja kantaa toisessa nimessään Toivoa. Hän oli Toivo elää-poikamme. Näiden jälkeen kuitenkin päätimme, että riittää. En uskaltanut enää. Kunnes tuli yllätysraskaus ja yllätysvauva. Niin helppo ja ihana pieni tyttö. Elämän ylimääräinen lahja. Piste iin päälle. Toiveet kävi toteen.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

kiva kun vipinää

Mine kirjoitti...

Hannele: Olen samaa mieltä. Vipinä on hyvä. Samoin vipinän jälkeinen hiljaisuus:). Jos olisi vain ja pelkästään toista, ei toista osaisi arvostaa?

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, tehty on. Nyt riitti kymmenen, kun tämä polvi...meni niissä lumitöissä, joita viikontein yksin. Siinä tulee kirottu kiertoliike ja nyt en saa toistaiseksi kuin kävellä tasaisella, mutta pakko mennä kerroksia, kun kotimme on kahdessa tasossa. Joskus voisin tehdä vaikka, vaikka...sata! Olen kerran tehnyt Sata asiaa minusta, kun haastettiin;-)

Mine kirjoitti...

Leena: Ehdinkin jo illalla lukemaan:). Kirjat, ruoka ja perhe. Olisin voinut itsekin laittaa ystävät. Lapsuuden perheessä meillä oli kolme koiraa. Olin koiraihminen. Valitsin kuitenkin mieluummin mieheni kuin koirat, enkä ole sitä päätöstä katunut:). Mies on siis koirille allerginen. Puutarhaa minulla ei ole. Kuopsuttelen siis kattoparvekkeella. Karhujen ystävä-sisko on vain sinulla:). Minulla ei siskoa lainkaan, onneksi kuitenkin motoristiveli!

pikkujutut kirjoitti...

Kiitos kunniasta. Nappaan mukaani mutta vastaan kun tiedän, ettei nettiyhteys katkea välillä, hieman on nyt tönkköä.

Näissä omissasi on muuten paljon niitä, mitä löytyy itseltäkin..

Kirjatoukka ja Herra Kamera kirjoitti...

Kiitos Mine, Kirjatoukkakin palaa pian aiheeseen omalla listalla. Pitäisikö pistää Herra Kamerakin hommiin? :)
Oli hienoa ja herkkää kuulla lastesi tarina. Kun me menimme aikoinaan kihloihin, ilmoitin miehelleni, että haluan sitten 6 lasta. Tehdään vaikka 99, sanoi tuo kaulaansa myöten rakastunut. Mutta kolmeen me pysähdyimme, ja näin on ihan hyvä. Ihania ovat :)

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Jään odottelemaan. Laita muutama kerrallaan, jos netti ei kestä niin montaa hyvän mielen asiaa kerrallaan:).

Kirjatoukka: Sehän on hyvä, laittakaa molemmat. Hyviä asioitahan tässä maailmassa kaivataan. Minä luulen, että mekin olisimme olleet ihan onnelliset kolmen lapsen vanhemmat. Mutta kun tyttö saapui, emme enää voineet kuvitellakaan elämää ilman häntä. Nyt ei kuitenkaan enää. Kiitos riittää. Lapsenlapsia sitten lupaan helliä, jos niitä meille suodaan.

Kirjatoukka ja Herra Kamera kirjoitti...

No niin, siellä lepää, Kirjatoukan hyvät mielet: http://kirjatoukkajaherrakamera.blogspot.com/

Elegia kirjoitti...

Kauniisti olet kirjoittanut hyvää mieltä tuottavista asioista ja hetkistä. Nyökyttelen täällä päätäni useammallekin kohdalle.

Mine kirjoitti...

Elegia: Ihminen on pohjimmiltaan aika samanlainen. Luulen, että hyvän mielen aineksemme on ainakin 80% samat pienillä vivahteilla.

Toivottavasti käyt lukemassa tämän vastauksen. En jostakin syystä ole päässyt kommentoimaan sinulle!? Onko joku muuttunut, vai oliko lie joku vika täällä minun päässäni. Koitan taas kunhan päivä hiljenee. Eilen ei siis onnistanut vaikka testasin muutamaankin otteeseen.

Kirjailijatar kirjoitti...

Kiitos sinä ihana! Vastaan mielelläni tähän vaikka viikonloppuna, kun on hetki aikaa hengähtää.

Olisin voinut listata osittain ihan samoja asioita. Kauneus, hiljaiset hetket, lapset, mies, lukeminen...Ja sinä olet muuten ihan mieletön kokki!!

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Teillä taisi olla vauhdikas paluu arkeen? Hengittele rauhassa, kun tulee väljemmät hetket. Ja listaa asiat, jos se tekee sinulle hyvän mielen.

Kiitos, kyllä minä keittiössä selviän ja ainakin tähän asti olen saanut väen pidettyä hengissä:). Vieraiden myötä on herkuttelu ristäytynyt käsistä.

Ja muuten, tänään kävimme lojumassa kuumissa lähteissä lumisessa Yalovassa. Eikä tullut mgreeniä. Jee! Oli aikasta ihanaa.