Paluumatkalla Kotkaan pysähdyttiin toisella mökillä. Se oli aikanaan ollut kolmosen kummin koti. Vuosien hiljaiselon jälkeen mökistä oli kunnostettu kaunis kesäkoti. Metsätien päästä löytyi tämä kesäidylli. Järven rannalla oli sauna. Päätalon vieresssä rivi aitta-rakennuksia. Saunalta lähti vielä polku, jonka päässä seisoi hevosille talli. Ja ne hevoset seisoivat aitauksessa syömässä heinää.
En onneksi ole kateellinen ihminen. Toisten oma ei ole minulta pois. Saimme siis iloita, kun sukelsimme tähän idylliin muutamaksi yhteiseksi hetkeksi. Ensin liivit päälle ja veneellä järvelle. Sitten hevoshommiin. Meidän lapsille se oli vieras maailma ja siihen suhtauduttiin asiaan kuuluvalla vakavuudella. Lopuksi oli aika pulahtaa järveen.
Emännät kertasivat kuulumisia pihakeinussa. Vuosia sitten oli yhteinen elämänpiiri ja samanlainen elämäntilanne. Tuossa järven rannassa uitettiin 1-vuotiaita tyttösiä. Nyt toisen arkipäivä kuluu miljoonakaupungissa. Toisen elämä jatkuu täällä. Talvisin kylällä kesällä tässä järven rannalla. Lapset kasvavat, elämänpäiviä kertyy tasaiseen tahtiin. Puitteiden erilaisuudesta huolimatta arki sisältää samat elementit. Lasten kasvatus samat ilot ja kivut.
Illalla lämpesi sauna. Pulahdettiin lämpimään järviveteen. Lauteilla ajattelin, että onneksi elämän ei tarvitse erottaa, vaikka asutaan kaukana. Kun päästään yhteen, voidaan taas jatkaa. Iloita siitä, että joskus tavattiin ja elettiin yhdessä kappaleen matkaa.
Suomessa on parasta: Suomalaiset. Emme ole aina maailman karismaattisimpia henkilöitä. Emme sujuvasanaisimpia. Emme hallitse suihkuseurapiirien small-talkkia, emmekä taida edes kaivata sitä. En ihmettele, että emme menesty parhaiten pukeutuvien listalla käytännöllisine tyyleinemme. Emme jaksa hymyillä ja olla aurinkoisia joka hetkessä. Jurotamme. Välistä vaikutamme jopa umpimielisiltä. Tästä kansasta löytyy kuitenkin ne ihmiset, joiden kanssa voi olla hiljaa lähekkäin, ilman että ahdistaa. Nämä ihmiset pysyvät ystävinäsi, voit luottaa heihin ja heidän hyvään tahtoonsa, vaikka et soitakaan päivittäin, että "mitä kuuluu". Ystävyyttä ei tarvitse kannatella, sitä ei tarvitse ostaa, eikä sitä tarvitse epäillä. Se on ja pysyy. Sitä ei osoiteta korulausein, se näytetään teoissa ja arjessa.
En onneksi ole kateellinen ihminen. Toisten oma ei ole minulta pois. Saimme siis iloita, kun sukelsimme tähän idylliin muutamaksi yhteiseksi hetkeksi. Ensin liivit päälle ja veneellä järvelle. Sitten hevoshommiin. Meidän lapsille se oli vieras maailma ja siihen suhtauduttiin asiaan kuuluvalla vakavuudella. Lopuksi oli aika pulahtaa järveen.
Emännät kertasivat kuulumisia pihakeinussa. Vuosia sitten oli yhteinen elämänpiiri ja samanlainen elämäntilanne. Tuossa järven rannassa uitettiin 1-vuotiaita tyttösiä. Nyt toisen arkipäivä kuluu miljoonakaupungissa. Toisen elämä jatkuu täällä. Talvisin kylällä kesällä tässä järven rannalla. Lapset kasvavat, elämänpäiviä kertyy tasaiseen tahtiin. Puitteiden erilaisuudesta huolimatta arki sisältää samat elementit. Lasten kasvatus samat ilot ja kivut.
Illalla lämpesi sauna. Pulahdettiin lämpimään järviveteen. Lauteilla ajattelin, että onneksi elämän ei tarvitse erottaa, vaikka asutaan kaukana. Kun päästään yhteen, voidaan taas jatkaa. Iloita siitä, että joskus tavattiin ja elettiin yhdessä kappaleen matkaa.
Suomessa on parasta: Suomalaiset. Emme ole aina maailman karismaattisimpia henkilöitä. Emme sujuvasanaisimpia. Emme hallitse suihkuseurapiirien small-talkkia, emmekä taida edes kaivata sitä. En ihmettele, että emme menesty parhaiten pukeutuvien listalla käytännöllisine tyyleinemme. Emme jaksa hymyillä ja olla aurinkoisia joka hetkessä. Jurotamme. Välistä vaikutamme jopa umpimielisiltä. Tästä kansasta löytyy kuitenkin ne ihmiset, joiden kanssa voi olla hiljaa lähekkäin, ilman että ahdistaa. Nämä ihmiset pysyvät ystävinäsi, voit luottaa heihin ja heidän hyvään tahtoonsa, vaikka et soitakaan päivittäin, että "mitä kuuluu". Ystävyyttä ei tarvitse kannatella, sitä ei tarvitse ostaa, eikä sitä tarvitse epäillä. Se on ja pysyy. Sitä ei osoiteta korulausein, se näytetään teoissa ja arjessa.
13 kommenttia :
Kiitos näistä aivan ihanista kuvista!! Nyt odotellaan vain kesää ja suomen vierailuja.. Tulee hyvä mieli kun löydät niin paljon kaunista meistä/meidän Suomesta.
ja terveisiä Antalyan auringosta.
Ihana postaus! Lumoavan kaunis paikka taas ja kauniisti kerroit elämänkaaresta. Oi kuinka jo odotan kesää Suomessa!
Ihanan sydämellin postaus, ja hieno tunnelma;))
Toiset pilaavat elämänsä kadehtimalla muita, se on tosi ikävä ominaisuus ihmisellä.
Toivotan sinulle paljon ihania hetkiä suvun ja perheen parissa.<333
Ihastuttava paikka ! Ja ilmeisesti myös ihania ihmisiä ? Hevosista voidaan olla "montaa mieltä"...Hyvä ystäväni asui pätkän elämästään Islannissa tekemässä väitöskirjaansa. Minua onnisti ja pääsin käymään siellä hänen luonaan. Matkan loppua juhlistimme ratsastusvaelluksella, joka oli minulta "keltanokalta" tyhmääkin tyhmempi idea ! Kesken reissun putosin hevosen selästä ja sain aivotärähdyksen; hieno kokemus ! Kapusin kuitenkin uudestaan selkään ja ratsastin vaelluksen loppuun. t:Tiina
Ystäväni on Savossa syntynyt lukioystäväni; asuu nytkin ulkomailla ja tapaamme noin kerran vuodessa. Siitä on hyvä aina jatkaa, mihin viimeksi jäätiin. Olen käynyt tapaamassa häntä myös Eestissä ja Englannissa sekä Joroisissa...
Nina: Joka puolelta voi löytää kaunista tai rumaa. Hyvää tai huonoa. Se riippuu siitä mihin katsoo ja mitä haluaa nähdä. Ennen kaikkea siitä, mitä sanoo ääneen. On huomattavasti helpompaa elää optimistin kanssa, kun pessimistin. Ilo ja hyvä mieli tarttuu, mutta valitettavasti vielä nopeammin tarttuu marina ja kiukku.
Yaelian: Kuinka niiden sinun lippujen vaihtosi kanssa kävi? Tuli vain mieleen. Milloin olet menossa?
Aili: Kateus myrkyttää mielen, mutta ei tuo kadehtijalle sitä mitä hän halajaa. Jos sen lopulta saakin, on kateus pilannut asian eikä tuo kadehtijalle mitään iloa. Maailmassa on aina ihmisiä, joita voisi kadehtia. Jokainen meistä voi myös olla kateuden kohde. Kaikkein onnellisin on se, joka iloitsee itsestään, siitä mitä itsellä on, mutta jakaa ilonsa myös muiden ihmisten iloihin, onnistumisiin ja savutuksiin. Näin riittää enemmän iloittavaakin.
Tiina: Kuulostaa hyvältä ystävydeltä, juuri sellaiselta, joka jatkuu aina kun saa siihen mahdollisuuden. Minä kaaduin lapsena polkupyörällä ja sain aivotärähdyksen. Se oli kamalaa. Painelin suoraan kotiin ja nukuin ja oksensin. En todellakaan olisi jatkanut mihinkään. Sinussa oli sitten sitä kuuluisaa suomalaista sisua:).
Ihana kertomus. Tosiystävyys kestää välimatkasta huolimatta ja taas tavatessa jatkuu kuin taukoa tapaamisessa ei olisi ollutkaan. Se on rikkaus.
Hyvää viikonloppua!
Mimon mami: Niin se on. Etenkin aikuisiällä hankituissa ystävyyssuhteissa. Elämä ei enää muutu radikaalisti mihinkään suuntaan arvojen ja elämänkatsomuksen suhteen. Esikoinen juuri kysyi, että miksi en pidä enää yhteyttä niihin ystäviin, jotka minulla oli hänen ikäisenään. En osannut vastata silloin, mutta nyt ymmärrän, että sen jälkeen oma elämäni muuttui radikaalisti ja meillä ei enää ollut oikein mitään yhteistä. Ne ystävät, joita olen saanut noin 16-vuoden ikäisenä ja sen jälkeen, ovat kaikki säilyneet.
Upeita etenkin nuo iltamaisemat, mieli ja silmä lepää niissä.
Suomessa on omanlaisensa small talk ja on ihanaa, ettei Suomessa "pelätä" tai häiriinnytä hiljaisuudesta. Ei tarvitse puhua koko ajan eikä hiljaisuus loukkaa ketään. Ja toisaalta osataan kuitenkiin puhua, jos huvittaa.
Kiitos tästä ihanasta mökkisarjasta!
Elegia: Onko suomalaista small- talkkia? Ehkä se "on ilmoja pidellyt" on sitten sitä. Minusta oli mielenkiintoista käydä jossakin koulun jutussa ja huomata, että kukaan ei aloittanut puhetta. Vanhemmat vain seisoivat samassa tilassa puhumatta pitkään. Täytyy tunnustaa, että en osannut olla samalla kaavalla vaan rupesin jututtamaan ja kyllähän sitä juttua sitten syntyikin.
Monet ajattelevat, ettei Suomessa ole small talkia. Itse en ole samaa mieltä. Kussakin kulttuurissa on omanlaisensa small talk. Toki jos vertaa suomalaista small talkia esim. brittiläiseen, niin helpostihan sitä voisi väittää, ettei Suomessa small talkia ole. Mutta kysymys onkin siitä, että kussakin kulttuurissa se on erilainen ja koska Suomessa small talk ei ole niin "näkyvää", ajatellaan ettei sitä ole.
Kuitenkin nuo "on ilmoja pidellyt" ovat juurikin sitä small talkia ja muuten erittäin yleinen small talkin aihe täälläkin on nimenomaan sää. Suomessa kulttuurille on ominaista myös hiljaisuus eli kaikkia hiljaisia kohtia ei tarvitse täyttää jonninjoutavalla rupattelulla. Kuitenkin lähes aina, jos joku aloittaa small talkin, siihen yhdytään. Eli se (small talk) ei sillä lailla ole "pakollista", vaan yhtä hyväksyttävää on olla hiljaa. :-)
Elegia: Olet varmaankin oikeassa. Itse on täällä vain niin tottunut siihen "Mitä kuuluu, kiitoshyvää, mitä olet tehnyt"litaniaan. Turkkilaiset soittavat sen ystävilleen jopa päivittäin. Minä en jaksa ymmärtää näitä "mitä kuuluu"-pikasoittoja. En harrasta niitä, vaikka saankin siitä jatkuvasti kuulla "Olet taas hylännyt meidät, et ole soittanut". Minä soitan, jos on asiaa. Silloinkin on tosi vaikeaa käydä se alkulitannia läpi, vaikka se on pakollinen. Täällä ei voi mennä suoraan asiaan:). Tykkään siis enemmän suomalaisesta "asia-linjasta" monessa mielessä.
Tuo on niin totta, joka sana. Että arki on varmasti samanlaista riippumatta siitä, missä sitä viettää. Siis pohjimmiltaa, vaikka käytännön ongelmat ovat erilaisia.
Teillä on Suomessa kyllä aikamoisen idyllisiä paikkoja :)
Kirjailijatar: Sanos muuta. Sanonkin aina lapsille, että miten näin pienituloiset ihmiset voikin elää näin rikasta elämää? Vastaus on: Toisten siivellä eli toisten mökeissä ja kesäpaikoissa, sekä kodeissa. Kyllä minä jokaisen otan mielelläni vastavierailulle meille, ei sen puoleen. Harva vaan tulee.
Lähetä kommentti