"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 18. toukokuuta 2012

223. tarina (Istanbul- Päiväni vetinen loppu)

Lupasivat vesisadetta täksi päiväksi. Se ei sopinut suunnitelmiini, sillä olin lupautunut opastamaan Suomesta tullutta ryhmää. Helsingin eräästä koulusta oli tullut Istanbulia ihmettelemään opettajia ja muuta henkilökuntaa. Tapasimme hotellilla. Kehoitin ryhmää varustautumaan sateenvarjoilla. Ilma oli sadetta enteilevä. 

Aloitimme Istiklalilta. Etenimme Galata-sillalle. Jatkoimme Rüstempaşa-moskeijan kautta maustebasaariin. Sultanahmetilla syötiin ja ihmeteltiin jonoja. Mistä ne kaikki turistit olivat saapuneet yht'äkkiä? Ilma suosi meitä vielä sen aikaa, kun kävin näyttämässä Hamamin paikan ja istahdimme kahville ja kakuille. Sen jälkeen minun oli aika palata kotiin ja ryhmä jatkoi vielä vieressä olevaan Suureen basaariin. Hyvästellessämme tippuivat ensimmäiset pisarat tummalta taivaalta. Juoksin ratikkaan sateen suojaan.

Sateessa kävelin laivaan. Istuin takakannelle ihailemaan salamoita ja harmaaseen sadesumuun peittynyttä kaupunkia. Vieressäni äänettömät miehet, joiden katseet olivat nauliintuneet Galatan siltaan. Kassissa kulki Pamukin Istanbul. Pitkään kirjan lukemisen jälkeen kaipasin kirjan kaupunkiin. Jossakin vaiheessa ymmärsin, että saan kokea ja elää oman Istanbulini. Juuri niin kuin minä sen näen ja koen. Sellaisena jona se minulle näyttäytyy. Vaikka nyt harmaan vetisenä ja surumielisen kauniina.










Üsküdarissa vettä tuli kuin saavista kaataen. Kahlasin kaduilla lainehtivissa vesissä. Märkänä varpaista pikkuhousuihin. Ahtauduin kanssaeläjien kanssa bussipysäkin katoksen alle seuraamaan vieressä tapahtuvaa näytelmää. Liikemiestä, joka oli käärinyt puvun housuista lahkeet ja kantoi kenkiä kädessään kahlatessaan yli tien. Nuortaparia käsikädessä ilman kiirettä. Toisella oli paita liimautunut ihoon, toisen maskarat valuvat pitkin poskia. Kumpikin nauroi. Henkilöautot uivat vedessä ja me jännitimme kuinka niiden käy.

Bussin lopulta saapuessa muutama märkä ja röyhkeä kuvitteli sujahtavansa jonon ohi. Seurasi rähinä jonka vaikenemista toivoi puoli bussillista ääneen ja toinen puoli hiljaa varpaitaan katsellen. Vieressäni seisovat miehet keskustelivat. Toinen oli saanut juuri tiedon, että sukulaisperheen vauva oli kuollut kohtuun. "Sydän vain lakkasi lyömästä. Seitsemän kuinen se oli. Perheen toinen lapsi." Ikkunasta näin, kuinka vesi oli valunut kauppaan ja vierittänyt kivet tien pinnasta bussin eteen. Vieressä istujat toivottivat kuolleen omaiselle surunvalitteluja. Minä mietin, että Istanbulissa tietää elävänsä. Silläkin hetkellä, jolloin moni tiesi toisen ajan loppuneen. Elämän olevan ohitse.

14 kommenttia :

ii kirjoitti...

Nyt sait itkemään :( Taidan olla vähän herkällä tuulella tänään.

Aili-mummo kirjoitti...

Hurjan läheltä nuo laivat ohittavat toisensa, ihan säpsähdin erästä kuvaa!
Pimeä ja vetinen päiväsi on ollut, Mine.

Oikein kaunista ja mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi.<333

Yaelian kirjoitti...

Surullinen tarina tuossa lopussa,vauva joka ei saanut olla olemassa..
Kuvailit niin hienosti päivääsi märässä Istanbulissa! Voi miksi meille tulee sateita vasta loppusyksystä...
Ihanaa viikonloppua ja toivottavasti vähemmän märkää...

anumorchy kirjoitti...

Tallaista elman intensiivisyytta tuskin Helsingissa loytaisi!

Pepi kirjoitti...

Tuo lapsensa menettänyt pari ei varmaan koskaan unohda, että tänään Istanbulin taivaskin itki.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä, mistä TAAS osasit ja tiesit nostaa esille niin kovin ajankohtaisen asian; tuon kohtuun kuolleen pienen ihmisen ja surun ?! Vähän aikaa sitten olin Surujärjestöjen järjestämässä Surufoorumissa, jossa esille nousi lisääntyvässä määrin tuo ns. tyhjän sylin suru. Se on vaikeista, vaikein asia tietysti perheelle, mutta myös kätilöille. Nyt tuli ihan kyyneleet silmiin, kun pohdin asiaa niiden ihmisten kautta, joilla on enkelivauvoja sydämessään.

Sinulla on ollut elämän täyteinen päivä ?! Surua, naurua, riitaa ja kastuneita kenkiä; ei taida käydä arki tylsäksi ?? Minä olen jo aika pitkästynyt tähän "potemiseen" ja toivon pystyväni töihin maanantaina, vaikka nyt ei oikein siltä näytä... t: Tiina

Matkatar kirjoitti...

Olipas sinulla aikamoinen päivä -tunteita laidastaa laitaan. Hyvät kuvat!

pikkujutut kirjoitti...

Yksi lasten koulun opettajista synnytti tänä talvena kuolleen vauvan, 8 kk:lla. Asia on sinällään todella surullinen mutta vielä surullisemmaksi sen teki se, että monta sairaalaa käännytti tämän äidin pois ovelta, joten apu ehkä olisi ollut saatavissa ja lapsi saanut syntyä elävänä. Juuri samaan aikaan hänen siskonsa synnytti terveen lapsen, opettajana lasten koulussa hänkin.
Se suru mikä välittyi, oli ja on edelleen lähellä.

Kirjailijatar kirjoitti...

Sateessa voi just päättää, että pyrkiikö suojaan vai antaako olla. Jos on kotiin menossa, voi antaa olla. Viime syksynä kastuin kanssa pikkuhousuja myöten, kun olin menossa töihin, se ei ollut kovin kivaa. Hytisin puoli päivää märkänä.

Niin, jokaiselle jokainen kaupunki näyttäytyy varmasti erilaisena. Kaikki me koemme asiat ja kaupungit eri tavoilla. Siksi joihinkin kaupunkeihin rakastuu, toisiin ihastuu, toisiin ei kaipaa koskaan takaisin.

Saga kirjoitti...

Sinusta on tullut loistava tarinankertoja, ohimenevien hetkien tallentaja. Viimeisen kappaleen luin kolme kertaa.

Mine kirjoitti...

ii: Joskus on hyvä itkeä. Omia suruja ja muidenkin. Minut olisi entisaikana voinut työllistää itkijänaisena.

Aili: Ovat taitavia kuskeja nämä vapurin kuljettajat. Bosborissa on jatkuvasti niin paljon liikennettä, että on opittava väistelemään.

Yaelian: Minä tykkään sateista, jos niitä ei tule joka päivä ja jatkuvalla syötöllä. Ja jos on mahdollista valita missä sadepäivänsä viettää.

Anu: Täällä tosiaan tapahtuu erilaisella tempolla. Sen huomaa mm. paikallislehtien uutisten tasosta. Kotkan paikallislehden uutiset on joskus ihan käsittämättömiä. Tehdään uutisia ei mistään, ilmeisesti siksi, että ei tapahdu mitään? Täällä tapahtuu aina, hyvässä ja pahassa.

Pepi: Niin, ellei surussa unohda muun maailman menoa?

Tiina: Päivät vaihtelee. Joskus tylsä arki ja joskus liikaakin menoa ja meininkiä. Se sopii kyllä minulle. Kun tulee sopivassa suhteessa molempia, jaksaa myös nauttia molemmista. Toivottavasti selkäsi pian ryhtyy yhteistyökykyiseksi ja pääset töihin.

Matkatar: Se oli sellainen päivä. Iloa lisäsi, kun sain mieheni takaisin matkoiltaan vetisen illan päätteeksi.

Pikkujutut: Lapsen kuolemaa kantaa sisässään niin pitkään kun elää. Luulen niin. Minulla ei ole onneksi kuollut kuin kaksi toivetta lapsesta. Eli sain kaksi keskenmenoa hyvin alkuraskaudesta, joista toinen oli tuulimuna. Tänään vietin aikaa äidin kanssa, jolla syntyi sairas lapsi aikalailla kuopuksen kanssa samaan aikaan. Menettivät hänet alle vuoden ikäisenä. Kyyneleethän ne tulivat silmiin kuopukseni nähdessään. Hän muistuttaa aina siitä, että "tuollainen hän olisi nyt jos olisi saanut elää."

Kirjailijatar: Kesäkuumalla kastuu mielellään kotiin mennessä. Paleleminen ei kuitenkaan ole kivaa.

Mietin eilen sateista kaupunkia katsoessani, että ikävöin jo tänne, vaikka vielä en ole poistunutkaan.

Mine kirjoitti...

Saga: Voi kiitos ystävällisistä sanoista. Joskus tarinat syntyy helpommin, joskus ne eivät meinaa saada muotoaan millään. Joskus kypsyvät hitaasti, joskus ryöpsähtäen ilmoille ajatustakin nopeammin.

Sateenkaari kirjoitti...

İhanasi kirjoitettu postaus.
Uutisista katsoin, etta taas kerran siella teilla tuli vetta oikein kunnolla. Meilla satoi pari paivaa myös. Ukkosti ja myrskysikin valilla. Eilen nain ensimmaisen pyörremyrskynkin parvekkeelta meren ylapuolella.
Sateessa ja harmaassa paivassa on jotain kaunista. Kuten noissa kuvissasi.
Mukavaa sunnuntaita İstanbuliin.

Mine kirjoitti...

Sateenkaari: Kiitos. Minä tykkään sateesta ja myrskystä. Mikään ei ole ihanampaa kun peltikattoinen talo, jossa makoilla sängyllä kirjaa lukemassa sateen rummuttaessa taustamusiikkia. Mutta aikansa kutakin. Talven sadejaksoihin kyllästyy. Kesällä sade taas on harvinaista herkkua:).