"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

219. tarina (Oppia ikä kaikki)

Suopursun tuoksu leijui ympärillä  ja palautti mieleeni tuoksumuistoja menneestä. Me lampsimme pitkin pitkospuita. Oli menossa viimeiset Suomi-päivät ja vuorossa oli suoretki.




Ympärillä löytyi metsän antimia marjoista sieniin. Miehen sisäinen opettaja heräsi ja opettelivat lasten kanssa kasveja. Mummo oli sieniasiantuntija, joka kertoi kannattiko löydetty yksilö pitää vai jättää. Minä haalin ja vaalin muistoja; Miltä tuntuu mätäs saappaan alla. Miltä suolla tuoksuu. Miten kauniit onkaan metsän värit.







"Varokaa suonsilmiä ja muistakaa pysyä pitkospuilla". Äidit on joskus kun rikkinäiset nauhurit. Niille jää levy päälle. Suo oli paikoin kuiva ja napakka, paikoin märkä ja hyllyvä. Serkukset etenivät rivakasti kohti lintutornia ja luvattua evästaukoa.




Evästauon jälkeen alkoi viimeinen rynnistys autolle. Edessä kävelevän lauman tahti nopeutui. Ohitettiin välillä edessä käveleviä likaisia keinoja käyttäen. Lopulta pulahti yksi pikkumies polveaan myöten liejuun. Nostin ylös pojan ja saappaan. Katsoin suuriin nappisilmiin. Niissä oli syntynyt ahaa-elämys. "No nyt miä tiiän, että mikä se suonsilmä on!"




Oppia ikä kaikki.

Suomessa on parasta: Suosta tulee mieleen suo, kuokka ja Jussi. Se edustaa minulle suomalaista sisua. Sitä miten esi-isät raivasivat peltoja voimia säästelemättä. Miten ryhdyttiin taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan. Maksettiin sotakorvaukset. Puskettiin läpi harmaiden kivien. Minä ihailen suomalaisuudessa sitä, että toimitaan, eikä jäädä maahan makaamaan. Mennään eikä meinata. Jos rapatessa roiskuukin, niin tehdessä oppii. Virheistä oppii myös. Oppia ikä kaikki.

7 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Ihana kuvatarina taas:)

Aili-mummo kirjoitti...

Teillä on suolla oikein pitkospuut;))
Meillä kävellään vain suolla, ja se on raskasta, suo upottaa, ja saattaa mennä vettä kenkään. Lakkasuolla rahataan vielä puolitäysi sanko mukana, mutta nyt on Valkeasuo ollut ojitettuna jo 40 vuotta, ja turve viety poltettavaksi lämpövoimalaitokseen. Lakkoja ei siis ole, mutta joskus voi ostaa Venäjältä, milloin siellä niitä on.

Kiitos muistorikkaasta retkestä suolla.<333

Saga kirjoitti...

Hauskasti kerrottu pikkumiehen oivallus suonsilmän olemuksesta :) Miten hienoa onkaan oivaltaa jotain, niin lasten kuin aikuistenkin.

mimon mami kirjoitti...

Hieno kertomus. Kuinka erilaisia metsiä löytyykään. Toi mieleen lapsuudessa tehdyt lakan keräämisreissut. Siellä ei tosin ollut pitkospuita.

Mine kirjoitti...

Yaelian: kiitos. Suomessa(kin) riittää kivoja paikkoja kuvattavaksi:).

Aili: Niin, pitkospuut todella helpottavat matkan tekoa. Olen minä rämpinyt soilla ilmankin. Se on pakko, jos meinaa marjoja saada.

Saga: Minustakin se oli niin hauska hetki. Joskus täytyy oppia kantapään kautta. Niin lapsen kun aikuisenkin.

Mimon mami: Suohon liittyi aina jotakin jännittävää. Oli omakin äiti kai pelotellut suonsilmillä. Minä olen harvemmin käynyt lakkasuolla, karpaloita olen kyllä kerännyt jonkun kerran.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo pitkospuut ovat upeita; meillä on niistä mukavia muistoja Ruka-tunturinkin kupeesta, mutta yhtä hyvin jäi mieleen valtavat PAARMAT, joita pakoon pingottiin huimaakin huimempaa vauhtia...

Suomalainen SISU on hieno asia ja myös maukasta laatikosta; kuinkahan moni tupakoitsija on alkanut syömään sisuja, kun on lopettanut tupakan polton ? Siihen taitaa tarvita sisua suuhun ja päähän ? t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Minäkin tykkään kovasti pitkospuista ja suosta. Paarmoista en sitten yhtään. Niistä minulla on sellainen muisto, että olimme häämatkallamme telttailemassa Norjassa. Oli kuuma. Pysähdyimme johonkin vuoripurolle vilvoittelemaan. Mies lähti uimaan ja minä huidoin hysteerisenä paarmoja. Pilasivat koko kauniin paikan, mutta jättivät elämänikäisen muiston:).

Sisustakin tykkään. Vaikken ikinä olet tupakoinutkaan.