"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

216. tarina (Juoksu mustikkametsään)

Oma maa mansikka muu maa mustikka. Minusta se on hieman kummallinen sanonta. Oletetaanko siinä, että kaikki pitävät mansikkaa parempana kuin mustikkaa? Vai onko oma maa vähemmän arvokas niille, jotka pitävät enemmän mustikasta? Samanarvoinen muiden maiden kanssa niille, jotka pitävät yhtä paljon sekä mansikasta, että mustikasta? Vai määrittääkö oman maasi se kummasta marjasta pidät? Mitä jos pidätkin eniten lakasta?

Kesällä minä aina kuvittelen, että tulevana vuotena minusta tulee urheilija. Tähän mennessä se ei ole pitänyt   paikkaansa. Viime kesänä ostetut juoksukengät on tainnut päästä jalkaan peräti kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran heti silloin, kun ne ostettiin. Kovin montaa juoksuaskelta niillä ei kyllä otettu silloinkaan. Keskityin lähinnä kuvaamaan juoksuseurani pyrähtelyä ja hienoja lenkkimaastoja.





Suomi on parempi juoksumaa. Se on myös parempi mustikkamaa. Juoksu- tai kävelylenkillä nämä molemmat voi yhdistää. Mummolan pihamaalta kun pinkaisee matkaan, edetään ensin asfalttia pitkin. Pian voidaan puikahtaa sivuteille. Ihailla matkalla maaseutumaista asutusta. Pyörähtää veden ääressä ja palata metsän kautta kotiin. Ohimennessä voi tarkistaa mustikoiden kypsyysasteen ja ottaa sallittua tankkausta tästä sinisestä marjasta.







Turkin kodista jos lähtee juoksemaan, saa juosta asfalttiteitä ja mäkiä loputtomiin. Varoa autoilijoita ja muita kulkijoita. Väistellä ihmisten kummastuneita katseita, sillä täällä ei tavata hölkkäillä. Mustikat saat unohtaa, kuten kaikki muutkin marjat. Maisemia kyllä näkee, jos jaksaa juosta näköalakukkulalle. Itsensä voi myös väsyttää naapuritaloyhtiön hurjissa mäissä. Ihaillen samalla joka puolella olevia ruusuja.




Turkissa voi käyttää olosuhteita tekosyynä lenkille lähtöä vastaan. Suomessa pitää keksiä muut verukkeet. Ellei minusta tulevana vuonna tule urheiluhullu.

Suomessa on parasta: Ulkoilumahdollisuudet. Kuntopolut. Ladut. Ilmaiset jäät, joille voi mennä luistelemaan. Urheiluseurat, joihin pääsee ilmaiseksi tai pienellä rahalla. Monipuolinen koululiikunta. Edulliset uimahallit. Lukuisat rannat, joihin ilmainen pääsy. Hyötyliikunnan mahdollisuus mm. kunnollisten pyöräteiden vuoksi.

6 kommenttia :

Aili-mummo kirjoitti...

Ei ollenkaan hassumpi aamulenkki, välillä voi uida tai syödä mustikoita;))

Mukavaa viikon jatkoa, Mine.<333

Pepi kirjoitti...

Kiva kun joku muistuttaa näin kauniilla tavalla kuinka hyvin meillä on asiat...ja kuinka ihanassa paikassa asutaan!

Mine kirjoitti...

Aili: Ei, eikä hassumpi päivä tai iltalenkkikään. Tämä oli ilta.

Pepi: Hyvin on teillä asiat. Hyvin meilläkin täällä. Esikoinen jo sanoi, että nyt minun pitäisi kirjoittaa Turkinkin hyvät puolet, tasapuolisuuden nimissä:).

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen vannoutunut hyötyliikunnan kannattaja ja harvaseltaan muu lenkkeilijä. Työterveyshuollosta sain eilen palautetta, että olisi PAKKO tehdä muutakin kuin istua kokeella iltakaudet. Olipas tylsää palautetta ja TAAS olen täällä koneen ääressä...

Totta kuin kirkon rotta ! Suomessa voi harrastaa liikuntaa edullisesti ja jopa ilmaiseksi TAI maksaa siitä itsensä kipeäksi esim. poikien jääkiekkoharrastus jossakin seurassa maksaa sairaasti; toisaalta voi myös pelata ilmaiseksi ulkokentillä yms. Kaikista pojista tai tytöistä ei kai tarvitse tulla Jari Kurria tai Teemu Selännettä ? t: Tiina

Tiina kirjoitti...

Tuo sanonta juontaa juurensa satojen vuosien taakse ja jonkin sortin maa-alueiden hallussapitoon. Niin kauan kuin kaskettu alue kasvoi mansikkaa (ja mitä lie muuta, jotain kuitenkin), se oli sen jonkun oma, joka sen oli ominut. Sen jälkeen kun maa alkoi kasvaa mustikkaa, alueen omistus siirtyi jollekin muulle.... Jotenkin näin sen muistan joskus kuulleeni/lukeneeni.

hmmm... kuinkas sitten, kun omistus siirtyi - pitikö maa kasketa, ja aloittaa kaikki alusta?

Mine kirjoitti...

Tiina: Minunkin olisi PAKKO tehdä jotakin, mutta kun en tee. Milläs sitä saisi itsensä tekemään väkisin? Täällä ei tule edes hyötyliikuntaa.

Tiina: Oi miten mielenkiintoista! Totta tietenkin, kaikki sananlaskuthan ne on jostakin konkreettisesta asiasta syntyneet. Pitää kai alkaa googlettamaan tästä lähin sananlaskujen alkuperät. Kiitos, kun kerroit!