425. tarina (Istanbul - ennen kuin tiemme eroavat)

Lomilla on taipumus joskus loppua. Oli siis vuorossa se päivä ennen kuin tiemme eroavat. Pakkasin matkaan sateenvarjon, kameran ja rahapussin. Otin käteeni pienemmän käden ja lähdin matkaan. Bussilla rantaan ja laivalla yli salmen. Istanbulin päälle oli laskettu harmaa kosteantihkuva kansi. Sen alla oli kuitenkin lämmin kävellä.

Tavattiin hotellin terassilla ja astuttiin kaduille. Muurin takana alkoi toisenlainen maailma. Siellä lensivät haikarat ja kukkivat tulppaanit ja hyasintit. Tuoksui yhtäaikaa kevät ja joulu. Gülhanen puisto on mukava  pieni keidas kaupungin hälyn keskellä. Oikaisimme sen läpi matkalla kohti Topkapin palatsia.

Kuopus tahtoi kuvata äidin ja äiti halusi kuvata kuopuksen.

Topkapin palatsista olen kirjoittanut aiemmin täällä. Silloin en kuitenkaan vienyt teitä Haaremiin, joten käydään siellä nyt. Haaremiin on erillinen maksu, mutta se on hintansa arvoinen. Aikanaan se piti kiertää oppaan kanssa, mutta nyt ei ollut enää oppaita tarjolla. Itsekseenkin pärjäsi oikein hyvin, sillä jokaisessa tilassa on opastaulu, jossa kerrotaan kenelle huone kuului ja mihin sitä käytettiin. 

Jo muinaisten Persian ja Israelin kuninkailla on ollut omat haareminsa. Heiltä sai esikuvansa myös osmaanisulttaanit ja valtakunnan muut merkkihenkilöt. Kaikilla, joilla oli varaa, oli suuri tai pieni haaremi, mutta arvostetuin haaremi sijaitsi Topkapin visusti piilossa olevassa osassa. Sinne ei ollut asiaa sulttaanin lisäksi kuin palatsin prinsseillä ja sitä vartioivilla eunukeilla.

Haarem on varsinainen huoneiden labyrintti. Se pitää sisällään noin 300 huonetta, portaita, salakäytäviä, suureellisia kylpyhuoneita ja sisäpihoja. Näistä turistille aukeaa vain pieni osa, mutta siinäkin on kylliksi katseltavaa. Huoneet ovat pääosin tyhjiä, mutta tällainen kaakelifani saa silmänilonsa lukemattomista toinen toistaan kauniimmista taidonnäytteistä.

Palatsin suljetulla alueella saattoin asua jopa 1200 naista ja tyttöä. He kaikki olivat orjia pyykkäristä hallitsevaan sultaanin äitiin asti. Oikeuden mukaan vapaita olivat vain sulttaanin tyttäret ja sisarukset sejä teoreettisesti hänen vaimonsa. 1400-luvulta lähtien useimmat 36 osmaanivaltiaasta olivat kuitenkin naimattomia. Dynastian kannalta oli näet käytännöllistä käyttää jalkavaimoja. Silloin ei tarvinnut pelätä jäävänsä ilman perillistä, mutta ei myöskään tarvinnut kärsiä laillisen vaimon vallanhimoisista sukulaisista.

Haaremin kirjoittamattomana sääntönä oli, että jokainen jalkavaimo sai synnyttää vain yhden pojan. Näin sulttaanilla olisi monista naisista huolimatta vain kohtuullinen määrä miespuolisia jälkeläisiä. Poikkeuksia kyllä oli, sillä mm. Murad III:lla oli 103 lasta. Sulttaanin kuollessa heistä oli elossa vieä 20 poikaa. Yhdestä tuli uusi sulttaani ja loput surmattiin kapinoiden pelossa. Sulttaani Mehmed II näet antoi 1400-luvulla määräyksen: "Jokainen jälkeläiseni on velvollinen surmaamaan veljensä maailman järjestyksen ylläpitämiseksi, mikäli haluaa saada haltuunsa sulttaanikunnan."

Haaremin jälkeen muu palatsi kierrettiin aika pintapuolisesti. Pihalla näet tungeksi väkeä maailman joka kolkasta ja jonoja riitti. Aarteet katsottiin ohimennen, mutta kaikki reliikit sai jäädä muiden silmien ihmeteltäväksi. Tulppaanipuisto kuitenkin aukesi eteemme viimeisessä pihassa ja Bosbori todistetusti virtasi ohitsemme. Mutta kumpaan suuntaan?

Topkapista kävelimme syömään ja oli vuorossa viikon toinen blogitapaaminen. Edellisenä päivänä oli kaupunkiin tullut myös Kuukki serkkunsa kanssa ja nyt meillä oli tarkoitus syödä yhdessä. Oli hauska odottaa, kun ei oikein tiennyt ketä odottaa:). Yhteen pöytään kuitenkin päädyttiin ja vatsat täyttyivät ruoasta ja jälkiruoasta ennen reittien jatkumista eri suuntaan. Kiitos paljon, kun tulitte. Olisi ollut mukava kiertää kanssanne ja jutella enemmänkin, muta ehkä sitten ensi kerralla? Tuliaisten myötä myös lapset ymmärsivät, että äidin bloggaamisessa on jotakin mieltä:).

Kuukki serkkuineen jatkoi pöydästä mm. patriarkaattiin. Me jatkoimme Pepin, Tiinan ja nuoren miehen kanssa kaupungin helmeen eli Hagia Sophiaan. Sieltä olen kirjoittanut aiemmin täällä, joten nyt vain pienet kuvamaistajaiset. 

Pääoven yläpuolella Kristus-kuningas on nostanut kätensä siunaamaan tulijaa. Hänen polvillaan olevassa kirjassa lukee: "Rauha teille. Minä olen maailman valo."

Hotellin edessä halataan. Luvataan nähdä vielä, todennäköisesti puutarhaisemmassa miljöössä kesällä. Taivas tiputtaa lämmintä vettä, kun he pujahtavat sisälle. Avaamme sateenvarjot. Yhden vaaleanpunaisen ja yhden vaaleansinisen ja astumme kohti satamaa. 

Kiitos yheisistä hetkistä! Se oli mukavaa niin kauan kuin sitä kesti. Nyt edessä on arki, joten siitä kuulette sitten ensi kerralla.