116. tarina (Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan)

Joulu saapuu ulkomaillekin. Se saapuu vesisateeseen tai auringonpaisteeseen. Joulu syntyy, vaikka viereisen talon tädit pesevät aattona ikkunoita ja naapurissa porataan seinää joulupäivänä. Joulu löytää tiensä perille, vaikka pöydässä ei olisikaan kinkkua ja lanttulaatikkoa. Eikä tuvassa ehtaa joulukuusta. Joulu ulkomailla ei  tunnu edes korvikeelta, vaan ihan aidolta ja täyteläiseltä juhlalta arjen keskellä.

Siltikin silmänurkkaan nousee kyynel, kun kuulen Sylvian joululaulun. Löydän itseni miettimästä, että jäävätkö lapseni jostakin paitsi, kun viettävät joulunsa poissa Suomesta. Olenko osanut tarpeeksi jakaa perinteitä pilteilleni täällä, missä naapurusto viittaa joululle kintaalla? Millaiset jouluperinteet syntyvät lapsille muovikuusen ääressä, ilman aattohartautta, joulusaunaa ja jouluisia hautausmaakäyntejä. Mikä tärkeintä, oppivatko lapseni sen, mistä joulussa on kyse?

Varmuuden vuoksi olemme siis kolmen vuoden välein lentäneet kokemaan oman lapsuutemme joulun Suomeen. Rojahtaneet Istanbulin vähälumisesta talvesta joko Suomen mustaan jouluun tai valtaisten hankien keskelle. Istahtaneet anoppilan runsaaseen juhlapöytään. Kierineet lumessa joulusaunasta. Laskeneet mäkeä, hiihtäneet ja luistelleet. Ympäröineen itsemme rakkailla sukulaisilla ja ahtaneet itsemme täyteen jouluherkkuja ja tuttuja tapoja. (Tämän postauksen kuvat joululta 2009)

Istanbulin joulun me vietämme aina oman perheen kesken. Suomen sukulaiset ovat selvästikin sitä mieltä, että Istanbulissa ei voi olla joulua. Ei ole jouluvieraita jonoksi asti kotiovella. Emme tätä ihmettelekään ja olemme tottuneet oman perheen jouluihimme. Silloin tällöin olemme kyllä saaneet joulunalus-vieraita tai joulunjälkeis-vieraita. Sellaista tapahtuu mm. tänään, kun Kirjailijatar perheineen saapuu vieraaksemme iltasella. Emännän olisi siis aika poistua lieden ääreen kokkaamaan.

En tiedä ehdinkö enää tarinoimaan ennen joulupyhiä. Jos en, niin toivotan jo nyt varmuuden vuoksi oikein Hyvää Joulua teille ulkosuomalaisille, suomalaisille ja kaikille muillekin kansallisuuksille!

"Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen! Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo, sa siunaa se maa muistojen. Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa! Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman."

115. tarina (Turkin pukki, mutta omat enkelit)

Jos kyllästyttää suomalainen vaatimattomuus ja vähättely, tule Turkkiin. Täällä osataan kaikki paremmin. Tiedetään asiat ennen muita. Tästä maasta on lähtenyt kaikki hyvä ja tarpeellinen. Jos jotakin luulit oman maasi ansioksi tai omaisuudeksi sinua kyllä nopeasti valistetaan, että oikeasti se onkin turkkilaista alkuperää. "Jos elämää löytyy Marsista, niin siellä asuu sitten takuulla turkkilaisia" naurahti eräs paikallinen ystäväni tässä päivänä muutamana aloittaen keskustelun samaisesta aiheesta.

Ensimäisenä Turkin vuotenani kävin kielikoulua. Siellä piti puhua tikusta asiaa. Usein kerroin jostakin suomalaisesta asiasta tai ilmiöstä, vaikkapa hyvästä keksinnöstämme saunasta. Kielikouluopettaja kertoi välittömästi minulle, että sauna on oikeastaan turkkilainen keksintö. Heillä oli hamaminsa paljon ennen meitä. Sillä ei ollut mitään väliä, että hamamilla ja saunalla ei ole toistensa kanssa juuri mitään yhteistä. Sauna kuuluu turkkilaisille.

Nokian saimme pitää. Joulupukki puolestaan olikin taas Turkista kotoisin, joten Korvatunturi sai luvan hävetä, kun rupesi pukin itsellensä omimaan. Tässä vaiheessa minua jo rupesi suututtamaan, sillä olinhan varmalta taholta kuullut (lue: äidiltä ja isiltä, jotka olivat kuulleet sen Markus-sedältä), että pukki on ihan made in Finland.

Kotiläksyt opetti kuitenkin opettajan olleen tässä pukki-asiassa ihan oikeassa. Joulupukki on kotoisin Lounais-Turkista,  entisestä Myran kaupungista (nykyinen Kale tai Demre). Tai vielä oikeammin pukki on kotoisin Lyykian Patarasta. Siellä syntyi Nikolaos niminen mies noin vuonna 270 ja myöhemmin hänestä tuli Myran piispa. Legendan mukaan Nikolaos piti paljon lapsista ja teki eläessään lukuisia hyviä tekoja auttaen mm. köyhiä. Kuolemansa jälkeen Nikolaoksesta tuli ennenkaikkea lasten pyhimys.

Hollannissa alettiin jo varhain jakamaan lahjoja 6.12 Nikolaoksen päivänä. Hollantilaisten protestanttien mukana tapa levisi Amerikkaan. Siellä Nikolaoksen legendasta kehittyi joulupukki-hahmo, Santa Claus. Suomessa lahjoja jakava Nikolaus tuli tunnetuksi 1800-luvun alussa. Tällöin Nikolaus-legenda yhdistyi suomalaisiin naamioleikkeihin. Toiseen maailmansotaan asti Suomen pukki pukeutui harmaaseen turkkiin, jonka jälkeen asu vaihtui nykyiseen punaiseen nuttuun.

Nykyisin Pyhän Nikolaoksen jäänteet lepäävät Italian Barissa. Demressä pukista muistuttavat vain Nikolaoksen kirkko ja aukiolla seisova järkyttävän mauton ja auringossa haalistunut joulupukki-patsas. Olemme siellä käyneetkin, mutta paikasta ei jostakin syystä ole yhtä ainoaa valokuvaa.

Pitäköön pukkinsa. Joulu-enkelit on kuitenkin ihan ikiomat. Olkoonkin Turkissa tehdyt, mutta ihan varmasti Suomen kansalaisia molemmat!

114. tarina (Joulupuu on rakennettu)

Jos elämän realiteetteja, sääolosuhteita, ympäröivän yhteiskunnan lakeja jne. ei tarvitsisi huomioida, hakisin minä joulupuuni lumisesta metsästä kelkalla, kuten Lotta ja Petteri Tätien joulu-kirjassa. Tai tarpoisin lumiseen metsään kirves olalla. Reppu keikkuisi selässäni pitäen sisällään lämmintä juomaa kuusen hakijoita lämmittämään. Lunta satelisi hiljalleen ja elämä olisi kuin satua.

Oikeassa lapsuudessani kuusi saapui kotiin isän auton katolla. Miten jännittävän ihana hetki se olikaan, kun jäinen kuusi kannettiin kotiin. Ensin saunaan sulamaan ja aaton aattona tuoksuvana olohuoneeseen aattoaamun koristeluhetkeä odottamaan.

Nuoruudessani pääsin kaksi kertaa kuusta mestästä noutamaan. Ensin luvatta, toisen kerran luvan kanssa. Kuusivarkautta edelsi kotiin saapunut rumista rumin kuusi, joka aiheutti paljon pahaa mieltä. Sen rumuutta yritettiin peitellä koristeilla, kunnen huomattiin tilanteen mahdottomuus. Illan hämärässä vaelsimme metsän pimentoihin pahoin aikein ja saavuimme kotiin kauniimman kuusen kanssa. Se pelasti joulun, mutta en silti ole yhtään ylpeä tekosistamme. Enkä sen perään ole kuusia metsistä varastanut.

Sitten saavuimme Istanbuliin, jossa joulukuusimyyjät eivät parveile toreilla eikä kaupan pihoilla. "Oikeita kuusia" kyllä saa puutarhoilta, mutta eivät ole suomalaista kuusta nähneetkään. Nämä pienet puut seisovat ruukuissa ja ovat tuoksuttomia. Ensimmäinen ruukkukuusemme katosi suureen huoneeseen ja varisti neulasensa ennen kuin joulu oli juhlittukaan. Sen jälkeen alistuimme tilanteeseen ja tyydyimme  ryhdikkääseen muovikuuseen. (Tänä vuonna tosin hain aidon pikkukuusen pikkujoulua juhlistamaan ja ilokseni sen neulaset ovat edelleen siellä missä pitää, eli kiinni puussa.)

Omien lasteni joulupuun haku kuulostaa siis tältä: Jonakin joulukuun päivänä äiti ehdottaa, että mitä jos tänään laietettaisiin joulukuusi. Isäntä ottaa kellarin avaimen ja saa aina innokasta kuusenhaku seuraa mukaansa. Kuusen hakijat ajavat hissillä alakertaan ja etsivät joulukuusilaatikkoa kaiken romun seasta kellarista. Samalla tehden monenlaisia löytöjä talvikengistä muuhun kellariin hillottuun tavaraan.

Repaleisen kuusilaatikon kanssa saavutaan taas hissillä omaan kotiin. Sitten alkaa joulupuun rakentaminen, oikein kirjaimellisesti. Oma puumme on kolmessa palassa ja ne yhdistetään toisiinsa.  Taivutellaan lyttääntyneet oksat jälleen paikolleen ja istutetaan kuusi kuusenjalkaan. Harjataan muutama varissut muovineulanen, vaihdetaan yöpuvut päälle ja ryhdytään koristeluhommiin.

Joulupuu on eilen rakennettu, joulu on jo ovella.

113. tarina (Tulis joulu, niin sais yölläkin syödä)

Ulkomaille muuttaessa joutuu luopumaan äitien joulupöydästä. Yht´äkkiä löytää itsensä seisomasta keittokirja kädessä miettimässä, että mikä se onkaan oleellista meidän joulupöydässämme. Mikä meidän mielestä maistuu joululle ja kuinka tämä maku toteutetaan?

Kyllä kinkku on joulupöydän kunkku. Valitettavasti ympäröivä valtaväestö on asiasta eri mieltä. Joulun suhteen, mutta ennenkaikkea sen kinkun. Kauppojen pakastealtaista ja lihatiskeiltä ei löydy sikaa, kotimaista eikä tanskalaista. Ei harmaasuolattuna eikä mitenkään muutenkaan. Koska ensimmäinen joulu itsekseen ulkomailla on kovin tunnepitoinen, emme antaneet periksi. Etsintöjen jälkeen päädyimme ostamaan sian säkissä armenialaisilta. Tilattaessa emme saaneet tietää kilohintaa, emme suolaustapaa emmekä kokoakaan. Kelpo kinkku säkistä paljastui siitä huolimatta, mutta sen verran suolaiseen hintaan, että tulevina vuosina sovellettiin. Joinakin vuosina kinkku saapui jonkun matkalaisen mukana Suomesta. Jonakin vuonna meillä oli possua Bulgariasta. Joinakin vuosina päädyimme siihen, että joulu tulee ilman kinkkuakin ja meillä syötiin kalkkunaa.

Lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja imellettyä perunalaatikkoa. Itse en pidä mistäkään laatikosta, eikä lapset. Mies pitää kaikista. Näin ollen minä väännän laatikoita näppituntumalla. Porkkanalaatikko on melko helppo rasti. Ainoastaan siirappi tuotetaan Suomesta. Lanttuja täällä ei sen sijaan ole, mutta onneksi on korvikkeita. Basaarilta haen salgamia (naurista) ja laatikko valmistuu joulupöytään. Mies on ystävällinen ja syö molempia. Siitäkin huolimatta, että eivät takuulla ole kuin äitinsä tekemät. Imelletty perunalaatikko vaihtuu valkosipuliperunoihin ja uuniperunoihin. Jälkimmäiset maistuu lapsille, etummainen meille aikuisille.

Rosollia tein vain ensimmäisenä vuonna. Senkin vain miestä varten. Seuraavina vuosina salaatti vaihtui fetasalaattiin tai johonkin muuhun tuoresalaattiin ilman minkäänlaista dramatiikkaa. Lapsia hemmotellaan niin yksinkertaisesti kun porkkanaraasteella.

Lipeäkalan unohtaisin varmaan Suomessakin. Tässä vaiheessa huomaattekin varmaan, että olen hieman kranttu mitä tulee syömiseen. Vaihdan kalan diktaattorin elkein loheen muilta kysymättä. Joinakin vuosina uuniloheen, toisina savuloheen. Kumpikin maistuu lähes kaikille pöydän ääressä istuville. Tänä vuonna mietin koko kalan unohtamista. Ruokaa on joka tapauksessa aina liikaa. Ähky ei ole mukava olotila.

Mistä sitten ei luovuta? Aamun aloituksesta riisipuuron voimalla. Sekaan sekoitetaan tietysti manteli, jonka löytäjä saa avata illalla ensimmäisen lahjan. Karjalanpiirakoista. Sen verran täytyy pitää yllä karjalaisia sukujuuria molempien suvuissa. Joulutortuista ja pipareista. Tälläkin hetkellä kotona tuoksuu valmisteilla oleva piparitaikina. Mausteet ja siirappi on tuotettu Suomesta. Suklaasta ja vihreistä kuulista. Ne ostin kesällä ja kuljetin läpi Euroopan kulmakaappiin odottamaan.

Tulis joulu, niin sais yölläkin syödä!

112. tarina (Bolu- vuoret, lumi ja takka)

Lasten lukukausi vaihtuu Istanbulissa tammi-helmikuun vaihteessa. Joskus lumikausi sattuu juuri sopivasti tähän väliin ja kotoa käsin pääsee lumitöihin. Toisinaan taas lämpimät tuulet puhaltelevat ja lunta täytyy lähteä etsimään kauempaa. Mikä hiihtoloma se sellainen on, jossa ei ole lunta? Viime lomalla päädyttiin ystäväperheen kanssa vuokraamaan mökit Bolu-vuoristosta muutamaksi yöksi.

Boluun ajaa täältä meiltä ehkä kolmessa tunnissa. Perillä meitä odotti suloiset mökit, vuoristo, lumi ja hiljaisuus. Olimme paikan ainoat asukkaat, joten lapset saattoi varsin vapaasti laskea ulos peuhaamaan. Sen jälkeen ei enää tarvinnut hiljaisuutta kuunnella, sillä ulkoa kantautui tauotonta iloista kiljuntaa.

Muutama päivä kului ihan pihalla, aamusta iltaan. Ruokakin grillattiin ulkosalla ja katettiin pöydät mökkien eteen terassille. Illaksi vetäydyttiin mökkeihin ja pistettiin tuli takkaan. Kaivettiin esiin nakit ja vaahtokarkit ja nautittiin suloisesta lämmössä. Takka jäi lasten mieleen ja kuopus kysyikin viikkoja matkan jälkeen, että "Eikö meilläkin voisi olla koti, jossa on takka?" Minunkin mielestäni sellainen pitäisi kuulua ihan ihmisen perusoikeuksiin. Leivinuuni keittiöön, pönttöuuni makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen kaunis kaakelitakka!

Bolu jäi muutenkin kaikkien mieleen ja nyt täällä on jo moneen kertaan kuulunut, että "Mennäänhän me tänäkin vuonna sinne lumeen?" Kyllähän siellä viihtyisi uudelleenkin ja näitä kuvia katsellessa jo mietin, että olishan nämä aika jouluisetkin puitteet...

Tässä oli lumiretket. Seuraavaksi siirrytään sitten joulun odotuksen muihin puoliin.