"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

170. tarina (Afyon- oopiumia kansoille)

Päätin ryhtyä tällä kertaa hyppelemään Turkissa. Vuosien varrella on kertynyt muutaman päivän pistäytymisiä siellä ja täällä. Niistä ei tule kokonaisia matkoja, koska paikan päällä on oltu päivä tai kaksi milloin mistäkin syystä. Paikat ovat kuitenkin tarinoiden arvoisia kaikessa arkisuudessaankin. Aloitetaan siis A niinkuin Afyonista.

Ensimmäisiä tietoja Afyonin olemassaolosta on jo 3000 vuoden takaa. Aikojen saatossa kaupunkia asuttivat heettiläiset, fryygialaiset, lyydialaiset, persialaiset, roomalaiset ja bysanttilaiset. Vuonna 1071 saapuivat turkkilaiset ja nappasivat kaupungin itselleen. Myöhemmin kaupunki nimettiin Karahisar- i Sahipiksi tärkeän visiiri Sahip Atan kunniaksi ja tällä nimellä kaupunki tunnettiin vuodet 1428-1923.

Itsenäisyystaistelun aikoihin kreikkalaiset valloittivat kaupungin itselleen. Sitä iloa ei kauaa kestänyt, sillä Sakaryan taisteluissa Mustafa Kemal Ataturk lopetti kreikkalaisten etenemisen ja sai kaupungin taas turkkilaisille 26.8.1922 alkaneissa taisteluissa. Tällä kohdalla, jossa taistelu käytiin, on tänäpäivänä Gallipolin malliin puisto taistelun muistoksi. Kaupungin nimi muuttui ensin Afyoniksi (Oopium) ja vuonna 2004 nimeä taas muutettiin, tällä kertaa Afyonkarahisariksi eli Ooppiumin mustaksi linnoitukseksi.





Rakkaalla lapsella on monta nimeä? Ehkä kuitenkin nimi kaupunkia myöten. Afyonissa tuotetaan yli kolmannes maailman laillisestä lääkeoopiumista. Muutaman viikon ajan kesäkuun puolivälillä kaupunkissa kukkii oopiumunikko poikineen. Emme valitettavasti ole koskaan sattuneet kaupunkiin siihen aikoihin. Rakastan unikkoja, vaikka oopium-riippuvuutta ei onneksi itselläni esiinnykään.










Oopiumin viljely on muuten äärimmäisen kovaa työtä. Yhden kilon aikaansaamiseen tarvitaan valtava määrä kukkia. Kun kukkien elinaika on noin lyhyt, tarkoittaa se sitä, että kesäkuussa Afyonissa hikoillaan yötäpäivää unikkopelloilla. Valtion kautta unikoista tehty morfiini siirtyy sitä tarvitseville.







Kuten kuvista huomaatte, meidän Afyonimme ei sisältänyt yhtään unikkoa, eikä yhtään morfiinia. Se oli kaupungin katuja ja ihmisiä. Yöpaikka matkan varrella toisella reissulla ja kokouspaikka miehen työmatkalla. Savuisia teetupia ja jotakin liikuttavan perusturkkilaista, jota ei suurista ja siloitelluista kaupungeista enää löydä.

5 kommenttia :

A kirjoitti...

Hei Mine!

Lapset ovat suloisia kaikkialla;))
Tuli tunne näitä kuvia katsellessa, että olimme siirtyneet miesten maailmaan! (olenko yhtään oikeassa?)

Naiset tuntuvat pysyttelevän Turkissa taka-alalla, on muslimimaa...

Hyvää tätä viikkoa sinulle, Mine.<3

Anonyymi kirjoitti...

Hitsi ! Ihania kuvia ! Lapset ovat hurmaavia, mutta niin myös nuo sedätkin...Jotenkin hurmaavan vanhanaikaista tai arkista ? t:Tiina

Mine kirjoitti...

Aili: Täkäläiset lapset poseeraavat mielellään, joten heitä on ilo kuvailla:).

Niinhän se on, miesten maailma, etenkin mitä idemmäksi mennään. Isoissa kaupungeissa naisella on enemmän tilaa olla ja elää, myös kodin ulkopuolella.

Tiina: Minä tykkään. Minusta turkkilaisuus on jotakin sellaista hieman nuhjua, mutta kaunista. Istanbulissa on vetoa eurooppalaisuuteen. Hienoihin ostoskeskuksiin, kahviloihin ja taloihin. Maalla on säilytetty "turkkilaisuus" paremmin. Toinen puoli on sitten se, että asun kyllä itse mieluummin pysyvästi täällä "eurooppalaisen vaikutuksen alueella":).

anumorchy kirjoitti...

Nayttaa ihanan "vanhanaikaiselta" paikalta.

Mine kirjoitti...

Anu: Se on hauska miettiä, että mistä se vanhan ajan tunnelma syntyy. Vaatteista, kuluneen nuhjuisesta ympäristöstä, vanhoista ajoneuvoista, vai mistä? Jotkut Turkin kaupungit, etenkin maaseudulla, on tosiaan retroja.