"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 28. kesäkuuta 2012

251. (Piran- Slovenia)

Kun katson hotellihuoneesta ulos näen Adrianmeren parvekkeeni alla. Vastarannalla on Venetsia. Sen vaikutus on selvä. Piran saa minut huokailemaan. Talot ovat eriväriset, sopivasti kuluneet ja niin kauniit. Tämä kaupunki on oikea kaunotar. 


Matkaopas varoittelee turistivirroista, jotka tukkivat kesäiset kadut. Meistä täällä ei ole ollenkaan turisteja. Saamme jotkut kadut vain itsellemme ja iltauinnilla omimme koko meren. Kyllä meidän vain kelpaa.






En tiedä onko mitään ihanampaa kuin puhtaan valkeat lakanat. Avoin ovi, josta tuuli leyhyttelee pedissä pötköttelijää. Taustamusiikkina aallot, jotka lyövät rantakiviin. Se onkin ainoa musiikki. Mietimme pitkään miksi kaupunki ikään kuin uinuu. Lopulta ymmärsimme, että missään ei soi mikään. Ravintolatkin ovat aivan hiljaa.


Hyvä kun koukattiin. Kannatti.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

250. (Plitvice- Kroatia)

Kuumien kaupunkien jäljeen sukellamme turkoosiin vesiin. Emme valitettavasti pintojen alle, mutta päällä oleminenkin riittää. Imemme itseemme värejä, hiljaisuutta ja putousten kohinaa.

Jugoslavian sisällissota alkoi täältä. Ei uskoisi. Ympärillämme on vain rauhaa. Plitvicen luonnonsuojelualue taitaa olla lomamme kohokohtia. Metsäläisen sielu kiittää.






Alamme olla experttejä mitä tulee Kroatian leirintäalueisiin. Löysimme itsemme taas yhdeltä. Jännitän, että löydämmekö ollenkaan Kroatian sielua. Katosiko se sodan melskeisiin vai turistivirtoihin? Vai onko se vain hukassa meiltä? Mikä tämä maa on, mitä se miettii, tuntee tai kaipaa?

tiistai 26. kesäkuuta 2012

249. (Split- Kroatia)

Ajauduimme taas Adrianmeren rantaan. Muutaman kilometrin päähän Splitistä, leirintäalueelle mökkeilemään. Pienten silmät loistavat. Mitä muuta elämään voi tarvita, kun mökin, jossa ranta on heti oven takana, pihalla puita kaarnaveneiden rakentamista varten ja marketti herkkuhetkiä takaamaan?

Kävimme me katsomassa Diocletiaan palatsin ja vanhan kaupungin ihmeet. Syömässä järjettömän hyvät pizzat. Kiipeämässä taas kattojen ylle. Ne olivat lasten mielestä mitättömiä asioita leirintäalueen rinnalla. "Eikö me voitaisi mennä mökeille?" 







Helle vie meistä kaikista mehut. Koetamme saada niitä takaisin kaupan mehujen avulla. Kannan juomista marketista selkä vääränä. Yksi kuukahti jo alkuillasta ilmastoinnin alle. Ja hän on meistä se, joka normaalisti valvoo viimeisenä. Muistutan itselleni, että joskus on parasta pistää varpaat hiekkaan ja olla. Hengittää syvään laventelin tuoksua ja nukahtaa ilmastoinnin alle.


maanantai 25. kesäkuuta 2012

248. (Mostar- Bosnia Hercegovina)

Suomen valmistuessa jouluun vuonna 1993, näillä seuduilla elettiin pelossa. Veri virtasi, menetettiin koteja ja perheenjäseniä. Ihmisestä tuli ihmiselle susi. Mikään ei ollut pyhää, kaunista eikä säilyttämisen arvoista. Ei edes Mostarin ylpeys, Stari Most, vanha silta. 427 vuotta palvellut silta pommitettiin hajalle Jugoslavian sisällissodan tiimellyksessä.

Me seisomme rakkaudella restauroidulla sillalla ja katsomme alas kauniin vihreään veteen. Aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta. Sillan reunalla seisoo mies keräämässä rahaa. Kun 25 euroa hattuun kilahtaa, mies sillalta veteen vilahtaa. 





Mostarin silta. Upea. Ihana. Kaunis. Ympärillä ottomaanikortteli, joka tuntuu kotoiselta. Kuin kappale vanhaa Turkkia keskellä tätä sotahaavojen maata. "Don't forget" lukee talon seinustalla. Minusta tuntuu, että en unohda. En, vaikka haluaisin.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

247. (Dubrovnik- Kroatia)

Raahustamme helteessä pitkin vanhan kaupungin katuja. Kivitaloja siisteissä riveissä. Siloiteltuja katuja. Kauppoja ja kuppiloita. Kaikki on jotenkin liian viimeisteltyä. Ehdotan kiipeämistä kaupunginmuureille vaikka en itsekään jaksaisi.

Joskus kannattaa tsempata. Reilun kahden kilometrin kävely kattojen yläpuolella on päivän ehdoton kohokohta. Se kiillottaa Dubrovnikista meillekin helmen. Jälkikäteen luen matkaoppaasta, että muurit ovat maailman hienoimmat. Olemme samaan mieltä.







Illan päätteeksi istumme muurien sisällä jossakin pihalle levittäytyvässä ravintolassa. Lapsemme on 14-vuotias. Meidänkin täytyy siis olla jo ihan aikaihmisiä. Uskokoon ken tahtoo.

246. (Dubrovnik- Kroatia)

Adrianmeren helmi sijaitsee vain puolentoista tunnin päässä Kotorista. Saavutamme sen pian. Ihailemme sitä vuorenpäältä kaukaa. Lähempi tutkiskelu paljastaa, että tämä helmi ei ole mitenkään kätketty. Kaikki tietävät sen kauneuden ja haluavat tulla sitä ihailemaan. Kaupunki on ääriään myöten täynnä.


"Olemme täynnä". "Ei ole". "Valitettavasti". Ajatus Dubrovnikiin tulosta ei enää tunnu kovinkaan hyvälle ajatukselle. Aika juoksee, nälkä kasvaa. Pizzerian luona ongelmat ratkeaa. Vieressä seisoo Villa More, joka ottaa meidät suojiinsa suuriin ilmastoituihin huoneisiinsa. Me lepäämme pois kaikki etsimisen vaivat. Ehtiihän kaupunkiin vielä huomennakin.





Sunnuntai- lapsi on hyvä ja kaunis aina. Tänään sunnuntaina esikoisemme täyttää 14-vuotta. Meillä on aihetta juhlaan.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

245. (Kotor- Montenegro)

Albanian aamussa takkuaa hermot. Albanian rajalla tiet. Montenegron mutkissa olemme rauhalliset kun veden tyyni pinta. Päätimme, että matka ei mene pilalle vääristä housuista ja poninhännistä. 

Viimeiset kilometrit ennen Kotoria on jotakin käsittämätöntä kaunista. Adrianmeri tekee Kotorin edessä lahden. Vedessä kiinni kulkee pikkuruinen tie, jota mahtuu ajamaan vain yksi auto. Vastaantulevien väistäminen on joka kerta yhtä jännittävää. Maisemat salpaavat hengen. Veden kimallus ja taivaisiin nousevat vuoret joka puolella ympärillä. Suloiset talot ikkunaluukkuineen.





Me juoksemme yli pikkuruisen tien. Mereen ja huoneistoon. Edestakaisin. Illalla koko perhe killuu pimeässä meressä. Yllä tähtitaivas. Ympärillä kaupunkien ja kylien valot. Ei hassumpi juhannus.

Ps. Olen käynyt lukemassa kuulumisianne, mutta en malta viipyä koneen ääressä kuin ihan ihan minimisti. Hyvää Juhannusta teille kaikille!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

244. (Tirana- Albania)

Albania on vuorijonoja ja kapeita mutkittelevia serpentiiniteitä. Olemme maailmanhuipulla. Rotkojen reunalla. Tien molemmin puolin aukeaa vuori toisensa perään. 

Muistamme suljetun Albanian, joka on nyt avoinna edessämme. Kävelemme Tiranan kuumilla kaduilla. Katsomme rakennuksia, ihmisiä ja autoja. Haistelemme ilmaa, tunnustelemme kaupungin ilmapiiriä ja tunnelmaa. Lapset pyörivät Ballerinassa ja hyppivät trampoliinissa. Minä istun puoli kierrosta pyörivässä ravintolassa Tirana jalkojeni alla.





Kel' onni on se onnen kätkeköön. Sulkekoon hetket muistin sopukoihin. Olkoon kiitollinen elämästä, jonka sai.  Avoimista teistä, jotka johtivat Tiranaan.

torstai 21. kesäkuuta 2012

243. (Ohrid- Makedonia)


Saavumme, kun aurinko kultaa tiet. Sokaisee kuljettajan ennen kurvin takana odottavaa varjoa. Ympärillä vuoret ja vihreys.

Illalla löydämme itsemme järven ääreltä Bysantin kirkkojen kaupungista Ohridista. Asetumme maiseman ääreen. Pujahdamme pizzalle ja huomaamme loman tulleen. 




Terveiset aamukahvini äärestä!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

242. tarina (Ja niin saapui loma)

Pitkän talven jälkeen on saapunut kesä ja loma. Matot on kuljetettu pesulaan. Sovittu kukkien kastelijoiden tulosta. Matkalaukut nostettu olohuoneeseen odottamaan täytettä. Pyykkikone pyörii ja silitysrauta sihisee. Kaksi sivullista "täytyy tehdä"- listoja odottaa yliviivaamista.


Matkasuunnitelma on vihkossa ja mielessäni. Karttoja ja opaskirjoja luettu. Annettu lupa muuttaa suunnitelmia mielenrauhan takaamiseksi. Matkalle lähdetään heti kun on kerätty sopivasti voimia ja saatu auto pakattua. Näillä näkymin keskiviikkoaamuna aikaisin.


Pidän matkoillamme päiväkirjaa omaksi muistin virkistyksekseni. Muuten yritän keskittyä siihen mitä olen kokemassa. Nauttia perheestä ympärilläni. Tallentaa hetkiä. Syödä hyvin. Tarinat jäävät siis tauolle, mutta  ajattelin kirjoittaa teille postikortteja matkan varrelta. Tiedätte sitten mistä tarinoita on tulossa.



Nämä kuvat olivat matkalta Kappadokiaan. Tien vieressä oli auringonkukkia silmän kantamattomiin. Mies kuvasi meitä esikoisen kanssa pellossa. Auringonkukka on minusta kesä itse. Iloinen, keltainen ja huolettoman kaunis. Sellaisia kesäpäiviä toivon sinullekin. Juuri siellä missä olet ja kuljet.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

241. tarina (Istanbul- elämyksiä)

On mukavan haastavaa valita elämyksiä toiselle ihmiselle. Miettiä mistä hän mahtaisi pitää, mikä tekisi hänet iloiseksi ja mikä jäisi hänen mieleensä kauniina muistona. Vielä haasteellisempaa on valita elämyksiä ryhmille. Yhdistää monen ihmisen mieltymykset, toiveet ja tarpeet sopivaksi paketiksi. Valita jotakin josta kaikki saisivat henkilökohtaista ja omaa.

Jos Istanbulin näkemiseen on vain yksi päivä, on karsittava kohteet minimiin. Laskettava kaikki parin kortin varaan ja toivottava, että sattuu osumaan oikeaan. Luotettava siihen, että kaupunki tekee vaikutuksen. Oma valintani on usein lauttamatka Bosborin yli ja pistäytyminen Eminönüssä. Rannan kohteista nappaan Maustebasaarin ja Rüstempasa- moskeijan (Kiitos vinkistä ihana Kirjailijatar!). Sen jälkeen kuljetan vieraani ratikalla Sultanahmetille Hagia Sophiaan ja maanalaisiin vesisäiliöihin. Pisteenä i:n päälle on tietenkin ruoka maiseman ääressä.

Eilen minun ei tarvinnut kierrättää, vaan hyppäsin suoraan ruoka-osioon. Tällä kertaa ruokailimme kotimme lähellä olevalla kukkulalla.






Hyvä ruoka on elämys vailla vertaa. Sen arvo nousee kummasti kauniissa maisemassa. Hyvästä seurasta puhumattakaa. Omilla lomillani ruoka on lahjomaton mittari. Jos maasta saa hyvää ruokaa ja mielellään edullisesti, loma on todennäköisesti onnistunut. Istanbulin onneksi se on lomailijalle hyvä ruokamaa. Harva ei ollenkaan tykkää turkkilaisesta ruoasta.



Syödessä tiesimme, että kohta olisi edessä eron hetki. Sydämiin oli talletettu kasoittain yhteisiä hetkiä ja kartutettu elämyksellisiä muistoja. Ne rikastuttivat elämää, mutta tekivät hyvästeistä taas hieman kipeämmät.