366. tarina (Hän on täällä taas)

Meillä on takana ihanat päivät Suomessa. Saimme matkalta kaiken mitä toivoimmekin. Oli lunta, lunta ja lunta. Valkea joulu ja joulunaluspäivät. Luistelua, hiihtoa, pakkaslumen narina kengän alla, kirjastoa, toripossoja, saunaa ja läheisten läsnäoloa. Minusta tuntuu, että lepäsin ja nautiskelin. SÖIN. En stressannut eikä ollut ylenmäärin menojakaan. 

Istanbuliin paluu tuntui jotenkin todella vaikealta. Olisi tehnyt mieli vielä jäädä sinne Suomen hämärän hyssyyn. Ja kuitenkin ilo läikähti sisällä, kun alla näkyivät Istanbulin valot. Kaupunki otti meidät vastaan lämpimästi syleillen. Kello oli lähemmäs yksitoista illalla ja silti vielä 15 astetta lämmintä. Melkein tyhjät tiet perille asti. Sekä tietenkin sokerina pohjalla oma koti ja oma sänky.

Levollisen loman jälkeen on kummallista olla näin väsynyt. On täytynyt pinnistellä, että jaksaisi tyhjentää kassit tai mennä kauppaan. Mieli vetäisi peiton alle torkuille tai kirjaa lukemaan. Nuokuttaa ja väsyttää. Mutta mihinkäs tässä on ollut kiire valmiissa maailmassa?

Tänään pääsin kuitenkin liikkeelle. Oli paljon rakkaita saman katon alla ja muistin taas; Tännekin minä kuulun. Olen täällä taas ja se on ihanaa se. 

Huomenna vaihdetaan meillä vuotta hyvässä seurassa. Toivottavasti teillä on yhtä hyvää tiedossa! Tavataanhan tulevanakin vuonna!

365. tarina (Tuli Joulu Kultainen)

Mummola on siivottu. Kuusi koristeltu. Kinkku odottaa maistajiaan. Sauna kylpijöitään. Äidin polvi on huomattavasti parempi. Joulu saikin jo tulla! 

Kiitän sinua vierailuistasi täällä blogissani ja toivotan:

364. tarina (Maa on niin kaunis)

Maa on niin kaunis,

kirkas Luojan taivas, 

ihana on sielujen toiviotie.

Maailman kautta

kuljemme laulain,

taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika, 

vierähtävät vuodet,

miespolvet vaipuvat unholaan. 

Kirkasna aina

sielujen laulun

taivainen sointu säilyy vaan.

Enkelit ensin

paimenille lauloi,

sielusta sieluhun kaiku soi:

Kunnia Herran,

maassa nyt rauha,

kun Jeesun meille armon toi.

-suom. Hilja Haahti-

Talviset terveiseni täältä Langinkosken partaalta!

Jouluun on... yksi yö! 

363. Tarina (Oi kuusipuu ja jouluidyllini)

En etsi jouluidylliä tai rakenna epätoivoisesti kiiltokuvajoulua. Silti silmäni iloitsee kaikesta kauniista. Eniten minua kutkuttaa vanhanajan joulut. Hanget ja yksinkertaisen kauniit asiat. Ajatus joulukuusen hausta metsästä ja aidoin kynttilöin koristeltu joulupuu puhtaaksi kuuratussa tuvassa. 

Tänään kuvasimme joulukorttia. Idylliset puitteet olivat kohdallaan ja lavasteet alkoivat mummolan pihalta. Hangessa tarvottiin joulukuusen hakuun.

Ja entäs sitten se idyllin takana seisova totuus? Kuusi oli ostettu eilen Hakamäestä. Esikoinen varmisti oston jälkeen, että otetaanhan sitten Suomeen muuttaessa meidän muovikuusi mukaan. Hän oli järkyttynyt oikean kuusen kalleudesta, eikä muovikuusijouluja viettäneenä ymmärtänyt oikean kuusen hienoutta:). Mies kantoi kuusen metsään ja lapset pakotettiin pihalle kuvausreissuun. Ipanat kiukutteli metsässä, kun lunta meni kenkiin ja oli kylmä. Mutta tulipas kuvat otettua. Ja todettua, että jos joskus oikeasti pääsee metsästä kuusta hakemaan, kannattaa mennä sinne ilman lapsia.

Kolme yötä jouluun on...

362. tarina (Tekemisen meininki)

Eilen keittiössä oli kunnon sutina. Mummon kanssa pidettiin piparinpaistajaiset serkuksille. Siinä sai kaulia, siirtää piparia pellille, paistaa ja aloittaa taas alusta. Kuvat ehkä kertovat enemmän kuin tuhat sanaa?

Täällä eletään nyt täydellä teholla. On tekemisen meininki yhdellä ja toisella saralla. Tunnustellaan miltä tuntuu, kun pakkanen puree poskia. Miltä maistuu konvehdilla koristeltu pipari. Miten ihana on iltapalaksi paistaa takassa makkaraa. Kuinka syvä on monen tunnin ulkoilun jälkeen saapuva uni.

Tulevina päivinä on edessä vieraiden kulkue. Mummoa jo mietityttää, että kuinka tässä keretään saamaan joulu tupaan. Minä en huoli, sillä päivät ovat näyttäneet, että vuorokaudessa kerkiää vaikka mitä.

Ja jouluun on vielä VIISI yötä!

361. tarina (Koska luistellaan, ihan muuten vaan?)

Eilen illalla, hämärän hyssyssä, luikastelimme luistimillamme kohti lähikenttää. Jäädytystyöt olivat hieman kesken, mutta kenttä oli aurattu. Minäkin siellä lähdin mukamas liitelemään, mutta luistimen piikit tökkäsivät tuon tuosta röpelöiseen jäähän, joten oli viisainta antaa periksi. Pojilla sen sijaan silmät loistivat pimeässä illassa, kun saivat lopultakin koettaa jääkiekkoa. Viis mukkelis makkeleista, kun on kädessä oikea maila ja kiekko liitää komeasti jään pintaa.

Tänä aamuna, kun vielä hissuttelin yöpukusillani aamukahville, oli pojilla jo toppavaatteet päällä. Luistinten nauhoja kiristeltiin eteisen lattialla ja niin lähtivät mieheni maailmalle. Miten suuria asioita nämä ovatkaan Turkissa kasvaneille, jotka eivät yksin saa lähteä yhtään mihinkään. Nyt mummolan portailta aukeaa oikea maailma, johon on lupa astua. Tai luistella.

Mummo otti hoiviinsa jääprinsessat, eli kuopuksen serkkuineen. Eihän siinä auttanut kun vetää takkia yöpuvun päälle, UGGeja jalkaan, hanskoja käteen ja pipoa päähän. Potkukelkalla potkuttelin ikuistamaan tämän aamuisen luisteluhetken. 

Kenttä on tyhjä, sillä suomalaiset ahertaa vielä koulun penkillä. Nämä neljä innokasta liitelevät pitkin jäätä. Tai ottavat varovasti tuntumaa tähän talviseen lajiin. Uusia sanojakin opitaan, kuten potkukelkka. Se on muuten oiva apuväline luistelemaan opettelemisessa.

Talsin mummolaan pitkin lumisia polkuja ja ihailen ihailemasta päästyäni. Pimeähän se on tämä Suomeni talvi, mutta sitä kauniimpi on se hetki, jolloin aurinko paistaa alhaalta ja saa sädehtimään kaiken mihin osuu. Lumi räystään reunassa, lintujen pesät puiden katveessa, auringon pilkistys puiden raoista. Lumikuorrutteiset puut valkean painon alla.

Jouluun on vaivaiset kuusi yötä. Ja tänään täällä paistetaan ainakin pipareita.