674. tarina (On vappuaatto ja tippaleivät tekemättä)

Vappuaattona Istanbulissa sataa. Paistaa. Sataa taas. Olen sopinut treffit Kadiköyn metroasemalle klo. 11. Siellä me tapaamme sateenvarjojemme alla ja muistamme, että on vappuaatto ja tippaleivät tekemättä. On Suomineito, Kirkkomuusikko ystävänsä kanssa ja minä. Tavoitteena hortoilla lähes päämäärättömästi pitkin Kadiköyn katuja ja istua mahdollisimman monta kertaa pöydän ääreen. Sellainen on näes aina välillä terapeuttista.

Kirkkomuusikon lempikahvila löytyy monen mutkan jälkeen katujen kulmasta. Me kaikki ymmärrämme heti miksi hän pitää siitä. On kahvilan itsepäisesti viereemme tunkeva kissa, kivan näköinen sisustus ja parvi, jolta saa tarkkailla kuinka alakerran keittiössä tehdään taikinaa ja pilkotaan purjoja. Kun kahvimaito unohtuu, sen voi pyytää kaiteen yli ja kumartua ottamaan suoraan keittiöstä. "Jos minulla olisi kahvila, se olisi juuri tällainen," miettii kirkkomuusikko. Mutta sitten me muistamme, että Suomessa ei voi olla tällaista kahvilaa. Suomessa on vain kliininen keittiö, hygieniapassi ja hiukset pitää sulloa hattuun taikinoita tehtäessä ja purjoja pilkkoessa. Eikä kissoilla ole kahviloihin mitään asiaa.

Me harrastamme kahvilabongausta. Pujahtelemme kauppoihin silläkin uhalla, että yhdellä on "älä osta mitään aika" ja toisetkaan ei tarvitse oikeastaan mitään. Katsomme kelloja, kuppeja ja kaikkea kaunista. Minä teen ostoksiakin, sillä minulla ei ole ostoestoa. Päinvastoin, ajattelen koko ajan, että nyt täytyy ostaa. Vielä kun voi ja saa niin halvalla? Aurinkolasit nuoruudesta maksavat mm. 5€ ja tulevat siihen hetkiseen tarpeeseen.

Lounaspaikaksi valikoituu Viktor Levi. Aloitamme lounasta auringonpaisteessa poistamalla takit päältä. Jatkamme puolivälissä vetäen takkia lämmikkeeksi auringon mennessä pilveen. Lopetamme katoksen alla sadetta pitäen. Ruoka on hyvää ja kilpikonnat hyppäävät vieressämme uimaan. Muistamme miten olemme joskus viettäneet Vappua. Nyt siitä on tullut minulle ihan turhanpäiväinen juhla.

Lounaan jälkeen jatkuu hypistely ja kahviakin tekee taas mieli. Rannan tuntumasta löytyy sekä vohvelit että kahvit ja istutaan vielä hetkeksi. Kellon mukaan minun pitäisi siirtyä taas lapsellisempaan seuraan ja  niin on aika sanoa seuralaisille heit. He jatkavat omaan suuntaansa, minä omaani. Kierrän antiikkikadun kautta, sillä siellä silmääni tarttui aikaisemmin jotakin, johon nyt tarttuu käteni ja vie sen mennessään kotiin.

Löysin toiselle tarjottimelleni jalat. Vanhat puiset, ilman liikoja koristuksia. Hintakin oli kohtuullinen eli 15€. Ehdottomasti sarjassa hyviä ostoksia!

Hyvää Vappua kaikille teille, jotka sitä vietätte! Täällä nautitaan Vapun suomasta vapaapäivästä ja paistetaan varmaankin munkkeja. Huomenna lainalapset saa vanhempansa takaisin ja palaamme hetkeksi normaalimiehitykseen. Todellakin hetkeksi, sillä maanantaina on äitien vuotuisen matkan aika. Säätiedotuksen mukaan kohteessamme lämmintä riittää jokaiselle päivälle 28-33 astetta. Tartteis varmaan etsiä vähän kesäisempää vaatetta ja kenkää. Eikä sovi unohtaa myöskään hellehattua!

673. tarina (Lasten juhlaa)

23. huhtikuuta oli Turkissa kansallinen juhlapäivä. Silloin vietettiin Atatürkin aloittamaa Kansallisen riippumattomuuden ja lasten päivää. Meille tämä 23. Nisan on käytännössä tarkoittanut lasten kevätjuhlaa. Kouluissa siihen panostetaan ihan käsittämättömästi. Harjoituksiin menee useita tunteja monen viikon ajan ja vanhempien lompakko köyhtyy esityspuvuista. Viime tiistaina koitti se H-hetki, kun kulttuurikeskus oli vuokrattu ja vanhemmat kutsuttu katsomaan lapsosten aikaan saannoksia. Meillä tässä juhlassa vielä esiintyi kaksi nuorinta. Ja haikeusaste oli ehkä normaalia korkeampi, kun seisoimme  kunnioittamassa Ataturkkia, laulamassa Istiklal-marssia ja ylpeinä seuraamassa, kun jälkikasvu oli taas oppinut niin hienosti tanssit. Viimeistä kertaa.

Lapsille tämä päivä on aina varsinainen maraton. Ensin on aamusta normaali koulupäivä. Bussi hakee lapset kotoa klo. 8.10 ja koulu kestää neljään asti. Sieltä kuljetus vie lapset kulttuurikeskukselle harjoittelemaan esityksiä. Juhla alkoi klo. 19.30 ja kesti sellaisen puolitoista tuntia. Ei ihmekään, että perheen pienin veti lopulta esitykset silkalla suomalaisella sisulla. Päätä särki, mutta niin meni hienosti sekä tanssit että "tuiki tuiki tähtöset". Ja autossa tuli uni sillä sekuntilla, kun päästiin lopulta kotimatkalle.

Turkkilaisissa kevätjuhlissa musiikki raikaa täysillä. Ymmärrämme sen hyvin, sillä täkäläinen yleisö ryhtyy heti keskustelemaan omiaan, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Mikään esitys-tyyppinen juhla ei siis käy. Tämä musiikki täysille ja lapset tanssimaan yksinkertaisesti vain toimii parhaiten täällä. Ja minä olen hyvilläni. Eipä olisi ehkä suomalaisia poikia saatu Suomessa tanssimaan, mutta täällä nuo tanssivat mukisematta ja hymyssä suin. Kolmonen oli jopa ainoana poikana valittu luokkansa keppitanssin loppuhuipennukseen ja veti osansa coolisti.

Lasten juhla on jatkunut lomapäivien merkeissä. 23. huhtikuuta koulut on aina kiinni ja tänä vuonna lomaa oli myös sitä seuraava päivä. Perjantaina käväisivät koulussa ja nyt ovat taas lomalla tämän ja huomisen päivän. Näiden yllättävien lomapäivien syynä ei enää ole kansallinen riippumattomuus tai lasten päivä, vaan kahdeksasluokkalaisten kokeet, joiden perusteella jaetaan lukio-paikat. Koerauhan vuoksi koulut laitettiin muilta osin kiinni!

Meidän perhe on täksi alkuviikoksi tuplannut lapsiluvun. Annettiin ystäväperheen äidille ja isälle mahdollisuus lähteä huilaamaan kahdestaan vaikka maailmanääriin ja otettiin heidän nelikkonsa hoitoon. Tällä kokoonpanolla sitten vietetään lomapäivät ja syödään vielä vappumunkitkin ennen vanhempien paluuta.  Että ei kun lihapullia paistamaan ja huoltotöihin.