"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 31. elokuuta 2012

295. tarina (Göynük- kävellään kanjoniin)

Viimeisenä yhteisenä päivänämme Kemerissä, Mert sai päiväksi vapaata normaaleista töistään ja vei meidät Göynük kanjoniin. Kanjoni sijaitsee hieman Kemeristä Antalyaan päin. Tämä kanjoni oli ollut hänen työpaikkansa pari vuotta, joten nyt saimme viettää aktiivisen ja hauskan päivän kokeneen oppaan seurassa. Hän oli sopinut ja suunnitellut päivän ohjelman ja me vain heittäydyimme tapahtumien vietäväksi.





Alkuun kävelimme hetken matkaa kanjonia pitkin ja saavuimme kahvilalle, jossa oli maksun vuoro. Sen jälkeen meidät kuljetettiin Jeepillä pitkin melkoista näköalareittiä niin pitkälle kun autolla pääsi. Loppumatka taas käveltiin ja pian jo oltiin perillä.




Kanjonin pohjalla oli pieni mökki, josta meille annettiin märkäpuvut ja kengät, joilla pystyi kävelemään vesissä ja kivissä. Lopuksi kypärät päähän ja kuopukselle kellukkeet. Näin tyylikkäänä me olimme valmiita ensimmäiseen kanjonikävelyymme. Itse reitti oli sen verran märkää puuhaa, että kamera piti jättää mökille. Ikuistamatta jäi melkoiset maisemat ja hauskat ilmeet:).




Reitti ei ollut pitkä, vain noin 750 metriä suuntaansa. Se kulki pitkin kanjonin pohjaa. Välillä uimme paikoitellen hyvin kylmissä vesissä, välillä kävelimme kuivalla maalla. Märkäpuku piti lämpimänä, kunhan alusta selvittiin. Matkan varrella oli mäenlaskua kallioita pitkin, kurkistuksia luoliin ja lopuksi vesiputous, jonka alla kävimme vesihieronnassa ja hyppelemässä laidalta vesiin. Kiipeileminen sujui kaikilta, etenkin kun saimme apua vaikeimmissa kohdissa. Jokainen pienistä isompaan tykkäsi kovasti kokemuksesta. Täällä ei ollut muita ryhmiäkään juuri silloin, joten kuljimme ihan omaa tahtia. Yllä olevasta kuvasta näette kohdan, josta kanjonikävely alkoi.

Sitten riisuimme asusteet ja palasimme kioskille kävellen alamäkeä sen saman reitin, jonka tullessa olimme ajaneet Jeepillä. Olipa maisemat, joita kävellessä ehtii paremmin ihailemaan. Musiikkina hirmuinen siritys.





Seuraavaksi nautiskeltiin välipalaa vesien päälle rakennetuissa loikoilupaikoissa. Vesimelonia, kakkua, teetä ja juomista. Maistui niissä helteissä ja antoi tarvittavan määrän energiaa seuraavaan kokemukseen, joka myös oli meille ensimmäinen laatuaan. Tosin kanjonikävely oli hyvää helle-puuhaa, sillä siellä ei todellakaan ollut kuuma, vaan erittäin sopivan lämmintä, kunhan kylmimpien vesien läpi oli päästy.




Kanjonin yllä kulki kolme eripituista ja eri korkeudella olevaa köysirataa. Meille puettiin yllemme valjaat ja saimme kannettavaksemme kiinnityslaitteet. Sen jälkeen alkoi huristelumme pitkin köysiratoja. Englanniksi tätä kutsutaan zipplingiksi, mutta en tiedä sen suomenkielistä nimeä? Pieninkin pistettiin menemään, vaikka alkuun häntä jännittikin. Turvasysteemit tuntuivat loppuun asti mietityiltä ja ensimmäisen laskun jälkeen kaikki halusivat laskea loputkin. Jokaisella pisteellä oli lähettäjä ja vastaanottaja, joten ei kun menoksi.










Tämä ei nyt ole maksettu mainos, vaan vilpitön suositukseni. Jos matkailet Antalya- Kemer suunnassa ja haluat tehdä jotakin tällaista rantalomailun vastapainoksi, ota yhteyttä ecofunin poikiin täältä. Olet varmasti hyvissä käsissä, kun teet mitä sanotaan! Tämä oli yksi lomamme hauskimmista päivistä, ehdottomasti. (Mert, bu hoş bir gün için sana çok teşekkür etmek istiyoruz. Diğer arkadaşlara da bol bol selamlar!)

Kaiken tämän päätteeksi ajoimme Antalyaan, jossa meillä oli treffit hänen kanssaan. Kahvi tekikin hyvää kaiken touhun päätteeksi. Mies koetti järjestää lapsille tekemistä, että me saimme Sateenkaaren kanssa vaihtaa enimpiä asioita sydämen päältä. Oli kiva saada kasvot tällekin blogille. Kiitos yhteisestä hetkestä Sateenkaari. Toivottavasti Antalyassakin pian viilenee.

torstai 30. elokuuta 2012

294. tarina (Chimaera- liekit kalliossa)

Olympoksen rannoilta ylöspäin ajettaessa löytyy Chimaera. Autolla ei pääse perille asti, joten täytyy kavuta vajaa puoli tuntia apostolinkyydillä. Nousu käy kunnon päälle, etenkin kun kesä on tehnyt minusta ihan kunnottoman. Olemme onneksi liikkeellä hieman ennen pimää, joten aurinko ei enää paahda kaikella tarmollaan.



Lopulta matkan vaivat palkitaan ja olemme kallioilla, joissa palavat ikuiset tulet. Jossakin siellä maan sisällä on kaasua, joka on syynä tähän luonnon omaan nuotiopaikkaan. Harmi ihan, että ei tajuttu ottaa makkaroita mukaan. Täällä olisi mahtunut isompikin porukka käristyshommiin, sillä tulia on alueella kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen.








Matkaopas kehoittaa tulemaan paikalle illalla, jolloin tuli luo omanlaisensa tunnelman. Me kävimme Chimaerassa juuri ennen auringonlaskua. En tiedä kuinka vaellus olisi lasten kanssa onnistunutkaan pimeässä metsässä? Kolmonen pettyi tuliin, hän oli odottanut jotakin suurta nuotiota tyyliin juhannuskokko. Me muut taisimme olla ihan tyytyväisiä tähän kohteeseen, joka oli taas ihan omanlaisensa kokemus rantaelämän vastapainoksi.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

293. tarina (Olympos- tervehdin sinua jälleen)

Yhdeksän vuoden takaa Olympos oli jättänyt minuun vahvan muistijäljen. Oli kuuma ja tarvoin vuoroin rannan hiekoilla, vuoroin kivillä. Kantorepussa vauva, jota koetin suojella liialta auringonpaisteelta. Minusta Olympos oli erityinen ja ihmeellinen. Entisen Lyykian kaupungin rauniot yhtyivät rannan kanssa. Ihmiset makoilivat raunoiden keskellä retkipeittoineen ja tekivät rannasta hauskan sekoituksen nykyaikaa ja mennyttä. 

Nyt ei tarvinnut kantaa ketään. Vastata vain monta kertaa kysymykseen: "Kauanko vielä pitää kävellä?" Halusin kulkea loppuun asti, raunioille. Yli joen, joka kuljetti rantaan viileää vettä. Pettymyksekseni rauniot olivat ikäänkuin kadonneet. Niille meno oli estetty aidoilla. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä vaan pulahdimme edellistä rantaa viileämpiin vesiin. Nautimme maisemasta ympärillämme. Tervehdimme muistoja vuosien takaa.






Jos hippiliike olisi voimissaan, se ottaisi yhdeksi kokoontumispaikakseen Olympoksen. Ihan varmasti. Nytkin rannalla näki sitä persoonallisempaa porukkaa, jotka eivät eksy matkoillaan aurinkolomakohteisiin. Rannalla oli telttaleirejä ja nuotiopaikkoja. Nuorisoa reppuineen. Tunnelma oli rento ja letkeä. Rauhaa ja rakkautta sitä tarvitseville.








Lyykialaisten jälkeen rantaa asuttivat useat kulkijat. Sitä vastaan hyökkäsivät merirosvot ja sitä runteli maanjäristykset. 1500-luvulla viimeiset asukkaat lähtivät autuaimmille metsästysmaille. Olympoksen aika kaupunkina oli loppunut. Turistille se tarjoaa edelleen parastaan; kauniin rannan ja suolaisen meren, sekä raunioita. Tiettynä aikana vuodesta ranta tarjoaa myös luontoelämyksiä. Kilpikonnat munivat näihin hiekkoihin ja jos oikein sopivasti sattuu, voi osua todistamaan kilpikonnavauvojen vaellusta mereen.

tiistai 28. elokuuta 2012

292. tarina (Phaselis- miksi hylkäsitte paratiisin?)

Tällä matkalla me törmäsimme moneen kertaan lyykialaisiin. Lyykialaiset olivat antiikinajan varhaisimpia kansoja, jotka asuivat nykyisen Turkin lounaisranikolla. Nk. Lyykian reitti lähtee Antalyasta ja päättyyy Fethiyen nurkille. Tätä reittiä pidetään yhtenä maailman parhaimmista vaellusreiteistä. Se kulkee muinaisia vuohipolkuja, vie matkaajan Lyykian historiallisiin kaupunkeihin ja mahdollistaa kulun kauniissa maisemissa vuorilla ja merten ääressä. Näissä helteissä ja tällä kokoonpanolla ei liikoja vaelleltu, mutta pysähtelimme siellä täällä tutkimassa lyykialaisten taakseen jättämiä paikkoja.

Lähinnä hotelliamme seisoivat jäänteet Phaseliksen kaupungista. Kaupunki rakennettiin mitä kauneimpaan kohtaan, kolmen vierekkäisen lahden rannoille ilmeisesti jo vuonna 700 eKr. Aikanaan siitä muotoutui lyykialaisten tärkeimpiä kaupunkeja, josta lähti maailmalle ruusuöljyä ja parfyymejä. Lyykialaiset olivat hyviä kauppamiehiä ja varakasta väkeä. Kaupunkikin kukoisti aikansa, kunnes tuli uudet kansat ja uudet satamat. Jälkeen jäi vain rauniot ja ne kauniit lahdet.







Raunioiden katsomisessa ei kauaa aikaa kulunut. Me kiipeilimme muinaiset hamamit ja teatterit. Katseet kiinnittyneenä puiden takana pilkottaviin vesiin. Mert oli kertonut, että näissä vesissä uivat vesikilpikonnat ja lapset paloivat halusta nähdä sellaisia. Etukäteen meitä kyllä varoteltiin, että vedet olivat sen verran lämpimiä, että kilpikonnat uivat kauempana. Kilpikonnien etsimisessäkin oli onneksi tarpeeksi jännitystä. 









 Mikä paratiisi se olikaan, Phaselis. Miksi ihmeessä joku sen hylkäsi?