292. tarina (Phaselis- miksi hylkäsitte paratiisin?)

Tällä matkalla me törmäsimme moneen kertaan lyykialaisiin. Lyykialaiset olivat antiikinajan varhaisimpia kansoja, jotka asuivat nykyisen Turkin lounaisranikolla. Nk. Lyykian reitti lähtee Antalyasta ja päättyyy Fethiyen nurkille. Tätä reittiä pidetään yhtenä maailman parhaimmista vaellusreiteistä. Se kulkee muinaisia vuohipolkuja, vie matkaajan Lyykian historiallisiin kaupunkeihin ja mahdollistaa kulun kauniissa maisemissa vuorilla ja merten ääressä. Näissä helteissä ja tällä kokoonpanolla ei liikoja vaelleltu, mutta pysähtelimme siellä täällä tutkimassa lyykialaisten taakseen jättämiä paikkoja.

Lähinnä hotelliamme seisoivat jäänteet Phaseliksen kaupungista. Kaupunki rakennettiin mitä kauneimpaan kohtaan, kolmen vierekkäisen lahden rannoille ilmeisesti jo vuonna 700 eKr. Aikanaan siitä muotoutui lyykialaisten tärkeimpiä kaupunkeja, josta lähti maailmalle ruusuöljyä ja parfyymejä. Lyykialaiset olivat hyviä kauppamiehiä ja varakasta väkeä. Kaupunkikin kukoisti aikansa, kunnes tuli uudet kansat ja uudet satamat. Jälkeen jäi vain rauniot ja ne kauniit lahdet.

Raunioiden katsomisessa ei kauaa aikaa kulunut. Me kiipeilimme muinaiset hamamit ja teatterit. Katseet kiinnittyneenä puiden takana pilkottaviin vesiin. Mert oli kertonut, että näissä vesissä uivat vesikilpikonnat ja lapset paloivat halusta nähdä sellaisia. Etukäteen meitä kyllä varoteltiin, että vedet olivat sen verran lämpimiä, että kilpikonnat uivat kauempana. Kilpikonnien etsimisessäkin oli onneksi tarpeeksi jännitystä. 

 Mikä paratiisi se olikaan, Phaselis. Miksi ihmeessä joku sen hylkäsi?