79. tarina (MUMMOLA 3218)

Meitä ulkosuomalaisia on moneksi. On heitä, jotka ovat ulkomailla selvästikin töissä. Kunhan loma koittaa lentävät välittömästi Suomeen, jossa on heidän todelliset verkostonsa. Työskentelymaasta ei kaivatakaan tietää enempää kuin on pakko. Ei maasta kuten ei myöskään sen kulttuurista tai kielestä. Paikallisten ihmisten kanssa toimitaan sen verran kun elämisen puolesta täytyy.

Sitten on niitä, jotka karistavat Suomen tomut jaloistaan. Asettuvat uuteen kotimaahansa aivan täysillä. Omaksuvat kielen ja kulttuurin ja muuttavat oman identiteettinsä siihen maahan sopivaksi. Suomi on kaukainen muisto joka saakin haalistua. Elämä uudessa maassa on niin paljon mielenkiintoisempi kuin se entinen.

Ja sitten on meitä, jotka haluamme kaivaa rusinat molemmista pullista. Omaksua jotakin itseemme istuvaa näistä kahdesta kulttuurista. Tutkia molempia maita, pitää yllä ihmissuhteita niin suomalaisiin kuin turkkilaisiin ystäviin. Ihailla Suomen kesät ja lumiset joulut, mutta päästä nauttimaan myös Turkin kesistä ja  talvista. Ylläpitää lasten suomi-identiteettiä, mutta rohkaista heitä myös monikulttuurisuuteen.

Teimme alusta asti sen valinnan, että Turkin vuosina haluamme nähdä mahdollisimman paljon tätä maata. Jotta Suomeen palatessamme tiedämme missä olemme olleet ja asuneet. Halusimme ymmärtää tätä kansaa, sen uskontoa ja historiaa. Samalla muistaen mistä olemme itse tulleet, mihin itse uskomme ja keitä me olemme. Näin ollen päädyimme siihen ratkaisuun, että emme käy Suomessa joka vuosi, mutta silloin kun menemme koitamme olla siellä koko kesän.

Mummolaan on matkaa 3218 kilometriä. Riippuen siitä mistä suunnasta sinne ajaa. Matkaan menee noin viisi päivää, jos valitsee suorimman reitin eikä jää liikoja turistiloimaan. Kymmenen päivää, jos päättää kiekata Rooman kautta, saati sitten Pariisin. Näitä mummola-matkoja meille on kertynyt näiden reilun kymmenen vuoden aikana kolme. Nyt ajetaan kolmilapsisena perheenä Suomeen ja takaisin ensimmäistä kertaa.

Tervetuloa takapenkille.