"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Haastetta elämään

Haasteita on taas kiertänyt Blogistaniassa. Vastaan niistä nyt kahteen samalla kertaa tässä Suomi-kierrokseni lomassa. Näistä ensimmäinen liittyy sopivasti Suomeen.

Suomi kotonani- haasteessa pyydettiin ulkosuomalaisia esittelemään kymmenen suomalaista asiaa kodissaan. Haastan tähän itse itseni, koska kukaan muu ei ymmärtänyt minua haastaa:). Itselleni on todella tärkeää pitää suomalaisuutta yllä, niin meissä ihmisissä, kun kodissammekin. Siksi olen raahannut Suomesta yhtä ja toista mukanani. Eniten Suomi taitaa näkyä meillä keittiössä, joten aloitetaan sieltä.

1. Muumi-mukit, sakset ja purkit. En koskaan hurahtanut Muumi-mukeihin, jotka näyttävät olevan monen suomalaisen keräyskohde. Viime kesänä ostin meille kuitenkin nämä emaliset Muumi-mukit retkikäyttöön. Nyt ne koristavat keittiötä tiskipöydän yläpuolella. Siellä roikkuu myös äidin omat Muumi-sakset, joiden lainaaminen on kielletty. Muuten sakset on aina hukassa. (Jos totta puhutaan, osaan minä ne itsekin hukata.) Kahvit, teet, kaakaot jne. säilyvät kaapissa Suomesta tuoduissa peltipurkeissa.



2. Pentikin lasit ja kannut. Näitä kävin viime kesänä hypistelemässä aina liikkeen ohi kulkiessani. Loppukesästä ne tulivat reippaaseen alennukseen ja matkustivat mukanamme Istanbuliin. Tykkään väristä ja siitä, että jokainen lasi on omankokoinen. Käsityön tuntua parhaimmillaan. Lasit ovat akerasti käytössä. Kannut hieman harvemmin. Onkin näköjään ihan pölyssä raukka.


3. Mariskoolit ja suomalaista taidetta. Näitä olen saanut yhden lahjaksi, kaksi olen ostanut itse jostakin "alekampanjoista". Tykkään niistä, vaikka kärsivätkin "jokaisella on"- imagostaan. Seisovat tässä sivupöydällä ja keräävät milloin mitäkin kamaa sisälleen. Nyt tyhjensin ne ihan teitä varten. Takana suomalaista taidetta. Esikoinen maalasi minulle "ikonin", kun en ole löytänyt sopivaa. Tämä onkin aivan ihana ja seisoo sekin tässä tietokoneeni vieressä, jotta voin sitä ihastella. Kiitos!


3. Ruoka. Meidän keittiössä valmistuu pääosin suomalaista ruokaa turkkilaisilla lempiruuilla höystettynä. Suomesta kaivataan yleensä ruisleipää, makkaraa ja leikkeleitä, Turun sinappia, kardemummaa, raesokeria, hapankorppuja, lakritsaa, salmiakkia, irtokarkkeja, Fazerin sinistä sekä juustoja. Ja liivatetta.


4. Marimekko-essu. Kokki ja leipuri (minä) käyttää ahkerasti tätä lahjaksi saamaansa essua. Kuvauksen jälkeen se joutikin pyykkiin. Lisäksi minulla on lahjana saatuja suomalaisia patakintaita, sekä pyyhkeitä. 


5. Pajutarjotin. Suuri ja hieno pajutarjotin matkusti mukanamme Suomen kauneimmalta mökiltä viime kesänä. Sen on taiteillut pajusta mieheni täti. Tällä tarjottimella raahataan tänä kesänä moneen kertaan kuppeja ja muita astioita parvekkeelle ja takaisin. 


Olohuoneesta löytyy seuraavanlaista Suomi- asiaa:

6. Vuohet viidassa- ryijy. Tämä ryijy on 1960- luvun ryijyjä. Sen kutoi mieheni mummo. Ryijy koristi mieheni kotitalon seinää monta vuotta. Muutamia vuosia sitten se annettiin meille tänne Istanbuliin. Iloitsen siitä tuossa olohuoneen sohvan päällä. Passaa minusta oikein hyvin turkkilaisten mattojen ja ruotsalaisen sohvan kanssa yhteen.


7. Iittalan Kivi-tuikut. Näitä olen keräillyt aina Suomessa ollessani. Kotkassa on tehtaanmyymälä, josta saa ostaa hieman edullisemmin niitä kappaleita, jotka on tehty väriä vaihtaessa. Punaisia ja vihreitä on tässä talossa jo jokunen, hieman erisävyisinä. Talvisin olen kova polttamaan kynttilöitä. Nämä seisovat kyllä olkkarin pöydällä kesät talvet.


8. Suomen joutsen. Tämä oli löytö paikallisesta ruokakaupasta eli Migroksesta. Mitä lie leipää olin menossa ostamaan, kun hyllyllä sattui silmääni tämä metallista tehty laiva; SUOMEN JOUTSEN. Miten sellaisen olisi voinut jättää kauppaan? Nyt se seisoo portaikon reunuksella.



9. Pussilakanat, kirjat ja Afrikan tähti. Lastenhuoneissa Suomea edustaa mm. pussilakanat. Olen ostellut heille Finlaysonin pussilakanoita Suomen alennusmyynneistä. Turkista saa tietenkin lakanoita, mutta suomalaiset lakanat on ihan maailman parhaita! Jaa miksikö? Vain suomalaiset ovat keksineet jättää kulmiin petausta helpottavat aukot! Tämän (ryppyisen) lakanan kuopukselle ompelin itse Marimekon kankaasta. Ja tein siihen tietenkin ne aukot:). 


Kirjoja meille ostetaan ja toivotaan aina lahjaksi. Olen mm. ostellut ahkerasti Aino-kirjoja, Mauri Kunnaksen kirjoja, Astrid Lindgenin kirjoja, Tatuja ja Patuja, Miinoja ja Manuja jne. jne. Tämä kuva on olkkarin nurkan kirjapinosta, joten siellä on kyllä nyt kaikenlaista kirjaa sekaisin.


Pelien iki-ihana klassikko on Afrikan tähti. Nykyään se löytyy meiltä, yllätys yllätys,  matka-versiona.


10. Suomalainen mies. Kotimme paras Suomi-asia on se suomalainen mies, joka tässä talossa asustaa. Hän on rehellinen, luotettava, ahkera, hauska, loistava lasten kanssa, komea ja huomaavainen. Auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa mahdollisuuksiensa mukaan. Ihailee vaimoa. Puhuu ja pussaa, molempia vielä erityisen hyvin.


Toinen haaste saapui vihreiltä niityiltä, Irlannista. Minun pitää vastata yhteentoista minulle tehtyyn kysymykseen ja haastaa sitten yksitoista bloggaajaa vastaamaan minun heille tekemiin kysymyksiin. Kysymykset minulle kuuluivat näin:

1. Mitä kirjaa luet juuri nyt? -Ostin eilen Orhan Pamukin kirjan Istanbul. Olen lukenut sen suomeksi, mutta nyt halusin lukea kirjan uusiksi alkuperäiskielellä eli turkiksi.

2. Mieliruokasi? -Vaihtelee. Tällä hetkellä olen aika hurahtanut aasialaisiin ruokiin, joita tilaamme miehen kanssa silloin tällöin kotiin. Kotiruoka-lemppareihin kuuluu vaikkapa täytetyt kesäkurpitsat.

3. Mitä uutta haluaisin oppia? -Haluaisin oppia tekemään hyviä kastikkeita.

4. Oletko kissa vai koira ihminen? -Ehdottomasti koira. Kissat ovat minusta liian arvaamattomia. Ja niiden pissa haisee kamalalle.

5. Korkkarit vai matalat kengät? -Sekä että. Molemmilla on puolensa ja käytän kumpiakin. Minussa on hieman kenkä- hamsterin vikaa.

6. Mikä on mielestäsi Suomen kaunein kaupunki/ pitäjä? -Täytyy sanoa, että Kotka. Muitakin kauniita toki on, mutta Kotkan hienous on sen sijainti, meri ja saaristo. Sen verran täytyy myös olla kotiseuturakkautta:).

7. Mikä ärsytti tänään? -Kolmosen herättäminen. Hän ei malta illalla käydä ajoissa nukkumaan, eikä aamulla jaksaisi nousta. Kunhan jaloilleen pääsee, niin harmi unohtuu. Se on niin ihana pieni poika se meidän kolmonen.

8. Tunnetko naapurisi? -En tunne. Tiedän kyllä. Tervehdimme ystävällisesti ja vaihdamme kuulumisia. En halua kuitenkaan olla läheisissä tekemisissä naapurien kanssa, sillä tässä kulttuurissa ollaan helposti niin tuttavallisia, että tiedän jo etukäteen, että en jaksaisi sitä. En kaipaa yllätysvieraita enkä jatkuvaa päiväkahviseuraa.

9. Mitä teet huomenna klo. 19.00? -Olen menossa katsomaan lasten koulun kevätjuhlaa. Se alkaa kello. 19.30.

10. Nimeä mieliblogisi? -En halua laittaa blogeja paremmuusjärjestykseen. Jokainen blogi on oman pitäjänsä henkilökohtainen tuotos. Tykkään blogeista, joissa on kuvia, jotakin persoonallista ja jotakin johon voi samaistua. Seuraan monia ulkosuomalaisten pitämiä blogeja, sekä sekalaisia blogeja Suomesta.

11. Kuka voittaa Euroviisut? -Toivottavasti ne Venäjän ihanat mummot!

Nyt haastan seuraavat 11 bloggaajaa, joko esittelemään kotinsa Suomi-asioita tai vastaamaan seuraavaan 11 kysymykseen:

1. Jos joutuisit valitsemaan vuodenajan, jossa eläisit aina, minkä valitsisit ja miksi?
2. Haluaisitko osallistua johonkin tositv-ohjelmaan?
3. Laulatko autossa?
4. Mihin maahan aiot matkustaa seuraavaksi?
5. Pitäisikö sinun mielestäsi imaamikoulutus mahdollistaa Suomen yliopistoissa?
6. Haluaisitko, että Turkki otetaan EU:n jäseneksi? Miksi?
7. Mikä on lempikakkusi?
8. Oletko unelmiesi työssä?
9. Suunnitteletko elämääsi vuoden sykleissä vai elätkö tätä päivää?
10. Mikä saa sinut itkemään?
11. Suurin haaveesi?

Ja haastettuni ovat tällä kertaa kaikki ulkosuomalaisia. PikkujututKulkukattiBisquitsJohannaSennieM. MetrossaRiittaElisaHeliAnu ja  Ebru olisin kiinnostunut näkemään mitä suomalaista teiltä löytyy kotoa. Tai/sekä kuulemaan vastauksenne ylläesittämiini kysymyksiin.

17 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Tämä Suomi-juttu on kyllä ollut hauska ja kiva on ollut nähdä mitä muillakin ulkosuomalaisilla on kodeissaan:) Ihanat Muumi-purkit!

Ja tuo alempi haaste on minulla vielä tekemättä...

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Kiitos, otan haasteen ilomielin vastaan ja esittelen 10 juttua. Tämä on todella kiva haaste!

Ihailen tuota ikonia, valtavan kaunis. Ja ryijy! Niin ihania juttuja :)

Riitta kirjoitti...

Hih kiitos, haaste otettu vastaan! Tosi hauska tuo Suomi-juttu ja mukava nähdä mitä kaikkea suomalaista muilta ulkosuomalaisilta löytyy kotoa!

pikkujutut kirjoitti...

Otan haasteen/t vastaan jollain aikataululla.Minultahan on vielä tekemättä se 10 hyvää mieltäkin, jonka tässä juuri muistin..uups.

Sinulla on paljon Suomi-juttuja ja arvokkaitakin, ainakin tunnearvoltaan. Tuossa toisessa kolahti nuo naapurit. Samalla tyylillä ollaan menty, ja onneksi. muuten olisi vieraita aina, siis joka päivä.

anumorchy kirjoitti...

Kiitos, mielellaan vastaan ja naytan, mita suomalaista meilta loytyy.

Muuten, liivatelehtia kuskaan minakin sielta aina. Onhan taalla sita jauhetta, mutta jos kayttaa suomalaisia resepteja, lehdet ovat helpompia soveltaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas ! Olipas mukavaa tutustua sinuun lisää. Ihailin tuota upeaa ryijyä; se on kyllä melkoin aarre, samoin myös miehesi -- puhuu ja pussaa ; ja molempia vielä hyvin ! Minulla oli eilen tosi huono päivä, kun pyykinpesukone (aika uusi vielä) meni rikki ja harmitti vielä tänääkin; NYT tuli hyvä mieli, kun luin näitä juttujasi. Kiitos ! t: Tiina

Saga kirjoitti...

Nauratti tuo viimeinen Suomi-asia. Se on kyllä ehdottomasti tärkein ja arvokkain mukana viety asia :)

Ikoni kiinnitti minunkin huomioni, kuka teistä on maalannut sen?

Sennie kirjoitti...

Kiitos haasteesta, teen tuon ekan, mutta skippaan tokan:)

Mine kirjoitti...

Yaelian: Me kun on käyty Suomessa autolla, on mukana mahtunut kulettamaan kaikenlaista. Kuten Muumi-purkkeja:). Mitenkähän nämä kaikki kulkee joskus takaisin Suomeen?

Johanna: Kiva päästä katsomaan mitä sinun kotoa löytyy. Kiitos myös vinkeistä opettajan muistamiseen. Idea syntyi:).

Ritta: Niinpä. Kertoohan se jotakin siitä, mitä Suomessa arvostamme?

Pikkujutut: Teet jos ehdit. Ei näistä stressiä tarvitse ottaa:). Turkkilaisissa ja sikäläisissä on varmaan siten joku yhteinen sosiaalisuus-geeni.

Anu:Tykkään kovasti juustokakuista, joten liivate on usein tarpeen:).

Tiina: No voihan itku sinun konettasi. Oliko siinä vielä takuu? Hyvä jos sain tarjota parannusta pahaan mieleen. Ryijy on ihan aarre, mies vielä arvokkaampi sellainen!

Saga: Tapaan muistuttaa välillä itseäni ja meitä muita naisia miesten kehumisesta. Suomalainen mies-keskusteluissa kuulee välillä tosi ikäviä kommentteja. En tunnista niistä omaani. Joko minulla on käynyt käsittämättömän hyvä tuuri tai moni nainen on syyllistynyt haukkumisen kierteeseen. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Sananlasku pätee myös miehiin. Muistakaa siis kehua miehiänne ja pitää niitä hyvänä!

ikonin on maalannut esikoiseni, nimpparityttö!

Sennie: Olitkin nopea. Duracell-pupu:D.

Kulkukatti kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Otetaan vastaan.

Ihania Suomi-juttuja sinulla! Ajatella, löysit Suomen Joutsenen sieltä päin maailmaa, kas kummaa. Ja tuo vika Suomi-juttu oli hauska. Mies on erinomaisen tärkeä kapistus kodissa ;)

On kyllä käsittämätöntä, miten muualla ei laiteta reikiä pussilakanoiden päihin. Olin tästä asiasta hämmästynyt, kun muutin ulkomaille. En ollut voinut kuvitellakaan pussilakanoita ilman reikiä! :D

ebrufin kirjoitti...

Kiitos haasteesta- otetaan vastaan:)

Suomi- juttuja on alyttömasti- tottakai!

Mine kirjoitti...

Kulkukatti: Eikö olekin kummallista. Ikeankaan lakanoissa ei ole, joten olen päätellyt sen olevan ihan suomalainen järkevä keksintö. Toinen sellainen on astiakaappi. On kummallista, että muualla maailmassa ei käytetä sellaista.

Ebru: Tulen sitten kurkistelemaan mitä kaikkea löytyy...

Anonyymi kirjoitti...

Tämä ei nyt liity tähän postauksen muuten, kuin että Marimekon paitapuserot ovat niin tyylikkäitä; varsinainen asian on, että jos sinulla on aikaa, niin etsi googlesta / You Tubesta Kiiminkin srk:n poikakuoro. Löytyy mm. upea esitys Nyt pelko pois. Ja olemme tänään kuulleet heitä livenä tuossa lähellä Vihtavuoren kappelilla sekä tietysti myös Laukaan SRK:n lapsi- ja nuorisokuoroa, jossa meidän Nuorin ja Keskimmäinen laulavat. Upea ilta ! t: Tiina

Onko teilläkin siellä Aino ? Meillä on; nimittäin Keskimmäinen ja vieläpä Aino Justiina. Jälkimmäinen nimi kuvaa häntä loistavasti...

Leena Lumi kirjoitti...

Meillä on paljonkin yhteistä: suomalainen mies, Afrikan tähti, Kivituikut, Marimekon essu(t), Mariskoolit...mitä siellä nyt olikaan.

Minulla on niitä muumimukeja ja juon aina iltapäiväteeni muumimukista. Kuvittele nyt: minulle ei käy kuin muumilaastari, saan muista allergisen reaktion;-) Tämä nosti hymyn jopa minua pari vuotta sitten operoinen lääkärin huulille: Sain muumilaastaria.

Mukavaa viikonloppua sinulle!

Mine kirjoitti...

Tiina: Kiitos vinkistä. Etsin kyllä, kun joudan. Odotamme juuri vieraita, joiden pitäisi tulla juuri nyt. Keittiössä on kökätty siis koko päivän ja juostu välillä kaupassa hakemassa puuttuvia tarvikkeita... Vieraat tulevat täällä miten sattuu. Katsotaan kylmeneekö ruoka aivan....

Täällä saattaa asua yksi Aino, tai sitten Aini tai Aina:).

Leena: Tarkoitin tuota sydäntä. Jostakin se on jäänyt minun matkaan ja roikutan sitä tuossa, kun en ole keksinyt sille käyttöä. Nyt näin sinun postauksessasi samanlaisen, jossa sinulla oli kortteja.

Hauska yksityiskohta; Nainen joka käyttää vain Muumi-laastareita:D.

Kirjailijatar kirjoitti...

Oi kun oli kiva lukea näitä. Mulla oli mielessä vaikka kuinka monta ajatusta tuossa lukiessa ja nyt unohdan ne kaikki.

Minäkin varmasti raahaisin mukanani Suomesta tiettyjä esineitä ja niitä kirjoja. Ilman suomenkielisiä kirjoja en osaisi olla. Mutta siitä olen vaikuttunut, että luet Istanbulia turkiksi. Vau! Sinulla on siis todella vahva kielitaito.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Minun vahvuuteni kielissä on luetun ja kuullun ymmärtäminen. Ne aina pelasti lukiossakin joka kokeessa. Kielioppi ei mene päähän. Puhun paljon ja väärin, ihan pelotta. Kirjoittaminen on työtä ja tuskaa, sillä siinä jos missä sitä huomaa, että kielioppi ontuu. Mutta hei, kaikessa ei voi olla täydellinen, eihän?