"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

262. tarina (Nyt kuunnellaan Tomppaa)

Mies puhui navigaattorin ostamisesta jo aikaisemman Euroopan ylityksen yhteydessä. Minusta se oli ihan turhaa rahan haaskausta. Olihan meillä kartat ja minä. Olimmehan me aikaisemminkin selvinneet. Olimme vieläpä selvinneet oikein hyvin. Ainakin jos jätetään kertomatta ne kiukkuiset kommentit kaupunkeihin saapumisen ja niistä poistumisen yhteydessä. Tai ne turhat kierrokset, kun emme ehtineet huomata ajoissa risteystä. Tai...

Päivää ennen reissua mies oli päättänyt erillistyä ja saapui kotiin TOM TOM mukanaan. Asensi sen autoon puhinoistani huolimatta. Napsautti navigaattorin päälle pihalta lähtiessämme ja näin me ryhdyimme kuuntelemaan Tomppaa: "Eteenpäin. Seuraavasta risteyksestä oikealle. Aja moottoritielle." Lisäksi saimme varoitukset nopeusmittareista, ilmoitukset bensa-asemista, hotelleista jne. Ennen Turkin rajaa olin jo vakuuttunut. Miten ihmeessä olimme pärjänneet matkoilla ilman Tomppaa?

Päämääränä oli Kreikan Igoumenitsa, josta oli tarkoitus nousta illalla Anconan laivaan. Sitä ennen oli muutamia satoja kilometrejä Turkkia ja noin 700 km Kreikkaa. Molemmissa oli onneksi todella hyvät moottoritiet, joita pitkin kelpasi Tompan ohjeiden mukaan ajella. Kahdentoista tunnin rupeama tehtiin kahden pysähdyksen taktiikalla. Hampurilaisia juuri ennen rajaa. Sekä kreikkalainen ateria jossakin pikkukylässä ennen Tessalonikia. Vain meri, tyhjä ranta ja me.







En tiedä kuinka vilkas kylä mahtoi olla kesäaikaan, mutta nyt se oli ihan eloton. Rannan vieressä olevat ravintolat olivat talviteloillaan, mutta yhdessä lupasivat laittaa meille ruokaa. Ei se ollut maailman paras ateria, mutta maistui tarpeeksi hyvälle. Täytti nälkäiset vatsat. Eikä maisemassakaan ollut valittamista.







Siinä syödessä muistimme miksi on niin mukavaa ajaa läpi keväisen Euroopan: Silloin koko maanosa on ikään kuin vain meidän. Turistikausi ei ole alkanut ja saamme kokemuksen jostakin aidommasta. Tapaamme ihmisiä, joiden ei tarvitse vielä tyrkyttää. Ei ole pakkomyyjiä eikä sisäänheittäjiä. On vain normaali arki, joka meille on mieluisampi, kun tekemällä tehty loma.


Päivän ajon jälkeen saavuimme Igoumenitsaan. Ostimme liput laivaan ja ryhdyimme odottamaan sisään pääsyä. Ensin kulutimme aikaa sataman lähellä olevassa puistossa. Sen jälkeen autolaivaan menevässä jonossa.





Lapsiin oli kertynyt päivän istumisen myötä ylimääräistä energiaa. Pyörivät autojonojen vieressä kuin hullut ja säntäsivät toisiaan pakoon. "Tuosta pojastahan voisi tulla tanssiva dervissi," mieheni ehti juuri sanoa. Hetken päästä dervissi oli maassa ja kasvot olivat toisesta poskesta asfaltti-ihottuman peitossa. Ei itkettänyt tätä reipasta dervissiä, mutta leikki loppui kuitenkin siihen. Laiva oli saapunut ja oli aika lähteä kohti Italiaa.  Matkan täytyi näet jatkua, vaikka naama ruvella!

9 kommenttia :

Rva Pioni kirjoitti...

Kiitos. Tästä se sitten lähti käyntiin. Odotan lisää.

Matkatar kirjoitti...

Kiva tarina. On mekin huomattu, että Tomtom on tosiaan yllättävän kätevä...

Anonyymi kirjoitti...

Ihana nimi, Tomppa! Missä kuussa matkustitte? Helist

Pepi kirjoitti...

Nonnii, taas päästään reissaamaan, on tämä niin mukavaa. Kotisohvalla villasukat jalassa sadetta kuunnellen :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Juuri tuon takia minäkin mieluiten matkustaisin aina paikkoihin turistisesongin ulkopuolella. Se ei vaan valitettavasti ole usein mahdollista kun lomat on silloin kun ne on...autiot paikat ovat omalla tavallaan niin kiehtovia ja valokuvauksellisia. No, kyllä tungoksestakin ihan kivoja kuvia saa.

Juu, meillä ei ole Tomppaa - vieläkään, mutta yksi risteys on vasta missattu.

Anonyymi kirjoitti...

Minä ostin ITSE meille autoon navigaattorin, koska karttojen levittely etupenkillä yhdistettynä (minun) ikänäkööni EI ollut hyvä yhdistelmä; tuli vaan turhaa hermoilua ja riitaakin...

Vuosia sitten voitin 10 tuhatta markkaa Helsingin Sanomien jostakin kilpailusta; raha oli korvamerkitty Texasin matkaan ! Niimpä lähdimme miehen kanssa kahden Houstoniin. 10 päivää mies ajoi upella Mustangilla ja minä istuin vieressä kädet ristissä kartat rutussa... Miehellä on hyvät hermot, mutta minulla ei. Ajoimme kyllä ohi yhdestä jos toisesta risteyksestä, mutta kotiin selvittiin... Matkalla lentokentälle viereisellä kaistalla (niitä oli ainakin 10) levisi rekasta lasti metalliromua tielle; saimme siitä osamme tuulilasiin, mutta renkaat säilyivät ja ehdimme koneeseen. Taisi olla enkeleitä matkassa ? t: Tiina

Mine kirjoitti...

Rva Pioni: Ja tätä riittää:).

Matkatar: Nykyään käytän Tomppaa Istanbulissakin uusia teitä ajaessani. Ja kyllä on kätevää. Voi voi.

Helist: Ajelimme tätä reissua huhtikuun lopussa. Suomeen ehdimme Vapuksi.

Pepi: Kelpais mullekin. Villasukat ja sade. Lupasivatkin jo viikonvaihteessa, mutta ei. Ohi meni. Aurinkosuora sen kun jatkuu...

Kirjailijatar: Sanos muuta. Meidän lomat oli vuosia miehen työn takia aina elokuussa. Silloin kun täällä oli kaikista kuuminta ja paikallisten turistiaika. Turkissa ja vähän muuallakin matkustettiin tosin sellaisia paikkoja, joihin muut ei halunneet tulla. Saatiin siis olla ihan rauhassa. Siksi oli totuttelemista siihen, että ympärillä kuhisee ja kuulee suomea enemmän kuin paikallista kieltä. Teidän Kroatiassanne ei turistit yhtään häiritse:).

Katsotaan kuinka meille käy Turkin reissussa elokuussa?

Tiina: Olipas hauskat muistot. Ja tuli niin elävästi mieleen omat kartanukuni. Minusta olin siinä ihan hyvä, mutta tiekartan perusteella oli mahdoton arvata missä on kaupungin "keskusta" ja miten kaupungin tiet menevät. Varma nahistelu saatiin aina kaupunkeihin tultaessa ja niistä poistuessa. Myös ohitusteille löytäminen oli varsinaista hermopeliä. Eläköön Tomppa, paras matkakaverimme!

Aili-mummo kirjoitti...

paljon helpompi matkustaa, kun ei tarvitse kuluttaa hermojaan ruuhkassa.<33 tuo tomppa on myös ihana keksintö, tosin me emme enää sellaista tarvitse, kun liikumme vain muutaman sadan kilometrin säteellä. aina kuitenkin tehdään tietöitä, varsinkin joensuun lähellä, ja niistä paikoista selviytyminen vaatii jonkin verran malttia.

kiitos, mine, matkanne lähti hyvin käyntiin.<3333

terveisiä teille kovasti sinne istanbuliin.<33333

Mine kirjoitti...

Aili: Me käytimme navigaattoria Suomessakin. Muistutti nopeusrajoituksista, varoitti tolpista ja muutenkin vapautti muistamisen vaivasta:). Se kyllä tekee helpsti vähän tyhmäksi. Luottaa niin, että Tomppa kertoo, että ei tule itse seurattua yhtään teitä ja maamerkkejä. Ja sillä on seurauksensa. Kerron niistäkin tämän matkan varrella:).