"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

267. tarina (Lucca- kuka makasi kirkossa)

Hyvästelimme Villa Chelin Helsinkiä kaipaavine kokkeineen. Ajoimme päiväkävelylle Luccan muureille sekä tekemään kierroksen kaupungissa. Muurit olivat selvästi Luccan juttu. Ne olivat leveät ja hyvät ulkoilua varten. Siellä pyöräiltiin, käveltiin ja hölkättiin. Tai istuttiin matkan varrelle asetelluilla tuoleilla. Muureja olisi riittänyt neljä kilometriä, mutta hyppäsimme alas kesken matkaa ja suuntasimme kohti lähintä kirkkoa.





Kirkot ovat mielikohteitani matkoilla. Ne antavat hetken hengähdystauon ulkona porottavalta helteeltä. Pysähdyksen ulkona vallitsevalta arkitodellisuudelta. Kirkoissa saa katsella toiseen maailmaan, joka on tässä jo läsnä. Etenkin Italiassa kirkot antavat myös mahdollisuuden katsella kaunista taidetta. Tällä kertaa kirkko kiinnosti myös lapsia, sillä sieltä löytyi valaistusta arkusta kuollut nainen. Tai ainakin epäilimme hänen olevan nainen. Jos selitys joskus löytyikin, se on nyt kadonnut. Emme tiedä miksi hän sai niin läpinäkyvän viimeisen leposijan? Kuka makasi kirkossa?






Kirkon jälkeen oli hyvä kadota hetkeksi Luccan kaduille. Kaupunki oli pieni ja sievä. Helppo kulkea lasten kanssa. Kierroksemme kulki läpi katujen ja aukioiden. Ohi torien ja markettien. Loppumatka kuljettiin puolijuoksua, sillä auto oli laitettu maksulliseen parkkiin ja aikamme Luccassa oli umpeutumassa. 













Luccassa ei ollut mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Se olisi ollut oiva paikka viettää leppoisaa lomaa. Jos olisin mennyt sinne ennen Sienaa, olisin ehkä pitänyt siitä vielä enemmän. Sienan jälkeen odotin ehkä Italian kaupungeilta hieman liikaa? Niin tai näin, oli hyvä, että Pisa oli täynnä. Oli hyvä, että tie vei Luccaan. Nyt oli kuitenkin aika ottaa suunta kohti Ranskaa. Ihan sinne asti emme kyllä vielä kerenneet, mutta siitä sitten taas ensi kerralla.





Miksi rakastan Italiaa? Jäin oikein miettimään, että miksi tykkään niin kovin Italiasta. Se taitaa johtua siitä, että sieltä löytyy niin monta asiaa, joka on minulle tärkeitä. Italiassa on kaunista ja siistiä. Pidän maan väreistä, kauniista yksityiskohdista, kauppojen viimeistellyistä asuista ja ravintoloiden sisustuksista. Italia on kirkkotaiteen aarreaitta. Ja kirkkojahan siellä riittää, ihan ähkyksi asti. Pidän siitä, että uskontoa pidetään arvossa ja sellainen tunne minulle Italiassa tulee. 


Italiassa saa varmasti hyvää ruokaa. En muista pettyneeni kertaakaan. Kahvi on myös joka kerta varma nautinto, eikä mitään kitkerää litkua. Ja mikä nyt on lomalla tärkeämpää kuin hyvä ruoka? Hintataso ei ole halpa, mutta ei tule myöskään tunne siitä, että riistetään. Koska ihmiset ovat hieman ylimielisiä (anteeksi vaan italiaialaiset) takaa se turistille myös rauhan. Ei pakkomyyntiä, eikä mukaan liimautujia. 


Olemme olleet Italiassa aina keväällä. Ilman on ollut ihan parahultainen. Ei tukahduttavaa hellettä, eikä järkyttävän kylmää. Italia on ikään kuin antanut parastaan. Se on myös ollut riittävän monipuolinen. Ei tule tunnetta, että kaupungit toistavat toisiaan. Ainakin näistä syistä kaipaan aina uudelleen Italiaan. 

10 kommenttia :

mimon mami kirjoitti...

Voi, miten ihania yksityiskohtia kuvista löytyykään.

Aili-mummo kirjoitti...

oikein tunnelmallinen kaupunki, tuo LUCCA.<333

mahtavat kuvat ja tarina, kiitos MINE!!!

Pepi kirjoitti...

Olipahan niin mielenkiintoinen postaus, että aloin tehdä vähän salapoliisityötä :)

Kirkossa makaava vainaja on St. Zita (1218-1278)
Suomenkielistä tekstiä en löytänyt, mutta jos viitist nähdä vaivaa, niin englanniksi kyllä löytyy googlaamalla :)

Saattais kiinnostaa muitakin, minä en nyt ehdi perehtyä enempää ....töissä kun olen....

Lissu kirjoitti...

Olen ollut muutaman yön Luccassa ja on helppo yhtyä kertomukseesi/kuviisi. Toisaalta Italia on niin erilainen eri vuodenaikoina ja eri paikoissa. Etelä-Italia ja Pohjois-Italia eroavat monessa suhteessa toisistaan kuin yö ja päivä. Ja sitten on vielä Rooma - turistien Rooma ja niiden ihmisten, jotka siellä elävät.

Kirjailijatar kirjoitti...

Samat muurit kiersimme mekin :) Muistan myös Lukasta ihanan laukun, jonka näin jossain ikkunasssa, mutta kauppa vietti siestaa ja meidän piti jatkaa matkaa. Se laukku on jäänyt kummittelemaan.

Mine kirjoitti...

Mimon mami: Niitä siellä oli- yksityiskohtia.

Aili: Pieni on kaunista.

Pepi: Kiitos salapoliisille. Kävin lukemassa. Olihan mielenkiintoinen elämä hänellä:). Katsotaan saanko aikaa tehdä siitä pienen jutun tähän jossakin vaiheessa.

Lissu: Uskon sen kyllä. Kevät on hyvää aikaa matkata. Toinen hyvä olisi varmasti syksy. Kesäkuumalla suurin osa kuitenkin matkaa- töiden tähden. Olen niin iloinen, kun olen saanut asua Istanbulissa ja nähdä sen läpi kaikkien vuodenaikojen. Silloin sitä todella tietää, että millaista täällä on.

Kirjailijatar: Voi laukkua. Minulla jäi viime kesästä kummittelemaan Suomesta yksi punainen nahkatakki. Rupesin säästäväiseksi enkä ostanut sitä alesta. Ajattelin, että löydän kyllä Turkista. En löytänyt. Mikään ei ole oikean punainen ja mallit eivät istu läheskään niin hyvin. Harmittaa vietävästi.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli eilen ILON, ONNEN ja KYYNELTEN päivä ; vanhin tytär sai tiedon siitä, että on päässyt opiskelemaan Helsingin yliopistoon teologiseen tiedekuntaan. Mikä hänestä tulee isona ? Sitä ei vielä tiedä, mutta matka opintoihin ja ammattiin on alkamassa...Minä iloitsen ja ikävöin yhtäaikaa ! Nyt pohditaan kuumeisesti asunto- ja yms.asioita. Teologisella tiedekunnalla on oma asuntola, mutta sinne on vaikea päästä. Hätä- ja vararatkaisu on olemassa, mutta joku hyvä ja pysyvä asunto pitäisi löytää... t:Tiina

Olisi mukava lukea suomeksi, miksi tuo ihminen on tuossa arkussa, eikä haudattuna ! Kiitos jo etukäteen, jos siitä joskus kirjoitat tarinaa !

Mine kirjoitti...

Tiina: Onnea opiskelijalle ja äidille. Lintujen kuuluu lentää pois pesästään. Niin se elämä kuljettaa. Ja asunnotkin annetaan tarvitsevalle.

Nyt kirjoitin Zitan tarinan, täällä keittokattiloiden keskellä. Illalla odotamme vieraita.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ! Kerron "Linnulle" onnittelut; olet ihan oikeassa tuosta pesästä lennosta, vaikka jo nyt on ikävä. En kuitenkaan ole huolissani hänestä; Neito on fiksu nuori nainen, jolla on hyvät periaatteet elämään ja usko Jumalaan. Eikähän niillä pärjää ? t:Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Kyllä pärjää. Ja äitikin pärjää, kunhan elämä tasaantuu ja tunnekuohut laantuu.