"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

268. tarina (Luccan St Zita)

Yleisön pyynnöstä ja avustuksella vastaan omaan kysymykseeni. Arkussa makaa Luccan oma pyhimys St Zita.


Zita syntyi Monsagratin kylässä Toscanassa vuonna 1212. 12- vuotiaana hän lähti Luccaan palvelijaksi Fatinellien talouteen. Nuorta tyttöä pidettiin pahoin sekä talonväen, että muiden palvelijoiden taholta. Tämä ei kuitenkaan tehnyt tytöstä katkeraa, vaan hän osoitti hyvyyttä ympärillä olevilleen ihmisille näiden teoista huolimatta. Tytön käytöksestä johtuen talonväki tuli uskonnolliseen herätykseen ja Zitasta tehtiin päävastuullinen taloudessa. Hän palveli Fatinellejä elämänsä loppuun asti, yhteensä 48-vuotta, omien sanojensa mukaan, "niin kuin palvelisi Jumalaa."

Zita heräsi joka aamu useita tunteja ennen muita rukoilemaan. Hän jakoi ruokansa köyhien kanssa. Tarinan mukaan eräänä aamuna muut palvelijat kantelivat työnantajalle, että Zita oli leipomassa ja aikoi jakaa talon leipää ulkopuolisille. Kun mentiin katsomaan keittiöön, löydettiin keittiöstä enkeleitä leipomassa Zitalle.

Zita kuoli 27. huhtikuuta vuonna 1272 60-vuotiaana. Zitan johdosta tapahtuneita ihmeitä on laskettu tapahtuneet 150. Vuonna 1580 Zitan ruumis kaivettiin ylös maasta ja huomattiin, että se ei ollut maatunut vaan muumioitunut. Zita julistettiin pyhimykseksi vuona 1696 ja hänen ruumiinsa lepää lasiarkussa Luccan Basilica di San Fredianossa.

Jos suunnittelet vierailua Zitan luo, älä ohita tätä majapaikkaa. Luccassa voi yöpyä näin ihanasti. Talossa, joka kuului tietenkin Fatinellien perheelle.

5 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

KIITOS ! Ei tietysti olisi tehnyt pahaa vähän verrytellä englannin kieltäkään, mutta silti oli mukavampaa lukea tämä tarina näin ! Yleisö siis kiittää ja kumartaa: Tiina

Mukavaa iltaa vieraiden seurassa ! Toivottavasti ehdit myös seurustella kokkaamisen lomassa ? Meilläkin on käynyt monena päivänä vieraita peräkkäin; Blogi-Kirsikan Mascarpone + kerma + mansikka + keksi-resepti on ollut ahkerassa käytössä...

Anonyymi kirjoitti...

Ai juu, katsoin myös tuon majapaikan... Jos ei olisi "Matti kukkarossa", olisin heti varannut sekä lennot että majoituksen... t:Tiina

Kikka N kirjoitti...

Kiitos wau! luin sen edellisenkin tarinan ja heti päälle tämän jatkoksi. Katsoin myös tuon hurmaavan majapaikan. Panin sen kirjanmerkkeihin, jos vaikka joskus... :D

Anonyymi kirjoitti...

Sinä sitten löysit vähän enemmänkin, minä en tuohon majapaikkaan törmännyt :)
Tosin, illalla vasta ehdin lukeakin koko tarinan, en sitten seikkaillutkaan enää enempää.

Kuinka me pärjättiin ennen ilman nettiä?? Mentiin vaan ja seikkailtiin ja ihmeteltiin :DD

Mine kirjoitti...

Tiina: Minä pidän ruokapäiväkirjaa, jotta muistaisin mitä olen vierailleni tarjonnut. Etteivät saa joka kerta samaa:). Tosin aika samat ruoat ne pyörii. Pitäisi saada hyviä reseptejä. Nyt kesäkuumalla otan varman päälle. Ei ole varaa mennä mitään pieleen.

Kikka: Eikös vain ollutkin aika kutsuvan näköinen lomakoti. Kelpais vaikka pysyvämpäänkin kotoiluun.

Pepi: Löysin sen, kun yritin löytää jotakin tietoa suomeksi tuosta Luccan pyhimyksestä.

Niin, miten me pärjättiin ilman nettejä ja navigaattoreita? Hyvin kai. Tekniikka toisaalta vähän tyhmentää? Matkat suunnittelen edelleen kartan ääressä Lonely Planetteja lukien. Nettiä tarvitsen vain tarinoiden ylöskirjaamiseen.