"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 19. heinäkuuta 2012

269. tarina (Sanremo- muisto nuoruudesta)

Meillä oli tarkoitus ajaa Ranskaan yöksi. Matkalla kuitenkin silmiin sattui jotakin, joka herätti kivoja muistoja. Kotikaupungissamme Kotkassa oli nuoruudessamme (ja on edelleen, mutta eri osoitteessa) pizzeria Sanremo, joka otti meidät nuoret mielellään isommallakin porukalla suojiinsa. Saimmepa joskus ottaa kitaran matkaan ja laulella pizzojamme odotellessamme. Herkistävin muisto on tietysti se, kun oli niin ihastunut siihen kitaristiin. Piti pyrkiä samaan pöytään. Maistella toisen pizzanreunoja. Elätellä toiveita jostakin muustakin yhteisestä. 

Nyt me molemmat olimme yhteisen jälkikasvumme kanssa Sanremon risteyksessä. Kuinka siitä olisi voinut ajaa ohi? Oikeastaan teki myös mieli pitää vielä kiinni Italiasta ennen astumista uuteen. Päivä oli vielä varhainen, joten kaupunkia ehtisi vielä hyvin katselemaan. Päätimme siis jäädä yöksi Sanremoon.


Hotelli löytyi helposti. Saimme katsella sen ikkunoista merta. Ikkunanäkymä ei tietenkään riittänyt. Kun meri nyt oli siinä, oli päästävä sen viereen. Kävelimme kohti rantaa, jossa alkoikin hyvät rantaa mukailevat tiet. Rannoista sen sijaan oli tehty busines, joka oli mennyt jo kiinni. Pitkin rantaa oli aidattuja alueita, joihin pääsi vain maksua vastaan. Jos olisin sanremolainen, se ehkä harmittaisi minua? Nyt meille kuitenkin riitti meri silmissämme ja sen tuoksu nenissämme. Ääni korvissamme.






Sanremo on tunnettu Casinoistaan, mutta meitä ne eivät kiinnostaneet. Riitti vain kaduilla haahuilu ja meri. Hieno ortodoksikirkko oli tietysti käytävä katsomassa. Ulkoa tosin, sillä ovet olivat kiinni meidän siellä kolkutellessamme.




Nälän ilmoitellessa itsestään, sattui silmiimme Kiinalainen ravintola. Lapset pistivät vastaan, sillä heidän mielestään joka päivä voisi syödä pizzaa. "Tämä on Italia, eikä Kiina." Me pidimme päämme aikuisten oikeudella ja raahasimme jälkikasvumme sisään. Pyöreän pöydän ympärillä me tilailimme umpimähkään kaikkea mikä kuvissa näytti hyvältä. Pian eteemme saapui jos jonkunlaista herkkua. Johan unohtui lastenkin napina. Oli kiva pyöräyttää pöydän keskiosaa ja maistella mitä mistäkin kupista löytyi. 




Vatsat täynnä me kävelimme pimenneessä illassa. Mieheni ja minä. Neljä tervettä lasta. Sanremon kiehnäys oli tuottanut tulosta. Katselin heitä siellä edelläni ja tunsin itseni maailman onnellisemmaksi ihmiseksi. Sanremo - muisto nuoruudesta. Tänä iltana se oli myös merkkipaalu toteutuneista unelmista. Tietoisuus siitä, että elämässä oli kaikki hyvin. Jos kuolisinkin huomenna, voisin lähteä elämästä kyllänsä saaneena. Tai jatkaa kiitollisena ja luottavaisena. Kohti hyviä ja huonoja päiviä. Yhdessä näiden kanssa.




ps. Vietimme 18-vuotishääpäiväämme 16.7. Istanbulin Cihangirissa. Olisi ollut kiva laittaa kuvia, mutta en viitsi katkaista tätä kierrosta. Muistuttakoon tämä postaus teitä tässä välissä ja Cihangiria sitten, kun on seuraavien Istanbul- postausten vuoro. Kiitos onnittelijoille, ei tarvitse onnitella uudestaan:).

10 kommenttia :

M. Metrossa kirjoitti...

Voi miten somaa, pitseria ja kitaristi! Meillä juhlistetaan kohta puolin 10-vuotishääpäivää. Ihana muistella yhteistä taivalta. Ja miettiä tulevia päiviä. Myöhästyneet hääpäiväonnittelut teillekin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oikein paljon onnea! :) Helist

Anonyymi kirjoitti...

Olipa ihanan tunnelmallinen postaus - herkkä ja hymyilyttävä :)
Toivon teille vähintäänkin saman verran onnellisia vuosia tästä eteenkin päin!

pikkujutut kirjoitti...

Aah, miten romanttista!
Meilläkin on vähän vastaava tarina, tulikin niin sopivasti mieleen nyt...oi ja voi.

Tuolla toisaalla, meidän kaupungissa, on vain yksi maksullinen ranta, kaikki muu vapaassa käytössä ja sitä ne ovatkin.

Mutta tuo kirkko, upea jo ulkoakin.

Kirjailijatar kirjoitti...

Tämä oli niin suloinen teksti. Minä ikuisena romantikkona herkistyn aina tällaisten ääressä. Olette todella onnellisia, kun olette saaneet rakastua ja rakastaa. Ja vielä hääpäivä Cihangirissa, onnittelut näin jälkikäteen. Teidän avioliitto on nyt sitten täysi-ikäinen :)

A kirjoitti...

oi te onnelliset!! ONNEA EDELLEEN seuraavat 30 vuotta.<3333

todella hieno postaus, MINE, KIITOS!<333

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten suloinen tarina teistä ja suloinen oli tuo matkanne kohde myös ! En ole koskaan käynyt edes Italiassa ja nytkin taidamme lomalla lähteä Itä-Suomeen; parasta on kuitenkin se, että takapenkki on vielä täynnä ja koko neitolauma on lähdössä mukaan ! Siitä nyt iloitsen ! t: Tiina

Yhden teidän lapsien mielipiteeseen: Pitzaa voinee syödä joka päivä !

Mine kirjoitti...

M. Metrossa: Hyvää hääpäivää teillekin, kun aika koittaa. Muistakaa juhlia, se on piristävää:)

Helist: Kiitos!

Pepi: Ne on herkkiä asioita nämä. Yhdessä olisi kiva vanheta.

Pikkujutut: Olisit kertonut, se olisi ollut kiva kuulla...

Kirjailijatar: Tosiaan, täysi-ikäinen. Ehkä se nyt sitten alkaa käyttäytymään sen mukaisesti, arvokkaammin?

Aili: Toivottavasti ainakin 30-vuotta. Enempikin kelpaa.

Tiina: Itä- Suomi on oikein hyvä paikka matkustaa. Kiva kun saitte vielä kaikki matkaan. Minustakin pizzaa voisi syödä, jos ei nyt joka päivä, niin ainakin joka toinen. Minä vain turpoan jauhoista, kun hyvin kohotettu pulla. Siksi olisi hieman rajoitettava, ellei sitten halua pullaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys täältä Pohjois-Suomesta.

Löysin blogisi joitakin viikkoja sitten ja jäin pahan kerran koukkuun.
Tällaiselle ohikiitäviä tunnelmia, ruokaelämyksiä ja historiaa rakastavalle sekä kroonista matkakuumetta potevalle blogisi on todellinen aarreaitta. Nyt olen kulkenut matka kerrallaan mukananne jokaisen tänne kirjoittamasi reissun. Kutkuttavaa lukea toisen kokemuksia tutuista paikoista ja ihanaa päästä siivellä sellaisiin kaupunkeihin, joita on tähän mennessä vain haaveillut. Puhumattakaan niistä paikoista, joista ei muista koskaan ennen edes kuulleensa!

Hävettää melkein tunnustaa, mutta Turkin olen jotenkin tähän mennessä ajatellut pelkkinä turistirysinä, joissa ei ole minulle mitään houkuttelevaa. (Tyhmä minä! Näkeehän sen jo kartastakin, että maa on valtavan suuri ja vaihteleva..) Olet avannut silmiäni ja sytyttänyt kiinnostuksen kipinän - jonain päivänä se varmasti kasvaa kunnon roihuksi, ja silloin meitä ei pidättele Turkin ulkopuolella mikään. Kunhan vain ensin saan roihun tartutettua rakkaaseen kanssakulkijaanikin :)

Kaunis kiitos miellyttävistä ja ajatuksia avartavista hetkistä! Pysyn takuulla mukana jatkossakin.

-päivi

Mine kirjoitti...

Päivi: Kiitos kivasta viestistäsi. Olen iloinen, että olet viihtynyt ja haluat jatkossakin matkata kanssamme. Turkki on tosiaan mieletön matkailumaa. Ja Istanbul mielestämme ehdottomasti monipuolisin kaupunkikohde, mitä Eurooppa päällään kantaa. Moni yhdistää Turkin Marmarikseen ja Alanyaan. Ei se minuakaan hirmuisesti kiinnostaisi, jos se olisi koko todellisuus. Turkin mielenkiintoisimmat alueet on siellä, jonne harva osaa mennä. Tarvitaan siis omatoimimatkailua. Meillä on tietysti etunamme kielitaito, joka avaa monia ovia, joista ilman sitä on vaikeampi mennä. Ei mahdoton kuitenkaan, sillä turkkilaiset on uskomattoman ystävällistä ja vieraanvaraista väkeä, jotka yrittävät ymmärtää. Ja auttavat vaikka eivät ymmärtäisikään:).