Käydään kylillä mummon ja tyttöjen kanssa. Hautausmaa on liikuttavan pieni, sen poveen on helposti mahdutettu kylän kuolleet. Siellä lepäävät mummon rakkaat. Nypitään kukat ja kastellaan. Kuullaan tarinat hautojen takaa.
Kotitalo on tyhjillään ja maali repsottaa. Kurkitaan ikkunoista ja istutaan tutut rappuset. Aitan kulmilta lähti aiemmin polku rantaan, nyt se kasvaa viljaa. Vattupuskat ovat entisellä paikallaan ja aitassa seisoo Kirjon kello. "Mummo, nyt miä tiiän. Siä kerrot sitä lapsuutta," tuumaa kuopuksen serkku pihalta kukkia kerätessään ja mummoaan kuunnellessa.
Navetassa haisee vuosienkin perästä lehmä. Mummosta kuuluu haikeus siitä, että jatkoa ei ole luvassa. Me iloitsemme, että vielä ovat kanssamme nämä, jotka voivat kertoa. Herättää silmien eteen karjanhakumatkat, heinätyöt ja taakse jääneen ajan. Jokeen sukeltavat tulevat polvet, jotka kantavat kerrottuja muistoja omiensa seassa. Aika entinen ei palaa, mutta se on silti ollut ja muokannut meistäkin sen mikä olemme.
4 kommenttia :
Oi miten kotoiset maisemat! Siis perinteisen suomalaiset. Punaiset puuseinät, kivirappuset... :)
Jotenkin on niin surullista, kun maailma muuttuu ja kylät tyhjenevät, maailma kaupungistuu... Kuinka monelta jää kokematta ihanat vierailut mummolassa (tai vastaavassa) maalla. Niin kaupunki-ihminen kuin itse olenkin, niin silti se on surullista.
Monet lapsuusajan mukavat muistot sijoittuu juurikin maalle ja mummulaan. Joidenkin aikojen päästä on vain hylättyjä taloja, villiintyneitä pihapiirejä... no, toivottavasti ei kuitenkaan! Lapset saavat ihania hetkiä ja muistoja villeinä ja vapaina maalla kirmatessaan. Vanhempana riittääkin hyvin kaupunki ja siirtolapuutarhamökki :D
Onneksi monet kuitenkin haluavat nykyään muuttaa maalle :)
Kiitos kuvakertomuksesta, Mine!
Onneksi on vielä mummoja, jotka voivat kertoa jälkipolville...
Ihanaa viikonloppua ja rippipyhää teille kaikille:)
♥
Terhi: Maaseudussa on kyllä puolensa.
Tiina: Minä haluaisin asua siinä rajoilla, ottaa hyvät puolet molemmista. Saada maaseudun rauhan ja verkkaisemman elämänmenon, mutta myös kaupungin palvelut. Onneksi on näitä keitaita, johon piipahtaa.
Aili: Ihan totta. Toivottavasti muistetaan kysellä, jotta tarinat ei katoa kertojien mukana.
Lähetä kommentti