"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 2. elokuuta 2013

504. tarina (Siä kerrot sitä lapsuutta)

Käydään kylillä mummon ja tyttöjen kanssa. Hautausmaa on liikuttavan pieni, sen poveen on helposti mahdutettu kylän kuolleet. Siellä lepäävät mummon rakkaat. Nypitään kukat ja kastellaan. Kuullaan tarinat hautojen takaa. 



Kotitalo on tyhjillään ja maali repsottaa. Kurkitaan ikkunoista ja istutaan tutut rappuset. Aitan kulmilta lähti aiemmin polku rantaan, nyt se kasvaa viljaa. Vattupuskat ovat entisellä paikallaan ja aitassa seisoo Kirjon kello. "Mummo, nyt miä tiiän. Siä kerrot sitä lapsuutta," tuumaa kuopuksen serkku pihalta kukkia kerätessään ja mummoaan kuunnellessa.












Navetassa haisee vuosienkin perästä lehmä. Mummosta kuuluu haikeus siitä, että jatkoa ei ole luvassa.  Me iloitsemme, että vielä ovat kanssamme nämä, jotka voivat kertoa. Herättää silmien eteen karjanhakumatkat, heinätyöt ja taakse jääneen ajan. Jokeen sukeltavat tulevat polvet, jotka kantavat kerrottuja muistoja omiensa seassa. Aika entinen ei palaa, mutta se on silti ollut ja muokannut meistäkin sen mikä olemme. 

4 kommenttia :

Pere kirjoitti...

Oi miten kotoiset maisemat! Siis perinteisen suomalaiset. Punaiset puuseinät, kivirappuset... :)

Tiina kirjoitti...

Jotenkin on niin surullista, kun maailma muuttuu ja kylät tyhjenevät, maailma kaupungistuu... Kuinka monelta jää kokematta ihanat vierailut mummolassa (tai vastaavassa) maalla. Niin kaupunki-ihminen kuin itse olenkin, niin silti se on surullista.
Monet lapsuusajan mukavat muistot sijoittuu juurikin maalle ja mummulaan. Joidenkin aikojen päästä on vain hylättyjä taloja, villiintyneitä pihapiirejä... no, toivottavasti ei kuitenkaan! Lapset saavat ihania hetkiä ja muistoja villeinä ja vapaina maalla kirmatessaan. Vanhempana riittääkin hyvin kaupunki ja siirtolapuutarhamökki :D
Onneksi monet kuitenkin haluavat nykyään muuttaa maalle :)

A kirjoitti...

Kiitos kuvakertomuksesta, Mine!
Onneksi on vielä mummoja, jotka voivat kertoa jälkipolville...

Ihanaa viikonloppua ja rippipyhää teille kaikille:)

Mine kirjoitti...

Terhi: Maaseudussa on kyllä puolensa.

Tiina: Minä haluaisin asua siinä rajoilla, ottaa hyvät puolet molemmista. Saada maaseudun rauhan ja verkkaisemman elämänmenon, mutta myös kaupungin palvelut. Onneksi on näitä keitaita, johon piipahtaa.

Aili: Ihan totta. Toivottavasti muistetaan kysellä, jotta tarinat ei katoa kertojien mukana.