573. tarina (Istanbulin Top 10 - ruokapaikat) + EDIT

Turkkilaiset ovat erittäin ylpeitä "rikkaasta ruokakulttuuristaan". Se on se kivi mikä eniten hiertää kengässäni suhteessa turkkilaiseen ruokaan. "Rikas ruokakulttuuri" ja joka perusravintolassa täsmälleen samat ruoat. Keko riisiä, paistettu tomaatti ja paprika sekä liha. Tai puolikas sipuli, pala sitruunaa ja kala. Kanavarras, lihapulla, lampaan kyljykset tai döner. Unohda kastikkeet, ruoka on pääosin kuivaa ja hyvin pelkistettyä. Mausteilla ei revitellä vaan "lihan pitää maistua lihalle ja kalan kalalle tai muuten siinä täytyy olla jotakin vikaa". Kyllä niillä mahansa saa täyteen, mutta sellainen "ah miten ihanaa"- tunne jää minulta puuttumaan monessa ravintolassa. Eikö rikkaan ruokakulttuurin pitäisi olla monivivahteinen ja erilaisia makuja täynnä? 

Onneksi viimeisinä vuosina olen tutustunut meze-kulttuuriin ja nykyään ne ovatkin monesti se ravintolan pääjuttu. Pääruoan aneemisuus ei haittaa, jos on herkutellut ensin vatsan täyteen mezeillä. Vaihtelua ruokaan saa myös "valintatiskiravintoloissa", joissa on tarjolla kotiruokamaisempaa ja "märempää" ruokaa. Näissä paikoissa valitaan annoksia osoitellen. Varma valinta on aina munakoiso! Oleellinen osa turkkilaista ruokakulttuuria on myös keitot, joihin en ole vielä kyllästynyt. Linssikeitto on aina makoisa vaihtoehto ja sitä keitellään meillä kotonakin. Kotiruokaosio saa siis jo paremmalle tuulelle.

Kun nyt mietin listaani Istanbulin parhaista ravintoloista, niihin liittyy kaikkiin jonkunasteinen "ah-efekti." Tärkein on tietysti tunne siitä, että on saanut hyvää ruokaa, mutta lähes yhtä tärkeää minulle on miljöö, joku pieni ihana asia, joka kutsuu ravintolaan aina uudelleen. Nämä on ne, jotka on jäänyt mieleen ja jonne uudestaankin halajaa.

1. MIKLA. The Marmara Pera-hotellin huipulla sijaitseva Mikla on hintatasonsa puolesta niitä ravintoloita, joihin ainakin meikäläiset menee ihan vaan niinkuin erityistilaisuuksissa. Ja ilman lapsia:). Näköala on huikea, mutta sen ääreen pääsemiseksi on tehtävä varaus. Hyvältä ruoka maistui myös sisempänä syötynä ja näköalan voi käydä ihailemasssa hotellin kattoterassilla ruoan jälkeenkin. Jokainen suupala oli itkettävän ihana. Mistä kertoo se, että ruoasta ja ravintolasta ei ole yhtään kuvaa, paitsi ne jälkiruokamaisemat tuolta ravintolan katolta? Söimme täällä ainakin ihania kesäkurpitsoita. Meitä suomalaisia muuten yhdistää tähän ravintolaan paikan omistaja Mehmet Gürs, joka on äitinsä puolelta Tammisaarelaisia. Ilmankos ruoka on näin hyvää:D.

2. BANYAN. Ortaköyssä sijaitseva Banyan tarjoaa aasialaistyyppistä ruokaa upeissa puitteissa. Ravintolan slogan on "ruokaa sielulle" ja ainakin tähän sieluun se on vedonnut jo useamman kerran. Täälläkin kukkaro nopsasti keventyy, joten myös tämä ravintola kuuluu niihin "erityistilanteisiin" joihin ei oteta lapsia mukaan. Ihana paikka ja ihana ruoka! Lounasaikaan paikassa on hieman keveämmät hinnat.

3. ASITANE. Chora-kirkon vieressä olevasta keltaisesta puutalosta löytyvä ravintola palauttaa uskon turkkilaisen ruoan ihanuuteen. Asitanekin on hintava ravintola, annokset ovat pieniä, mutta niin hyviä, että täälläkin saa lähes itkeä ruokansa ääressä. Ainakin meidän vieraillessamme ravintolassa, jokainen ruokalija sai myös lähtölahjan, purkillisen hilloa. Plussaa myös miellyttävästä ilmapiiristä, jossa tilaan sopiva musiikki soi hiljaa taustalla. 

Lammas munakoisopyreessä oli ihan paras.

4. ŞAH. Tämä uusi löytöni sijaitsee lähellä Sultanahmetia. Sisäpiha hämää, sillä varsinainen ihanuus on monen monen rappusen päästä löytyvä terassi, josta voi ihailla Hagia sophiaa, Sinistä Moskeijaa ja Kultaista sarvea hyvän ruoan äärellä. Ihanaa! Hintataso on edullinen verrattuna edellisiin kolmeen. Hyvää pihviä hyvällä kastikkeella. Lihansyöjä kiittää! Ota myös se mezelautanen, niin iltasi on täydellinen. Ja muu pöytäseurue huokaili myös suklaasufflen äärellä.

5. LIMONLU BAHÇE. Tämä sisäpihalta löytyvä Sitruunapuutarha on alkuun hieman hankalasti löydettävissä. Käänny Tüneliltä tultaessa ennen Galatasaray-lukiolta oikealle. Kävele mäkeä alaspäin ja tarkkaile oikealla olevia rakennuksia. Kyltti tulee kyllä, mutta se on hieman huomaamaton. Usko pois, käytävien päästä löytyy tämä pieni keidas, joka on viehättävä ympäristönsä puolesta, mutta myös ruoka saa hyvälle tuulelle. Rapeaa kanaa appelsiinikastikkeella tai tulisempi meksikolainen kana oli ainakin minulle mieleen. Maista myös paikan Limonataa. Kirpeää ja hyvää.

6. PONTE. Istiklalkadun varrelta löytyvä Ponte tarjoaa hyvää ruokaa ja upean maiseman Bosborille ja Sultanahmetin suuntaan. Kesäiltoina kattoterassilla soittaa yleensä myös Live-bändi. Näin keski-ikäistyville ihmisille oli plussaa bändin äänentaso, joka ei estänyt keskustelua ruokailun yhteydessä. Hintataso on kohtuullinen, ei kuitenkaan halpa. Tee pöytävaraus, jotta pääset ihailemaan maisemaa reunalta käsin. Älä unohda myöskään käydä vessassa, sillä harvoin sitä saa tehdä tarpeitaan tällaisessa maisemassa!

7. ÇIYA. Oodi turkkilaiselle ruoalle. Tässä ravintolassa ei hienostella miljööllä. Tila on aika ruokalamainen, mutta ruoka on paikallista parhaimmillaan. Ensin näyttelet mezepöydästä, että "tuota, tuota ja tuota, kiitos." Sitten sama pääruoan suhteen. Ei ole kuivaa eikä pliisua vaan todella hyvää. Ravintoloita on Kadıköyn samalla kadulla kolme. Me kävimme nimenomaan tässä kotiruokapaikassa, joten muista en osaa sanoa. Suosittelen lämpimästi!

 8. HABIL. Istanbulissa asumisen haittapuolia on kunnollisen italialaistyyppisen pizzerian puute. Paikallisista versioista ihan paras löytyy Kavacikin kaupunginosasta täältä Aasiasta. Habilin kanapizza on paikallisen pizzataivaan kirkkain tähti. Tämän rasvaisen herkun itseesi ahdettuasi et voi olla kuin onnellinen. Harmi kyllä, tai ehkä sittenkin onneksi, asumme kotiinkuljetusta ajatellen liian kaukana.

9. LEONARDO. Tähän ihanaiseen ravintolaan päästäkseen, täytyy ajaa Istanbulin ulkopuolella olevaan Polonezköyhin. Monesti olemmekin yhdistäneet työn ja huvin. Eli kävelleet ensin metsäpolun ja istahtaneet sitten Leonardoon syömään. Talvella saa nauttia hyvästä ruoasta takkatulen ääressä ja kesällä viihtyisässä puutarhassa. Ruoka ei ole koskaan ollut pettymys!

 

 10. OMA SÄNKY JA YEMEK SEPETI. Turkki hellii ihanaisesti väsähtänyttä äitiä Yemek Sepeti-palvelun kautta. Sieltä voi tilata kotiin ruokaa ilman kuljetusmaksuja. Arjen tai viikonlopun ihania hetkiä on tilata kiinalaista. Pukea yöpuku päälle ja villasukat jalkaan. Ruoan tultua nappaat sen tarjottimelle ja pujahdat peiton alle. Tietokoneelta elokuva pyörimään ja ruokaa suuhun. 

Tällainen oli minun Lemriravintola-listani. Olisiko sinulla ehdottaa jotakin omaa lempiravintolaasi? Minulla on nimittäin tekeillä itseäni varten "ravintolat, joissa täytyy käydä ennen läntöä"-lista.

Ensi kerralla sitten Istanbulin ikävöidyimpien ja vähiten ikävöityjen Top 10. Esimakuna tulevaan: se ikävöityjen ykkönen on tuo tämän listan vika.

EDIT: Sain Ninalta linkin Ruotsin televisiosta tulleeseen ohjelmaan, joka kertoo tuosta Miklan Mehmet Gürsistä. Katsoin sen saman tien ja pysyin kärryillä jopa meikäläisen ruotsinkielentaidolla. Ihana ohjelma ja tuli niin sympaattinen kuva tuosta Mehmetistä. Ja Istanbulkin niin hauskasti kuvattuna!  Tässä linkki, jos joku muukin haluaa katsoa: OHJELMA. Kiitos Nina!

539. tarina (Istanbul - pestyt naiset katolla)

En ole tainnut vielä tarinoida teille Hamamista? Tämä turkkilainen sauna on hellivä, mutta joillekin myös hieman hämmentävä kokemus. Suosittelen sitä lämpimästi etenkin viileämpään aikaan maassa matkusteleville, mutta ei hamam pahaa tee helteisenkään päivän jälkeen. Hamamissa ei näet ole kovin kuuma, ennemminkin suloisen lämmintä ja kosteaa. Perinteiset hamamit ovat jakautuneet miesten ja naisten osioihin, vain turistialueiden hotelleissa molemmat sukupuolet voivat kylpeä yhdessä. Tällöin pukeudutaan uimapukuun, muuten hamameissa on pukeutumisen suhteen omat sääntönsä.

Eilen oli loistava hamam-ilma. Aurinko oli pysytellyt koko päivän pilven takana ja etenkin rannassa tuuli. Odottelimme naisia kasaan ja yhdellä ja toisella oli vilu. Oli vuorossa äitien vapaailta ja olimme aikeissa aloittaa sitä historiallisessa Çemberlitaşin hamamissa Sultanahmetin lähistöllä. Kun porukka oli kasassa hyppäsimme Eminönüstä ratikkaan. Hamam sijaitsee heti Çemberlitaşin pysäkin vieressä.

Çembelitaşin hamamin rakennutti sulttaanin äiti ja rakennusta valvoi itse arkkitehti Sinan. Vuodesta 1584 asti hamam on tarjonnut puhtautta yhdelle ja toisellekin kylpijälle. Seurueestani kaikki muut olivat tässä hamamissa ensi kertaa, joten oli hieman tarpeen kertoa, että mitä siellä hamamissa tapahtuu:

Kassalla valitset millaisen hamam-käynnin haluat. Voit vain mennä loikoilemaan kuumalle kivelle ja hoitaa itse peseytymisen. Tai voit ottaa "pesupaketin", jolloin sinut ohjataan makoilemaan kuumalle kivelle ja sen jälkeen pesijä pesee sinut. Ensin karhealla kintaalla ihoa kuorien ja sen jälkeen peittäen sinut saippuavaahtoon. Lopuksi pestään vielä hiukset sivuhuoneessa ja huuhdellaan. Tämä voi olla se jollekin hämmentävä kokemus, mutta jos sen yli pääsee, pestävänä oleminen on ihanaa. Suosittelen siis pesua. Tai voi ottaa luksuspaketin, joka sisältää pesun lisäksi myös hieronnan.

Pesun jälkeen meidät raukeat naiset lasketaan vielä lillumaan lämpimiin altaisiin. Sen jälkeen napataan kasasta lämpimät pyyhkeet. Isompi ympärille ja pienempi hiuksia varten. Hamamin ulkopuolella on pyöreässä tilassa vielä virkistysalue, jossa punaposkiset pestyt naiset ympäri maailmaa siemailevat juomia ja keräävät voimia pukeutumiseen ja hamamin ulkopuolelle paluuseen.

Çemberlitaşin hinnat ovat hieman suolaiset, mutta se on minusta hintansa väärti. Suosittelen myös vertailun vuoksi käyntiä ihan vain perinteisessä paikallisten naisten käyttämässä hamamissa. Tällaisia ovat mm. Aasian puolella Üsküdarissa oleva Çinilihamam. (Hamam-kuvat ovat Çemberlitaşin hamamista tehtyjä postikortteja. Kuvaaminen hamamissa on kielletty.)

Peseydyttyämme olimme nälkäisiä ja raukeita. Hipsimme pimeässä illassa kohti ravintolaa, jonka terassin olin vastikää löytänyt Sultanahmetin sivukaduilta. Ruoankin olin testannut, joten tiesin sen olevan hyvää. Kipusimme siis kattojen päälle monet monet rappuset ja lopulta ympärillämme aukesi iltavalaistuksessa oleva Istanbul.

Nälkää kasvatettiin puhumalla ruoasta. Mitä ihanaa olikaan syöty, miten opittiin valmistamaan hyvät pihvit, kuinka hyvin olikaan onnistunut viime viikon linssikeitto. "Tarjoilija, voisitteko tuoda sitä ruokaa ja äkkiä." Tuulinen ilta ja nälkä saivat yhden ja toisen hytisemään, mutta apu on yleensä tarjolla. Kannattaa siis kysäistä ravintoloista vilttejä. Useimmissa paikoissa niitä on ja viileässä illassa ovat ihania lämmöntuojia.

Seurueemme yhtenäinen ruskeakaapu-asu.

Hyvin upposi mezeet, börekit, pihvit ja jälkiruokasufflet jäätelöllä. Kahvit saatiin kaupan päälle. Muistettiin taas, että naisten on hyvä välillä kokoontua yhteen. Istua pitkään valmiissa pöydässä ja vuodattaa mielenpäällä ja pohjalla oleva toistenkin korviin. Jäähyväisiäkin oli taas ilmassa, sillä yksi joukostamme muuttaa kuun vaiheessa toisenlaisten maisemien ääriin.  

Laskeuduimme taas monet raput ja huomasimme: Yläkerrassa viettäessämme rauhallista naisten iltaa, jammasi katutasossa live-bändi ja baarillinen väkeä. Kello oli pitkällä ja ajatuksissa oli lähinnä oma peti ja pitkät yöunet.  Sitä se virkistyminen teettää.

Tiedättekö mitä nyt tapahtuu? Ryhtiliike. Ensi viikolla ei tule postauksia, jos ei saada tätä naista liikkeelle. Enää ei ole hellettä eikä muitakaan tekosyitä sohvaperunointiin, joten ylös, ulos ja lenkille siitä.