Hyvästelemme Jerusalemin Öljymäeltä käsin. Kaupunki silmiemme alla ja ympärillä oliivipuut. Tie on kapea ja rinteessä vielä aamupäivän rauha. Etsimme Getsemanea, joka kartalla on merkitty rinteen puolivälille, mutta todellisuudessa sijaitsee jo rinteen alakulmassa. Ajamme siis ohi ja päädymme mäen päälle.
Pian löydämme itsemme portilta, joka johdattaa meidät vuorisaarnan kirkkoon. Seinustoille kirjoitettu Isä Meidän-rukous monin eri kielin. Turkkilaista versiota ei löydy, mutta suomalainen helpostikin. Koko kirkosta ei matkaoppaassani mainittu mitään, mutta tulipahan käytyä. Portilla kysytään tietä Getsemaneen ja jatketaan matkaa neuvojen suuntaan.
Näköalatasanteen alla lepää juutalainen hautausmaa. Sen yksinkertaisuus puhuttelee minua. Hautakivet ja niiden päälle asetetut erikokoiset kivet. Lepääkö kiviröykkiön alla kuuluisuus vai rakastetuin suvun jäsen? Palaako kiven päädyssä olevassa aukossa kynttilä? Surijoita ei näy, on vain yksittäiset turistit oikaisemassa hautausmaan läpi kohti omia pyhiä paikkojaan. Hautausmaiden ystävänä minulla ei ole mihinkään kiire.
Getsemane on pieni ja hyvin hoidettu puisto Öljymäen kulmassa. Oliivipuista voi päätellä niiden nähneen vuosisatoja, ehkä vuosituhansiakin. Kirkko on kaunis ja puiston tapahtumia avaava. Maalausten äärellä viivähtää mielellään. Onneksi tuli käytyä, vaikka alkuun ajateltiin jättää koko Öljymäki välistä.
Olemme viihtyneet Jerusalemissa, mutta nyt on aika startata auto. Ajaa läpi karun maan ja päätyä Välimeren äärelle Tel Aviviin. Sieltä vielä kaksi postausta. Kaupunkikierros omin avuin ja kaupunkikierros ihanan oppaan seurassa.
Oikeassa elämässä bloggaaja on nuhainen ja hautautunut peittojensa alle omaan sänkyynsä. Eikä aio täältä liikahtaa muualle kun hakemaan kupin kuumaa kahvia ja pari palaa paahdettua ruisleipää. Hyvää ja terveempää viikonloppua teille kaikille!
