Aamulla heräsin sateenropinaan. Tai niin ainakin luulin. Todellisuudessa vesi lirisi ilmanvaihtokanavan luukusta kaappia myöten lattialle. Samalla muistin, että olin unohtanut ilmoittaa lasten koulubussille matkastamme. Uni sai siis mennä ja rupesin viestittämään kuskille terveisiä Italiasta.
Söimme aamupalaa hitaasti nautiskellen. Italiassa kahvi jo pelkästään on mahdottoman hyvää. Join sitä hitaasti maistellen ja mietin taas kerran, että kotiin pitäisi saada kunnon keitin. Croissantit rapsahtivat juuri sopivasti suussa ja karppausta ei kukaan ollut vielä keksinytkään. Juuri silloin en halunut ainakaan siitä kuulla.
Autolle selvisimme kimpsuinemme ja kampsuinemme, mutta sitten huomasimme hotellihuoneen avaimen kadonneen. Avainta etsiessämme alkoi kuulua jostakin ääni: "Äitiiii, äitiiiii." Hetken etsintöjen jälkeen äänen lähde löytyi hotellin paloportaiden yläpäästä. Kuopus oli kiivennyt portaita pitkin, mutta ei uskaltanut tulla alas. Onneksi portaita ympäröi metalliverkko, joten ei pieni päässyt putoamaan. Mies juoksi hakemaan eksyneen lampaan ja palautti laumaansa. Paimenia muistutettiin tekemään työnsä huolellisemmin. Lopulta avainkin löytyi, kun tarpeeksi monta kassia aukaistiin ja matka sai jatkua.
Firenzeen teimme melkoisen tehoiskun. Aloitimme kaupungin turisti-infosta ja pyysimme työssä olevaa henkilöä ympyröimään karttaan kaksi kaupungin pakollista nähtävyyttä. Neitokainen ympyröi kaksi kirkkoa, sekä Arno-joen ylittävän sillan. Niillä neuvoilla lähdettiin sitten liikkeelle.
Kirkot olivat molemmat upeita ja niin valtavan suuria, että oli hankalaa saada ne kuvaan. Kiersimme ne melko lapsiystävällisesti. Välillä istuttiin torilla maistelemassa Italian herkkuja kojuista. Lapset ehtivät myös ostamaan matkatuliaisia. Se taisi olla heidän mielestään Firenzen parasta antia. Minä nautin kirkkojen ja torin lisäksi kaduilla vaeltelusta, mutta sitäkään ei tehty liiaksi. Edellispäivän Rooma-kierros tuntui vielä kaikkien jaloissa.
Firenze oli kiva. En hullaantunut siihen, enkä kaipaa sinne uudelleen, mutta iloitsin silti muutamasta yhteisestä tunnistamme.
Söimme aamupalaa hitaasti nautiskellen. Italiassa kahvi jo pelkästään on mahdottoman hyvää. Join sitä hitaasti maistellen ja mietin taas kerran, että kotiin pitäisi saada kunnon keitin. Croissantit rapsahtivat juuri sopivasti suussa ja karppausta ei kukaan ollut vielä keksinytkään. Juuri silloin en halunut ainakaan siitä kuulla.
Autolle selvisimme kimpsuinemme ja kampsuinemme, mutta sitten huomasimme hotellihuoneen avaimen kadonneen. Avainta etsiessämme alkoi kuulua jostakin ääni: "Äitiiii, äitiiiii." Hetken etsintöjen jälkeen äänen lähde löytyi hotellin paloportaiden yläpäästä. Kuopus oli kiivennyt portaita pitkin, mutta ei uskaltanut tulla alas. Onneksi portaita ympäröi metalliverkko, joten ei pieni päässyt putoamaan. Mies juoksi hakemaan eksyneen lampaan ja palautti laumaansa. Paimenia muistutettiin tekemään työnsä huolellisemmin. Lopulta avainkin löytyi, kun tarpeeksi monta kassia aukaistiin ja matka sai jatkua.
Firenzeen teimme melkoisen tehoiskun. Aloitimme kaupungin turisti-infosta ja pyysimme työssä olevaa henkilöä ympyröimään karttaan kaksi kaupungin pakollista nähtävyyttä. Neitokainen ympyröi kaksi kirkkoa, sekä Arno-joen ylittävän sillan. Niillä neuvoilla lähdettiin sitten liikkeelle.
Kirkot olivat molemmat upeita ja niin valtavan suuria, että oli hankalaa saada ne kuvaan. Kiersimme ne melko lapsiystävällisesti. Välillä istuttiin torilla maistelemassa Italian herkkuja kojuista. Lapset ehtivät myös ostamaan matkatuliaisia. Se taisi olla heidän mielestään Firenzen parasta antia. Minä nautin kirkkojen ja torin lisäksi kaduilla vaeltelusta, mutta sitäkään ei tehty liiaksi. Edellispäivän Rooma-kierros tuntui vielä kaikkien jaloissa.
Firenze oli kiva. En hullaantunut siihen, enkä kaipaa sinne uudelleen, mutta iloitsin silti muutamasta yhteisestä tunnistamme.
