Kuuden aikoihin alitimme Tanskan ja Ruotsin välisen sillan. Aamun valossa se oli hieno näky. Todellisuudessa katsomisemme oli vilkuilua, sillä puimme väkeä aamupalalle ja valmistuimme sen perään poistumaan laivasta.
Malmöstä oli Tukholmaan matkaa reilu 600 kilometriä, joten päivän suunnitelmat olivat sitä myöten valmiit. Maisema oli alkumatkaan verrattuna varsin vaisua. Kevät oli Ruotsissa eteläistä Eurooppaa jäljessä. Puut olivat vielä paljaat ja maisema sangen harmaa. Ajaminen alkoi jo puuduttaa. Puolimatkassa pysähdyimme tankkaamaan ja juomaan kahvit. Molemmat olikin sitten matkan kalleimmat lajissaan. Norjan tiesinkin olevan kallis maa, mutta että Ruotsikin, se oli uusi tieto. Loppumatkan ankeutta lisäsi kuumeinen esikoinen. Olimme niin valmiit matkan päättämiseen.
Tukholmassa etsittiin laivaa, jolla risteillä viimeinen vesiosuus. Liput saatiin Viking Linen laivaan hienoisen odottelun jälkeen. Hytin luona meitä oli vastassa kovin päihtyneessä tilassa olevia nuoria miehiä. "Hei kuulkaa, anteeks tosi paljon, että me pidettiin sellaista melua viime yönä." -Saatte anteeksi, sillä me vasta tulimme. Toivottavasti ette ole aikeissa meluta seuraavana yönä, sillä meillä on täällä sairas lapsi ja väsynyt perhe pitkän matkan jäljiltä. "Siis kuulkaa, ette te voi sitten tänne jäädä. Menkää neuvontaan ja sanokaa niille, että teille pitäs löytää uusi hytti. Jos ne ei anna, niin sanokaa, että teidän naapurissa on ne sekakäyttäjät, niin ne kyllä tietää." Käännyimme kannoillamme ja painuimme neuvontaan. Nuoren miehen ohjeet oli hyvät, sillä meidät siirrettiin välittömästi terveiset kerrottuani paljon parempaan hyttiin yläkansille ilman mitään lisämaksuja.
Kolmen vuoden tauon jälkeen Ruotsin laiva oli melkoinen kulttuurishokki. Turkissa ei näy avoimesti päihtyneitä henkilöitä. Ei kuule kiroilemista niin korviin pistävästi. Laivalla tuntui, että jos vastaan tuli hiemankin fiksummin käyttäytyvä henkilö, hän puhui aina ruotsia. Lapset katsoivat menoa ilmiselvästi järkyttyneinä. "Äiti, miksi nuo sedät on sotkennut tämän koko käytävän. Eikö niiden äiti ole sanonut, että roskat pitäisi laittaa roskikseen?"
Aamulla laiva saapui tuttuun satamaan. Viimeiset 130 km takapenkki nukkui ja heräsivät mummolan pihalla. Perillä odotti matkalaisia karjalanpiirakan ja pullan tuoksuinen mummola. Sauna napsautettiin päälle ja mummon ja papan sylille oli käyttöä. 3743 kilometrin pituinen matka mummolaan oli päättynyt.
"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autolla Euroopassa. Ruotsi. Viking Line. Perille pääsy.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autolla Euroopassa. Ruotsi. Viking Line. Perille pääsy.. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)