165. tarina (Paluu Budabestiin)

Aamulla katselin hotellin ikkunasta avautuvia maisemia. Takana kohosivat vuoret. Ympärillä oli vehreää ja hiljaista. Hotellin takapihalla asui joku onnellinen. Kaunis talo ja upea puutarha. Siellä kukkaloiston keskellä oli terassi, jossa mies nautiskeli auringonpaisteessa aamukahviaan. Minä nautiskelin aamukaviani siinä seistessäni. Kylpyhuoneesta kuului läträys, kun lapset ottivat ilon irti hotellin ammeesta. Kastellen siinä samassa kylpyhuoneen lattiasta kattoon asti.

Paluu Budabestin tielle tuotti sinä aamuna hieman päänvaivaa. Teimme ainakin 50 km:n ylimääräisen lenkin jossakin sivupoluilla. Sen jälkeen etenimme vauhdilla ja pian jo parkkeerasimme autoamme kuninkaanlinnan kupeeseen. Oli kuuma.

Aloitimme reteästi läheisestä ravintolasta ja pyysimme, jotakin paikallista pöytään. Saimme lihapaloja kaalipedissä. Me, jotka emme missään määrin ole kaalin kavereita. Minä, joka yökkään jo pelkästä kaalin hajusta. Hyvä ruoka parempi mieli, mutta myös paha ruoka äreä mieli. Oma vika, mutta silti harmitti. Yritimme kuitenkin juoda ja syöttää lapsia, että selviäisimme hurjasta helteestä.

Kuninkaanlinna osoittautui kasaksi erillisiä museoita. Meidän kokoonpanollamme sinne ei kannattanut mennä. Lapsia kiinnosti turistikrääsän osto, äiti halusi katsella ikoneita. Isi ei halua ainakaan tehdä minkäänlaisia ostoksia. Ihana Budabest ei nyt tuntunutkaan niin ihanalle. Oli kuuma, tukala ja tyytymätön mieli. Hyvin toisenlaiset tunnelmat, kun edellisellä kerralla. Kaikki oli varmasti sen kaalin syytä.

Loimme viimeiset katseet alas kaupunkiin. Se oli kaunis, emme syyttäneet sitä. Istuimme autoon. "Viiletin päälle," huusi takapenkki. Auton viilentyessä viilenivät myös mielet. Matka jatkui kohti Unkarin rajaa.